Valtuutettu Kauko Koskisen toivomusponsi kunnallistekniikan rakentamisen aikatauluttamisesta
Valtuutettu Kauko Koskisen toivomusponsi kunnallistekniikan rakentamisen aikatauluttamisesta
Päätös
Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 22.6.2016 hyväksymän toivomusponnen (Koskinen) johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle sekä tiedoksi muille valtuutetuille.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Hyväksyessään 22.6.2016 Kotikaupunkina Helsinki, Asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelman 2016 (AM-ohjelma) kaupunginvaltuusto hyväksyi samalla seuraavan toivomusponnen:
"Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kunnallistekniikan rakentaminen aikataulutetaan kaavojen vahvistumiseen niin, että tontit ovat rakennettavissa mahdollisimman pian kaavojen vahvistuttua." (Kauko Koskinen)
Selvitystä varten on saatu kiinteistölautakunnan, yleisten töiden lautakunnan ja kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunnot.
Hyväksyessään AM-ohjelman kaupunginvaltuusto korotti asuntotuotantotavoitteen 6 000 asuntoon. Päätöksessä on lisäksi todettu, että luodaan edellytykset nostaa asuntotuotannon määrä 7 000 asuntoon vuoteen 2019 mennessä. Vuonna 2016 hyväksytyssä Helsingin seudun ja valtion MAL-sopimuksessa Helsingin neljän vuoden asuntotuotantotavoite on 24 000 asuntoa.
Kaupunginvaltuuston asettamien entistä korkeampien asuntotuotantotavoitteiden saavuttaminen edellyttää sujuvaa asuntotuotantoprosessia kaavoituksesta rakennusten valmistumiseen asti. Sujuvaan prosessiin päästään hyvällä yhteistyöllä prosessin eri osapuolten kesken. Erityinen huomio tulee kiinnittää erilaisiin nivelkohtiin, jossa päävastuu siirtyy virastolta toiselle. Merkittävillä rakentamisalueilla yhteistyötä koordinoidaan projektimaisesti kaupunginkanslian aluerakentamisyksiköstä.
Kunnallisteknisen suunnittelun tulee alkaa rinnakkaisena prosessina asemakaavoituksen kanssa. Kaupungin uusi johtamisjärjestelmä ja organisaatio sekä yhteinen kaupunkiympäristön toimiala antavat nykyistä paremmat mahdollisuudet sovittaa eri suunnitteluprosesseja yhteen niin, että toteutuksen suunnittelu voidaan aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kaavaprosessia.
Tontinvarausten ja asemakaavojen osalta AM-ohjelman mukaan tavoitellaan 4-5 vuoden varantoa. Kunnallistekniikan osalta tärkeintä on oikea-aikaisuus, jotta taloudelliset resurssit kiinnittyvät juuri ennen asuntorakentamisen aloittamista eikä toisaalta synny myöskään ennenaikaisia investointeja.
Rakennusvirastolla ja kaupunginkanslialla on meneillään yhteishanke, jossa pyritään edistämään asuntotuotanto-ohjelman ja katuinvestointiohjelman yhteensovittamista. Uudella paikkatietopohjaisella menettelyllä tunnistetaan nykyistä helpommin ne tontit, joissa rakentaminen on käynnistymässä heti asemakaavan vahvistumisen jälkeen. Kunnallistekniikan suunnitteluresurssit voidaan siten riskittömämmin suunnata näihin kohteisiin jo ennen asemakaavan vahvistumista ja kadun rakentaminen voi käynnistyä mahdollisimman pian kaavan vahvistumisen jälkeen.
Kaupungin johdon ennakkosuostumuksella ja tietyin työlupamenettelyin myös joidenkin rakennustöiden aloittaminen ennen kaavan lainvoimaisuutta on mahdollista sellaisilla alueilla, jotka ovat huomattavan asunto- tai työpaikkarakentamisen tai muun painavan syyn vuoksi kiireellisiä ja joissa on pieni riski, että investoinnit voisivat mennä hukkaan.
Kiinteistölautakunta 15.12.2016 § 504
Lausunto
Kiinteistölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Kiinteistölautakunta pitää kaupunginvaltuutettu Kauko Koskisen toivomuspontta lähtökohtaisesti kannatettavana. Kaupunkilaisten, alueen asukkaiden ja hankkeisiin ryhtyvien edun sekä asuntotuotantotavoitteiden saavuttamisen kannalta on tavoitteellista ja tarkoituksenmukaista, mikäli rakentamisessa päästään kokonaisaikataulun nopeutumiseen, sujuvaan sekä kustannustehokkaaseen asuntotuotantoprosessiin.
Tavoitteen edistäminen edellyttää saumatonta yhteistyötä erityisesti kaupunginkanslian aluerakentamisyksikön, rakennusviraston, kiinteistöviraston ja kaupunkisuunnitteluviraston välillä. Viime vuosina asuntotuotantoprosessin sujuvoittamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota, jonka johdosta asuntotuotantoprosessi on osin kehittynyt sujuvammaksi.
Kaupungin uusi johtamisjärjestelmä ja organisaatio sekä yhteinen kaupunkiympäristön toimiala antanevat nykyistä paremmat mahdollisuudet sovittaa eri suunnitteluprosesseja yhteen niin, että toteutuksen suunnittelu voidaan aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kaavaprosessia. Lisäksi yleiskaavan toteuttamisohjelman tiimoilta tulisi asemakaavoituksen aikataulutus jatkossa kytkeä toteuttamisaikataulujen kannalta tarkoituksenmukaisimmalla tavalla kaupungin keskipitkän ja pitkän tähtäimen taloussuunnitteluun.
Kaupunginvaltuuston asettamien haasteellisten määrällisten ja laadullisten asuntotuotantotavoitteiden saavuttaminen edellyttää lähtökohtaisesti tehokasta maankäyttöä usein kaupunkirakenteellisesti vaativassa ympäristössä. Tämä edellyttää erityisesti teknistaloudellisen ja juridishallinnollisen toteuttamiskelpoisuuden varmistamista ja ratkaisemista asemakaavoituksessa ja tontinluovutuksessa.
Esittelijä
Lisätiedot
Pekka Saarinen, toimistopäällikkö, puhelin: 09 310 64182
Yleisten töiden lautakunta 22.11.2016 § 454
Lausunto
Yleisten töiden lautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Rakennusviraston tavoitteena on katurakentamisen pitkäjänteisellä ohjelmoinnilla mahdollistaa vuosittainen asuntotuotantotavoitteen toteuttaminen.
Rakennusvirasto on käynnistänyt kaupunginkanslian kanssa yhteishankkeen, jossa pyritään edistämään paikkatietopohjaisen asuntotuotanto-ohjelman ja katuinvestointiohjelman yhteensovittamista. Uudella paikkatietopohjaisella menettelyllä tunnistetaan nykyistä helpommin ne tontit, joissa rakentaminen on käynnistymässä heti asemakaavan vahvistumisen jälkeen ja suuntaamaan suunnitteluresurssit niihin kohteisiin jo ennen asemakaavan vahvistumista, jotta kadun rakentaminen voi käynnistyä mahdollisimman pian kaavan vahvistumisen jälkeen.
Katujen suunnittelussa ja rakentamisessa noudatetaan yhteinen kunnallistekninen työmaa -yhteistoimintasopimusta, jolla pyritään sujuvoittamaan kaupungissa tapahtuvaa yleisten alueiden rakentamista ja sovittamaan sopijaosapuolten erillishankkeet yhteisesti toteutettaviksi.
Asuntotuotanto tavoite on vuodelle 2017 nostettu 6 000 asuntoon. Tavoitteeseen pääsy edellyttää rakennusvirastolta resurssien lisäämistä katu- ja kunnallistekniikan projektien läpivientiin.
Esittelijä
Lisätiedot
Juha Väätäinen, projektinjohtaja, puhelin: 310 38547
Kaupunkisuunnittelulautakunta 15.11.2016 § 383
Lausunto
Kaupunkisuunnittelulautakunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle:
Kaupunkisuunnittelulautakunta pitää kannatettavana valtuutettu Koskisen toivomuspontta kunnallistekniikan rakentamisen aikatauluttamisesta kaavojen vahvistumiseen niin, että tontit ovat rakennettavissa mahdollisimman pian kaavojen valmistuttua. On kuntalaisten edun mukaista, mikäli rakentamisessa päästään nykyistä ripeämpään ja kustannustehokkaaseen aikatauluun.
Tavoitteen edistäminen edellyttää yhteistyötä erityisesti kaupunginkanslian aluerakentamisyksikön, rakennusviraston, kiinteistöviraston ja kaupunkisuunnitteluviraston välillä. Yhteistyö tulee helpottumaan ja sujuvoitumaan merkittävästi johtamisjärjestelmän uudistuksen ja yhteisiin toimitiloihin siirtymisen myötä.
Uusi kaupungin organisaatio ja yhteinen kaupunkiympäristön toimiala antavat nykyistä paremman mahdollisuuden sovittaa eri suunnitteluprosesseja yhteen niin, että toteutuksen suunnittelu voidaan aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kaavaprosessia.
Yleiskaavan toteuttamisohjelmassa voidaan asemakaavoituksen aikataulutus jatkossa kytkeä toteuttamisaikataulujen kannalta tarkoituksenmukaisimmalla tavalla kaupungin keskipitkän ja pitkän tähtäimen taloussuunnitteluun.
Esittelijä
Lisätiedot
Hanna Pikkarainen, projektipäällikkö, puhelin: 31037027
Päätös tullut nähtäväksi 08.05.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Mari Randell, asunto-ohjelmapäällikkö, puhelin: 09 310 25823