Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-000448
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 9
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Poistumisturvallisuuden arviointi / Sosiaali- ja terveysvirasto, Munkkiniemen palvelutalo, Professorintie 3

Pelastusjohtaja

Päätös

Poistumisturvallisuusselvitys ja sen perusteella tehty poistumisturvallisuuden arviointi koskevat Sosiaali- ja terveysviraston Munkkiniemen palvelutaloa osoitteessa Professorintie 3, Helsinki.

Pelastusviranomaisen arvion mukaan poistumisturvallisuus ei täytä pelastuslain 18 §:ssä säädettyjä vaatimuksia.

Korjausmääräys:

Toiminnanharjoittajan tulee laatia poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelma.
Suunnitelmassa tulee esittää toimenpiteet ja aikataulu, joilla poistumisturvallisuus saatetaan vaatimusten mukaiselle tasolle 31.5.2019 mennessä.

Määräaika toteuttamissuunnitelman laatimiselle: 31.5.2017

Huomautus:
Mikäli toteuttamissuunnitelmassa esitetyillä toimenpiteillä ei pelastusviranomaisen arvion mukaan voida saattaa kohteen poistumisturvallisuutta vaatimusten mukaiseksi, on pelastusviranomaisen annettava poistumisturvallisuuden toteuttamismääräys. Tällöin voidaan määrätä myös pelastuslain 82 § mukaisia erityisiä turvallisuusvaatimuksia, kuten automaattisen sammutuslaitteiston asentaminen.

Päätöksen perustelut

Arviointiperusteina on käytetty seuraavia asiakirjoja ja havaintoja
- poistumisturvallisuusselvitys 10.11.2016
- määräaikainen palotarkastus 27.1.2017

Kohteessa toimii palvelutalo, jossa tuotetaan ympärivuorokautista tehostettua palveluasumista. Asukkaita on 32. Asukkaiden toimintakyky on merkittävästi alentunut. Suurin osa asukkaista on poistumistilanteessa täysin avustettavia tai avustettavia. Henkilökuntaa on paikalla ympäri vuorokauden, vähimmillään yöaikana yksi (1).

Palvelutalon toiminta jakautuu kolmeen rakennukseen (A, B ja C). Rakennusten tiedot:
- rakennusvuosi 1998
- paloluokka P1
- kerrosluku 3

Palvelutalon tilat on suojattu osoitteellisella palovaroitinjärjestelmällä. Palovaroittimet hälyttävät paikallisesti asuinhuoneistoissa ja hälytys ilmaistaan myös rakennuksittain palokelloilla. A-rakennuksessa on järjestelmän näyttölaite ja lisäksi järjestelmässä on hälytyksensiirto henkilökunnan puhelimeen.

Asunnot on palo-osastoitu (A60), asuntojen ovet luokkaa B30.
Asuntoja on A-rakennuksessa 3, B-rakennuksessa 11 ja C-rakennuksessa 14.
Uloskäytävänä on kussakin rakennuksessa yksi palo-osastoitu porrashuone, johon poistutaan huoneistoista sisäisen käytävän kautta.

Toiminnanharjoittajan mukaan kaikissa asukkaiden vuoteissa on pelastuslakanat.

Pelastusviranomaisen arvion mukaan asukkaiden pelastaminen syttyneestä palo-osastosta ei ole mahdollista turvalliseen poistumiseen käytettävissä olevan ajan puitteissa. Arvio perustuu seuraaviin tekijöihin:
- asukkaiden toimintakyky merkittävästi alentunut
- yöaikana henkilökuntaa paikalla vain yksi (1)
- toiminta jakautuu kolmeen eri rakennukseen, mikä hidastaa henkilökunnan suorittamia pelastustoimenpiteitä (siirtymäajat)
- tiloja ei ole suojattu automaattisella sammutuslaitteistolla

Pelastusviranomaisen arvion mukaan palvelutalon suojaaminen automaattisella sammutuslaitteistolla on tehokkain ja tarkoituksenmukaisin keino poistumisturvallisuuden varmistamiseksi, mikäli toiminnan luonne ja asukasrakenne säilyvät nykyisessä muodossaan.

Päätöksen säädösperusteet:

Pelastuslaki 379/2011 18 §, 19 §, 20 §, 21 §, 81 §

Päätös tullut nähtäväksi 20.12.2024

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Lisätietojen antaja

Antti Järvenpää, palotarkastaja, puhelin: 09-31030126

antti.jarvenpaa@hel.fi

Päättäjä

Jorma Lilja
pelastusjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Toteuttamissuunnitelma-ohje 2017.pdf
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.