Äänestyspaikkoina toimivien kaupungin kiinteistöjen vaaleihin liittyvät järjestelyt ja palvelut vuoden 2018 presidentinvaalissa

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-011570
Asialla on uudempia käsittelyjä

Äänestyspaikkoina toimivien kaupungin kiinteistöjen vaaleihin liittyvät järjestelyt ja palvelut vuoden 2018 presidentinvaalissa

6. / 72 §

Päätös

Keskusvaalilautakunta päätti hyväksyä Palmia Oy:n sopimustarjouksen vuoden 2018 presidentinvaalin vaalipäivän äänestyspaikkoina toimivien kaupungin kiinteistöjen järjestely-, valvonta-, vartiointi- ja siivouspalveluista(liitteet 1-5). Keskusvaalilautakunta valtuutti sihteeristön allekirjoittamaan sopimukset ja tekemään tarvittavia teknisiä tai vähäisiä muutoksia.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Keskusvaalilautakunnan ja Palmian välisen puitesopimuksen mukaan Palmia vastaa vaaleihin liittyvistä järjestelyistä ja palveluista. Palmia Oy on toimittanut keskusvaalilautakunnalle sopimustarjouksen vuoden 2018 presidentinvaalin vaalipäivän äänestyspaikkoina toimivien kaupungin kiinteistöjen järjestely-, valvonta-, vartiointi- ja siivouspalveluista (liitteet 1-5). Palmia on hoitanut vastaavat järjestelyt jo useiden vaalien ajan. Esitetään, että keskusvaalilautakunta hyväksyy Palmia Oy:n tarjouksen 111 äänestyspaikan hoitamisesta.

Päätös tullut nähtäväksi 15.12.2017

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin keskusvaalilautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Esittelijä

Nimi
Veera Reuna

Titteli
Keskusvaalilautakunnan sihteeri

Lisätietojen antaja

Nimi
Veera Reuna

Titteli
Keskusvaalilautakunnan sihteeri

Liitteet (pdf)

4. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 20 k.
5. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 20 k.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.