Testisisältö

Vahingonkorvaus, esinevahinko, Liikuntamylly

HEL 2021-009826
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 43

Vahingonkorvausvaatimus koskien esinevahinkoa

Liikuntajohtaja

Päätös

Liikuntajohtaja hyväksyy ********** tekemän vahingonkorvausvaatimuksen koskien esinevahinkoa 589 euron suuruisena. Vaatimus 300 euron osalta hylätään.

Päätöksen perustelut

Hakija on toimittanut 3.9.2021 vahingonkorvausvaatimuksen Helsingin kaupungille. Hakija on korvausvaatimuksessa esittänyt selvityksen Liikuntamyllyllä tapahtuneesta seiväshyppyseipään katoamisesta. Hakija vaatii Helsingin kaupungilta vahingonkorvauksena yhteensä 889 euroa seipään katoamisesta.

Vahingonkorvausoikeudessa lähtökohtana on se, että jokainen joutuu kantamaan kärsimänsä vahingon haitalliset seuraukset itse, ellei jokin erityinen peruste oikeuta korvauksen saamiseen toiselta. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Tuottamuksella tarkoitetaan esimerkiksi huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Lisäksi vahingonkorvausvastuu edellyttää teon syy-yhteyttä tapahtuneeseen vahinkoon. Eli voidaan todeta, että vahinko on tapahtunut tietyn teon tai laiminlyönnin seurauksena.

Liikuntapaikkapalveluilta saatuun selvitykseen viitaten voidaan todeta, että seipäät ovat mahdollisesti voineet kadota lukkojen huonon kunnon johdosta. Lukot on kuitenkin korjattu mahdollisimman pian sen jälkeen, kun tilanteesta on saatu tieto. Muuta syytä seipäiden katoamiselle ei kuitenkaan ole voitu osoittaa. Liikuntapaikkapalvelut katsoo, että tässä tilanteessa on kohtuullista korvata hakijalle aiheutunutta vahinkoa, vaikka hakija ei ole kaupungin vastuuta pystynyt täysin kiistattomasti osoittamaan. Vahingonkorvauslain lähtökohtana on, että hakija eli vahinkoa kärsinyt pystyy osoittamaan tuottamuksen. Näin ollen tässä tilanteessa Helsingin kaupunki katsoo, että hakijalle voidaan korvata 589 euroa. Vaaditusta korvaussummasta on vähennetty seipään kulumisen johdosta arvioitu summa 300 euroa.

Lisätietojen antaja

Risto Hietanoro, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 87827

risto.hietanoro@hel.fi

Kirsi Hietanen, lakimies, puhelin: 09 310 28007

kirsi.hietanen@hel.fi

Päättäjä

Tarja Loikkanen
liikuntajohtaja

Liitteet (pdf)

1. Vahingonkorvausvaatimus 3.9.2021
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.