Lausunto Helsingin seudun kesäyliopistosäätiön ehdotuksesta säätiön sääntöjen muuttamisesta

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-013869
Asialla on uudempia käsittelyjä
1. / 315 §

Lausunto Helsingin seudun kesäyliopistosäätiön ehdotuksesta säätiön sääntöjen muuttamisesta

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti antaa Helsingin seudun kesäyliopistosäätiön sääntömuutoksesta seuraavan lausunnon:

Sääntöehdotuksen mukaan sääntöjen 4 §:ssä määrättäisiin peruspääomasta ja käyttövaroista, säätiön saamien avustuksien, lahjoituksien, testamenttien ja muun omaisuuden liittämisestä säätiön käyttövaroihin. Lisäksi määrättäisiin siitä, että säätiön omaisuutta on hoidettava huolellisesti ja sen varat on sijoitettava vakavaraisesti sekä tuloa tuottavasti. Kaupunginhallitus toteaa, että sääntöehdotuksen 4 §:ssä määrättyä ei tarvitse säätiölain mukaan määrätä säätiön säännöissä. Säätiölain 5 §:ssä säädetään, että säätiön varainhoidon on oltava suunnitelmallista. Jos sääntöehdotuksen 4 § halutaan säilyttää säännöissä, viimeisen kappaleen kohta " varat on sijoitettava vakavaraisesti sekä tuloa tuottavasti" tulisi muuttaa muotoon säätiön varainhoidon on oltava suunnitelmallista.

Sääntöehdotuksen 6 §:ään hallituksen jäsenten toimikauteen viitaten kaupunginhallitus toteaa, että se on lausunnossaan 16.1.2017 todennut, että hallituksen jäsenten toimikausi alkaisi aikaisintaan 1.9. ja päättyisi neljän vuoden kuluttua 31.8.

Sääntöehdotuksen 6 §:ssä määrätään hallituksen jäsenen ja varajäsenen eroamisesta ja siitä, että hänet valinnut yhteisö valitsee hänen tilalleen uuden jäsenen tai varajäsenen hallituksen toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi. Kaupunginhallitus toteaa, että edellä olevan lisäksi, sääntöihin tulisi ottaa määräys hallituksen jäsenen valitsijan oikeudesta erottaa nimeänsä jäsen ja varajäsen. Tämä koskisi 1.9.2017 alkaen toimivia hallituksia. Erottaminen on mahdollista säätiölain 13 §:n mukaan, mikäli säännöissä määrätään erottamisesta.

Sääntöehdotuksen 11 §:ssä määrätään tilintarkastajista heidän toimikaudestaan. Kaupunginhallitus toteaa, että 11 § tulisi muuttaa seuraavasti: Säätiöllä on yksi (1) tilintarkastaja ja yksi (1) varatilintarkastaja. Jos tilintarkastajaksi valitaan hyväksytty tilintarkastusyhteisö, varatilintarkastajaa ei tarvitse valita. Tilintarkastajan valitsee Helsingin kaupunki. Tilintarkastajien toimikausi on neljä kalenterivuotta. Toimikausi alkaa hallituksen toimikauden alkamista seuraavan vuoden alusta.

Lausunto on valmisteltu yhteistyössä kaupunginkanslian talous- ja konserniohjausyksikön ja oikeuspalveluiden kanssa.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Helsingin seudun kesäyliopistosäätiö pyysi 15.12.2016 lausuntoa jäsenkunnilta säätiön sääntöjen muuttamisesta kuntavaalien ajankohdan muuttumisen vuoksi. Kaupunginhallitus on 16.1.2017 antanut lausunnon, jonka mukaan säätiön hallituksen toimikausi olisi nelivuotiskausi 1.9.-31.8. Patentti- ja rekisterihallitus edellyttää kuitenkin nyt, että mikäli sääntöjä muutetaan, on säätiön otettava huomioon myös kaikki muut uudesta säätiölaista mahdollisesti aiheutuvat vaikutukset säätiön sääntöihin. Tämän vuoksi säätiö pyytää uudelleen säätiön sääntöjen 14 §:n mukaisesti lausuntoa sääntöjen muuttamisesta 13.4.2017 mennessä.

Kaupunginhallitus 16.01.2017 § 38

Päätös

Kaupunginhallitus päätti antaa Helsingin seudun kesäyliopistosäätiön sääntömuutoksesta seuraavan lausunnon:

Helsingin seudun kesäyliopistosäätiön hallitus on pyytänyt kaupunginhallitukselta lausuntoa ehdotuksesta sääntömuutokseksi.

Säätiön hallituksen ehdotuksen mukaan sääntöjen 6 §:ää muutettaisiin siten, että säätiön hallitukseen kuuluu joka neljäs vuosi heinäkuuhun mennessä valittavat kahdeksan jäsentä ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä. Hallituksen jäsenten toimikausi alkaa 1.8. ja päättyy neljän vuoden kuluttua 31.7. Lisäksi esitetään, että sääntöjen mukaan ensimmäinen näiden sääntöjen mukainen säätiön hallitus valitaan 1.8.2017 alkavaksi toimikaudeksi.

Voimassa olevien sääntöjen mukaan hallituksen toimikausi alkaa 1.2. ja päättyy neljän vuoden kuluttua 31.1.

Huhtikuussa 2017 pidettävien kuntavaalien vuoksi on suositeltavaa, että hallituksen toimikausi alkaisi aikaisintaan 1.9. ja päättyisi neljän vuoden kuluttua 31.8. Näin ollen ensimmäinen muutettujen sääntöjen mukainen säätiön hallitus valittaisiin 1.9.2017 alkavaksi toimikaudeksi ja huhtikuussa 2017 pidettävien kuntavaalien tulos voitaisiin ottaa huomioon jäseniä valittaessa.

Esittelijä
apulaiskaupunginjohtaja
Ritva Viljanen
Lisätiedot

Hilkka Tapiolinna, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36185

hilkka.tapiolinna@hel.fi

Päätös tullut nähtäväksi 04.04.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja
Ritva Viljanen

Lisätietojen antaja

Hilkka Tapiolinna, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36185

hilkka.tapiolinna@hel.fi