Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Helsingin kaupungin tiedepalkinto 2020

HEL 2020-000931
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 96

Helsingin tiedepalkinto vuonna 2020

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti myöntää Helsingin kaupungin tiedepalkinnon, suuruudeltaan 10 000 euroa, strategiaosaston kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikön käytettäväksi liitteenä olevan esityksen mukaisesti. Tiedepalkinto myönnetään talousarvion kohdalta 1 30 01, Kaupunginhallituksen käyttövarat, projektilta 1040201011.

Päätöksen perustelut

Helsingin tiedepalkinnon tehtävänä on vahvistaa ja tehdä tunnetuksi Helsinkiä tiedekaupunkina. Palkinto myönnetään tunnustuksena helsinkiläisen tekemästä tai Helsingissä tehdystä merkittävästä tieteellisestä työstä.

Tiedepalkinnon jakoa on valmistellut pormestarin nimeämä asiantuntijaryhmä, johon ovat kuuluneet kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Pia Pakarinen (pj) ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan puheenjohtaja, professori Ulla-Maija Forsberg sekä Suomen Akatemian tutkimuksesta vastaava ylijohtaja Riitta Maijala.

Asiantuntijaryhmä päätyi kokouksessaan 8.4.2020 esittämään tiedepalkinnon saajaksi liitteessä 1 esiteltyä henkilöä.

Tiedepalkinnon saaja julkistetaan Helsinki-päivänä 12.6.2020.

Lisätietojen antaja

Katja Vilkama, tutkimuspäällikkö, puhelin: 0504028766

katja.vilkama@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Markus Kühn

Liitteet (pdf)

1. Ehdotus tiedepalkinnon saajaksi
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.