Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-003244
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 177 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Yleisten töiden lautakunnan lausunto valtuutettu Sami Muttilaisen valtuustoaloitteesta, joka koskee Kulosaaren meluvallin graffiteja

Yleisten töiden lautakunta

Lausunto

Yleisten töiden lautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Itäväylän kaistojen välissä oleva melueste Kulosaaressa maalattiin graffiteilla vapaaehtoisvoimin vuonna 1991. Stop töhryille -kampanjan aikana graffitit maalattiin piiloon. Nyt kaupunginvaltuutettu Sami Muttilainen on tehnyt valtuustoaloitteen, jossa hän ehdottaa, että kaupunki selvittäisi meluesteen graffitien restauroinnin mahdollisuudet.

Vanhojen graffitien ennallistaminen kyseisessä kohteessa on todettu vaikeaksi. Sen sijaan nuorisoasiainkeskus on käynnistänyt hankkeen meluesteen maalaamiseksi uusilla graffiteilla. Maalaamiselle on anottu lupaa rakennusviraston alueidenkäyttöosastolta. Rakennusvirasto on käynnistänyt meluaidan läheisyyden kasvillisuuden siistimisen.

Meluesteen maalaaminen uusilla graffiteilla nuorisokeskuksen ohjaamana on tähän paikkaan sopiva ratkaisu. Maalaaminen tulee toteuttaa liikenneturvallisuus huomioiden.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginvaltuutettu Sami Muttilainen on tehnyt valtuustoaloitteen koskien Kulosaaren meluesteen graffiteja.

Kaupunginhallitus on pyytänyt aloitteesta yleisten töiden lautakunnan lausuntoa 31.5.2017 mennessä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 19.05.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Sulje

Esittelijä

vs. kaupunginarkkitehti
Jussi Luomanen

Lisätietojen antaja

Birgitta Rossing, aluesuunnittelija, puhelin: 09 310 38640

birgitta.rossing@hel.fi

Silja Hurskainen, suunnitteluinsinööri, puhelin: 09 310 38939

silja.hurskainen@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Allekirjoitettu Muttilainen Sami ym. valtuustoaloite kvsto 15.3.2017 asia 21
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.