Testisisältö

Avustuksen myöntäminen, Avoin ovi palvelut -jatkohanke

HEL 2021-007275
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 15

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2022 jatkohankkeelle ”Avoin ovi palveluille”

Strategiajohtaja

Päätös

Strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kaupunginkanslian viestintäosaston osallisuus ja neuvonta -yksikölle 245 638 euroa vuodelle 2022 jatkohankkeen ”Avoin ovi palveluihin – Ohjaus- ja neuvontapalveluiden kehittämishanke” (projektinumero 1095121) kustannusten maksamiseksi. Myönnetylle määrärahalle saadaan tukea arviolta 171 946 euroa. Helsingin kaupungin omarahoitusosuudeksi jää siten 73 692 euroa.

Päätöksen perustelut

Avoin ovi palveluihin -jatkohankkeessa implementoidaan nykyhankkeessa luotu kaupunkiyhteinen vieraskielisten neuvonta- ja ohjauspalveluiden malli, jolla parannetaan palveluiden saavutettavuutta, lisätään palvelujärjestelmän läpinäkyvyyttä sekä tehostetaan maahanmuuttaja-asiakkaiden työhön ja koulutukseen ohjautumista. Nykyhankkeessa on kartoitettu kaupungin vieraskielisille suunnatut neuvonta- ja ohjauspalvelut sekä niiden kehittäminen. Hanke toteutetaan 1.9.2021–31.8.2022 välisenä aikana.

Työ- ja elinkeinoministeriö järjesti kunnille ja kuntien kotoutumista edistäviä tehtäviä hoitaville kuntayhtymille hankehaun valtionavustuksen erityisavustuksesta maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalveluiden käynnistämiseen ja kehittämiseen 1.2.–26.3.2021. Rahoitusjohtaja on päätöksellään 25.3.2021 § 16 hyväksynyt kaupungin osallistumisen kyseiseen hakuun jatkohankkeella Avoin ovi palveluihin – ohjaus- ja neuvontapalveluiden kehittämishanke. Hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen työ- ja elinkeinoministeriöltä 27.5.2021.

Hankkeen toteutuksesta vastaa Helsingin kaupungin kaupunginkanslian viestintäosaston osallisuus- ja neuvontayksikkö. Hankkeen kokonaisbudjetti on 368 457 euroa, josta työ- ja elinkeinoministeriö rahoittaa 257 920 euroa, jolloin kaupungin omarahoitusosuudeksi jää 110 537 euroa. Vuoden 2022 osalta hankkeen kulut ovat 245 638 euroa, ja niille saadaan tukea työ- ja elinkeinoministeriöltä 171 946 euroa. Näin ollen hankkeen omarahoitusosuudeksi jää 73 692 euroa, johon varaudutaan keskitetyn hankemäärärahan talousarviokohdassa 1 50 04. Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero 1095121 ja sille sovitut alaprojektirakenneosat, jotka on annettu tiedoksi hankkeen toteuttajille. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tuet tulee kirjata avatuille projektirakenneosille. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 6.2.2022 § 32 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.

Strategiajohtajan päätös on sidottu hankkeen rahoittajalta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Lisätietojen antaja

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Päättäjä

Markus Kühn
strategiajohtaja
Sanna Savonius
Kehitysyksikön päällikkö