Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle Suomenlinnan suojelemisesta

Lausuntopyyntö

Uudenmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus on pyytänyt Helsingin kaupungin lausuntoa Museoviraston esityksestä suojella Suomenlinna rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) nojalla.

Museoviraston suojeluesityksessä on esitetty, että aluetta tulee hoitaa ja käyttää siten, että kokonaisuuden kulttuurihistoriallinen ja maisemallinen arvo ja eheys säilyvät.

Suojeluesityksessä on luokiteltu alue kolmeen suojeluluokkaan riippuen kohteen arvosta sekä kohteisiin sallituista toimenpiteistä. Kohteet on esitelty kukin omalla luokituskartalla sekä luokat yhdistävällä yhdistelmäkartalla. Kohteet on lisäksi lueteltu kohdeluettelossa. Yksityiskohtaisempien rakennustietojen osalta Museovirasto viittaa aiempaan julkaisuunsa Suomenlinnan rakennusten historia, Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 17.

Yhdistelmäkartta esittää havainnollisesti suojelluksi esitetyt ja suojelemattomiksi esitetyt alueet.

Kaavatilanne

Suomenlinnassa ei ole asemakaavaa. Helsingin kaupunki on laatimassa asemakaavaa Suomenlinnaan. Asemakaavaluonnos on ollut nähtävänä vuonna 2009. Helsingin kaupunki, Museovirasto ja Suomenlinnan hoitokunta ovat tehneet yhteistyötä asemakaavan laatimisen yhteydessä. Alueen suojelu rakennusperintölain nojalla on yhteisesti asetettu tavoite. Kaavoitustyö on ollut pysähdyksissä ja asemakaavan laatimista jatketaan, kun päätös alueen suojelemisesta on tehty.

Kaavan tavoitteet

Asemakaavan tavoitteena on UNESCO:n maailmanperintökohteen ominaispiirteiden ja luonteen säilyttäminen tuleville sukupolville varmistamalla rakennetun ympäristön suojelu ja tukemalla kaupunginosan elinvoimaisuutta asuinympäristönä sekä alueen nimistön vakiinnuttaminen.

Asemakaavaratkaisussa alueen suojelu perustuu pääasiassa rakennusperintölain nojalla tehtävään suojelupäätökseen. Asemakaavalla tehtävä suojelu täydentää tätä. Kaava voidaan saattaa valmiiksi kun päätös on tehty.

Asemakaavaluonnoksessa koko Suomenlinnan alue lukuun ottamatta kirkon tonttia on merkitty suojelualueeksi (S). Tarkemmat määräykset käyttötarkoituksista on annettu alamerkinnöin. Alamerkinnöissä on puistoalueilla käytetty lisämerkintää /s, joka ilmaisee suojelutavoitteen. Linnoituksen osia on merkitty muinaismuiston osoittavalla merkinnällä sm.

Kaikkia merkintöjä tarkistetaan ja täydennetään kun alueen suojelu on ratkaistu rakennusperintölain nojalla.

Esityksen suhde kaavaluonnokseen

Suomenlinna on maisemallinen kokonaisuus. Linnoituskokonaisuudessa on vaikea erottaa täsmällisesti rakennusten, varsinaisten linnoituslaitteiden, maavallien ja luonnonympäristön rajautumista toisistaan.

Museoviraston esityksessä suojelun ulkopuolelle on jäämässä suuria avonaisia alueita sekä bastionivyöhykkeiden sisäpuolella, että bastionivyöhykkeiden ja venäläisen ajan puolustusvallien välissä. Näillä alueilla on paitsi maisemallisia ja luonnonarvoja, myös kiistatta merkitystä myös linnoituksen muusta tilarakenteesta erottamattomina avoimina alueina ja rakennetun kokonaisuuden osana.

Esimerkiksi Kustaanmiekan kallioiset ranta-alueet alueet ovat saariryhmän alkuperäistä luonnonympäristöä, johon ihmistoiminnan tuloksena syntyneet rakenteet liittyvät elimellisesti ja jotka ovat olleet toiminnallisesti osa linnoitusjärjestelmää. Niille on asemakaavaluonnoksessa määritelty alamerkintä vl/s-1 ”Lähivirkistysalue. Linnoitusmaisemaan liittyvä maisemallisesti ja kasvilajistoltaan arvokas ranta-alue, jolla ympäristöä tulee hoitaa niin, että sen ominaispiirteet ja kasvillisuusarvot säilyvät.”

Koska rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla tehtävä suojelu ei Museoviraston esityksessä kata edellä mainittuja alueita, kasvaa asemakaavan merkitys niiden osalta. Asemakaavamääräykset voivat Museoviraston esityksen kattamilla alueilla olla luonteeltaan toteavia, mutta esityksessä ”valkoisiksi” jääville alueille asetetaan yksityiskohtaisempia kaavallisia suojelumerkintöjä. Alueella tehtävissä toimenpiteissä tulee siksi huomioitavaksi paitsi suojelupäätös perusteluineen, myös asemakaavan suojelumääräykset.

Erilliset kohteet, keskeinen rakennuskanta, linnoituksen osat ja rantamuurit on suurelta osin esitetty suojeltavaksi luokituksella S1 tai S2. Näiden osalta esitys on selkeä ja linjassa kaavan tavoitteiden ja kaavaratkaisun kanssa. Tarvittaessa kaavoituksessa tarkistetaan ja täsmennetään myös erilliskohteiden suojelun tarve asemakaavamerkinnöin.

Lausunto

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala katsoo, että koska laadittavan asemakaavan lähtökohtana on ollut Suomenlinnan suojeleminen rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla ja koska asemakaavalla tehtävän suojelun on tarkoitus täydentää tätä suojelua, Museoviraston esitys Suomenlinnan suojelemisesta rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) nojalla tukee kaavoituksen tavoitteita ja on johdonmukainen osa asemakaavaprosessia. Mikäli ELY-keskus päättää suojelusta esityksen mukaisesti, voidaan asemakaavan laatimista jatkaa aiemmin esitettyjen tavoitteiden mukaisesti.

Kaupunginmuseo tarkastelee esitystä kulttuuriympäristön vaalimisen näkökulmasta ja on päättänyt antaa seuraavan lausunnon.

Suomenlinna on Helsingin edustan kuudelle saarelle vuodesta 1748 alkaen rakennettu merilinnoitus. Suomenlinnalle ominaista on kallioilta nousevat puolustusvarustukset sekä niiden sisään ja väliin jäävät kaupunkimaiset alueet kivitaloineen, aukiosommitelmineen, puistoineen, puutarhoineen ja puutaloalueineen. Kuivatelakka rakenteineen, makeanvedenaltaat, rantamuurit sekä kivetyt aukiot ja väylät sekä viheralueet täydentävät kokonaisuutta.

Suomenlinna oli 1700-luvulla merkittävä yhdyskunta ja kulttuurikeskus, joka vaikutti Helsingin ja muun maan elinkeinoelämään ja kivirakennustekniikkaan. Aikakauden arkkitehtuurin piirteet levisivät osaltaan senkin kautta muualle maahamme. Viaporin antauduttua 1808 ja Suomen tultua liitetyksi Venäjään linnoituksesta tuli venäläinen varuskunta. Viapori sai 1800-luvulla yhä selvemmin linnoituskaupungin ilmeen. Ympäristöä kohennettiin puistoilla ja puukujanteilla. Venäläiskautta leimaavat myös puiset asuinrakennukset ulkorakennuksineen, erityisesti Iso Mustasaaren kauppiaskorttelit. Varvilahden rannalle rakennettiin 1900-luvun alussa punatiilinen varikko- ja verstasalue. Itsenäistymisen jälkeen Viapori siirtyi puolustusvoimien hallintaan ja se otettiin varuskuntakäyttöön. Uuden nimensä Suomenlinna sai 1918. Sisällissodan jälkeen saarilla oli pääkaupungin suurin ja pitkäaikaisin vankileiri. Merisotakoulu sijoitettiin entisen sairaalan tiloihin Pikku Mustasaarelle. Varuskuntakirkko muutettiin luterilaiseksi kirkoksi 1928, tornin valon toimiessa meri- ja lentomajakkana. Suomenlinna siirtyi siviilihallintoon 1973, kun puolustusministeriö luovutti alueen opetusministeriölle.

Suomenlinnaa on Suomen itsenäisyyden aikana, erityisesti sotien jälkeen määrätietoisesti kunnostettu ja restauroitu kansallisena muistomerkkinä. Kustaanmiekka ja Susisaari julistettiin historialliseksi alueeksi valtioneuvoston päätöksellä 1919 ja sen hoidosta vastasi Muinaistieteellinen toimikunta. Vuodesta 1973 Suomenlinnan hoitokunta on ollut vastuussa linnoituksen restauroinnista ja hoidosta. Suomenlinnaa on korjattu ja kehitetty niin historiallisena ympäristönä, matkailu- ja virkistyskohteena kuin yhtenä Helsingin kaupunginosista. Historialliseen linnoitusalueen kokonaisuuteen kuuluvat lisäksi Harakka ja Vasikkasaari, Vallisaari, Kuninkaansaari ja Santahamina sekä Suomenlinnan eteläpuolella sijaitsevat ulkosaaret.

