Testisisältö

Pysäköintijärjestelyt, Isokaari 30 ympäristö

HEL 2021-007227
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 72

Pysäköintijärjestelyt Isokaari 30 ympäristössä

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan pysäköintijärjestelyt Isokaari 30 ympäristössä piirustuksen 7177 mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Entisen taksiaseman paikalle, osoitteeseen Isokaari 30 on valmistunut vuonna 2020 uusi päiväkoti Lauttasaari, jossa on n. 250 lasta. Päiväkodin tontilla on 12 autopaikkaa. Kadun vastakkaisella puolella (Isokaari 19) on Lauttasaaren yhteiskoulu, jossa on uimahalli ja viime vuonna valmistunut uusi liikuntahalli. Yhteiskoulun laajennuksen myötä koulun toinen ajoliittymän sijainti on muuttunut.

Päivitetään pysäköintijärjestelyt vastamaan nykyistä tilannetta. Kielletään mm. yli 2 h pysäköinti päiväkodin edustalla maanantai - perjantai kello 8-17. 8 asiointipaikkaa lisää. Kadunvarsipaikat palvelevat sekä päiväkotia että yhteiskoulua.

Kielletään pysäköinti Viklakuja 2 vastapäätä n. 13 metrin matkalla Isokaaren suojatiestä alkaen.
Pohjoisen suunnasta tuleva jalkakäytävä johtaa suoraan Viklakujan ajoradalle. Viklakujalla on jalkakäytävä vain kadun eteläreunalla. Pysäköidyt autot muodostavat näkemäesteen jalankulkijoiden siirryttäessä Viklakujan jalkakäytävälle. Pysäköintikielto mahdollistaa autojen kohtaamisen risteysalueen läheisyydessä ja parantaa jalankulkijoiden turvallisuutta ajorataa ylitettäessä, kun jalankulkijat ja autoilijat näkevät toisensa paremmin.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, Rakennuttaminen 1500 euroa

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Lisätietojen antaja

Olga Veikkolainen, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37280

olga.veikkolainen@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö