Testisisältö

Korvaus rakentamisen aiheuttamasta haitasta, 46009/20, Takomotie, Pitäjänmäki

HEL 2020-000697
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 9

Tontille maksettava korvaus Takomotien rakentamisen johdosta kasvillisuudelle ym. aiheutetusta haitasta ja vahingosta, Pitäjänmäki

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päällikkö päätti, että tontille ********** maksetaan Takomotien rakentamisen johdosta liitteessä osoitetun alueen käytöstä ja sillä sijaitsevasta kasvillisuudesta yhteensä 17 000 euroa. Summa on arvonlisäveroton ja se maksetaan kiinteistölle arvonlisäverottomana.

Päätöksen perustelut

Takomotie rakennetaan lähelle kiinteistörajaa eikä kadun rakenteita pystytä rakentamaan ilman, että työnaikainen rakentaminen ulottuu kiinteistön puolelle. Rakentamiseen käytettävällä alueella sijaitsee mm. erilaisia puita ja istutuksia sekä nurmikkoa. Kasvillisuutta ym. joudutaan poistamaan tai siirtämään kadun rakentamisesta johtuen.

Kiinteistön vuokramies on antanut luvan käyttää liitteessä merkittyä aluetta kadunrakentamistöiden yhteydessä sekä ulottaa tarvittavilta osin kadun rakennekerroksia kiinteistön alueelle. Vuokramiehen kanssa on sovittu 17 000 euron korvauksesta. Korvaussumma perustuu kaupungin vastaavissa tapauksissa käyttämiin yleisiin arviointiohjeisiin. Kasvillisuuden arvioinnissa sovelletaan maanmittauslaitoksen arviointiohjetta Arviointi ja Korvaukset 2018.

Takomotien rakentaminen perustuu kaupunkiympäristölautakunnan 28.5.2019 § 276 hyväksymään katusuunnitelmaan nro 30926/1.

Rahoitus: TA 803 0102 Perusparantaminen ja liikennejärjestelyt, projekti 2814I04733. Verkko 6703281, vaihe 5800.

Lisätietojen antaja

Ville Reihe, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 38803

ville.reihe@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Työlupa
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Työluvan liite
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Työaluekartta
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.