Suomenlinnan linnoitus on merkitty UNESCOn maailmanperintösopimuksen (Yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemiseksi) mukaiseen maailmanperintöluetteloon 1991 kulttuurikriteerillä (iv). Ratifioimalla sopimuksen Suomen valtio on sitoutunut hoitamaan ja vaalimaan maailmanperintöluetteloon hyväksyttyjä kohteita siten, että niiden yleismaailmallinen erityisarvo säilyy. Suomenlinnan linnoituksesta todetaan, että se on sotilasarkkitehtuurihistorian erinomainen esimerkki 1600- ja 1700- lukujen yleisten linnoitusperiaatteiden, erityisesti bastionijärjestelmän mukaan rakennetusta linnoituksesta, jossa on myös erityispiirteitä. Suomenlinnassa käytetään sen kohteisiin soveltuvia rakentamisen ja hoidon ratkaisuja. Uudisrakentaminen sopeutetaan historialliseen ympäristöön. Toimenpiteitä tehdään kohteen kulttuuriset ja historialliset arvot huomioon ottavalla tavalla. Restauroinnin, hoidon ja kehittämisen periaatteet ja käytännöt ovat vuosikymmenten varrella kehittyneet alan muun uudistumisen myötä.

Suomenlinna sisältyy valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY2009). Valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita koskevan valtioneuvoston päätöksen mukaan alueiden käytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvot säilyvät.

Suomenlinna on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue. Se on keskeinen osa merellistä Helsinkiä, joka on tunnistettu yhdeksi Suomen kansallismaisemista. Suomenlinnan kirkko, kellotapuli ja kirkkopiha aitoineen on suojeltu kirkkolailla (1054/1993). Uudenmaan maakuntakaavassa Suomenlinna on osoitettu merkinnällä ”kulttuuriympäristön vaalimisen kannalta tärkeä alue, tie tai kohde, valtakunnallisesti merkittävä (RKY 2009)” sekä merkinnällä ”UNESCO:n maailmanperintökohde”.

Suomenlinna on Helsingin uudessa yleiskaavan ehdotuksessa merkitty omaksi aluekokonaisuudekseen. Sen määräyksessä todetaan, että ”Unescon maailmanperintökohdetta tulee hoitaa ja kehittää asumisen, kaupan ja julkisten palvelujen, toimitilojen, puistojen, virkistys- ja liikuntapalvelujen, matkailun sekä puolustusvoimien käyttöön niin, että alueen maailmanperintöarvo ei heikenny.”

Helsingin kaupunki on laatimassa Suomenlinnan asemakaavaa. Museovirasto on todennut luonnoksesta antamassaan lausunnossa (291/303/2010) mm. seuraavaa: ”Rakennuksilla ei ole yksilöityjä suojelumerkintöjä tai -määräyksiä. Menettely on tarkoituksenmukainen edellytyksellä, että Suomenlinnasta saadaan aikanaan lakiin rakennusperinnön suojelusta perustuva erillinen suojelupäätös.” Asemakaavan valmistelu on jäänyt odottamaan rakennusperinnön suojelusta annetun lain mukaista suojeluesitystä sekä suojelupäätöstä. Suomenlinna on muinaismuistolain (295/1963) automaattisesti rauhoittama muinaismuistoalue, josta Museovirasto on laatinut kaksi arkeologista selvitystä. Myös vesialueilla on muinaismuistolain tarkoittamia kiinteitä vedenalaisia muinaisjäännöksiä.

Päätös Suomenlinnan suojelemisesta toteuttaa lain 1 §:n yleistä tavoitetta rakennetun kulttuuriympäristön ajallisen ja alueellisen monimuotoisuuden turvaamisesta, sen ominaisluonteen ja erityispiirteiden vaalimisesta sekä kulttuurisesti kestävän hoidon ja käytön edistämisestä. Lain 2 § osalta voi todeta, että Suomenlinna on valtakunnallisen merkityksensä lisäksi maailmanperintökohde. Sen suojelutarpeita ei voida turvata riittävästi asemakaavoituksen keinoin.

Kaupunginmuseon näkemyksen mukaan on eittämättä perusteltua ja tarkoituksenmukaista suojella Suomenlinna Museoviraston esityksen mukaisesti. Kaupunginmuseo pitää Museoviraston esitystä Suomenlinnan suojelemiseksi välttämättömänä, jotta sen suojeluarvot voidaan turvata. Näin Suomenlinnan yleismaailmalliset erityisarvot on mahdollista parhaalla mahdollisella tavalla säilyttää niitä vaalien.