Valtuutettu Mika Ebelingin toivomusponsi Raide-Jokerin kustannusten kehittymisen seurannasta

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-007578
Asialla on uudempia käsittelyjä
1. / 232 §

Valtuutettu Mika Ebelingin toivomusponsi Raide-Jokerin kustannusten kehittymisen seurannasta

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 28.9.2016 hyväksymän toivomusponnen (Mika Ebeling) johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle sekä tiedoksi muille valtuutetuille.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Hyväksyessään 15.6.2016 Raide-Jokerin hankesuunnitelman kaupunginvaltuusto hyväksyi samalla seuraavan toivomusponnen:

’Hyväksyessään Raide-Jokerin hankesuunnitelman kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus seuraa tarkasti Raide-Jokerin kustannusten kehittymistä.’ (Mika Ebeling)

Kvston työjärjestyksen 24 §.n mukaan Khn on toimitettava ponnen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua ponnen hyväksymisestä. Selvitys on toimitettava erikseen myös muille valtuutetuille.

Toivomusponnen johdosta on saatu liikennelaitos –liikelaitoksen johtokunnan lausunto.

Kaupunginhallitus viittaa saatuun lausuntoon ja toteaa, että Raide-Jokeri-projekti seuraa hankkeen kustannuksia sekä Helsingin että Espoon kaupungin osalta ja raportoi niistä projektin johtoryhmälle. Seurantamallissa huomioidaan myös läpinäkyvä raportointi projektin kustannuksista. Tavoitteena on, että hanke saadaan läpivietyä myös kustannusten osalta onnistuneesti.

Helsingin ja Espoon välisessä yhteistyösopimuksessa on yksityiskohtaiset määräykset kustannusten seurannasta projektissa. Lisäksi Helsingin ja Espoon välisessä yhteistyösopimuksessa on sovittu erityisestä selvitysmenettelystä siltä varalta, että projektin kustannusseurannan tai riskiseurannan perusteella arvioidaan, että Raide-Jokeri -hankkeen kokonaiskustannuksen enimmäismäärä on vaarassa ylittyä.

Päätös tullut nähtäväksi 14.03.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja
Pekka Sauri

Lisätietojen antaja

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36035

kristiina.matikainen@hel.fi