Testisisältö

Tutkimuslupa, Nuorten ravitsemusseurannan esitutkimus

HEL 2021-011305
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 121

Päätös tutkimusluvan myöntämisestä HEL 2021-011305

Perusopetusjohtaja

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** päätöksen perusteluista tarkemmin ilmenevillä ehdoilla. Tutkimuslupapäätös on voimassa 31.12.2021 saakka.

Päätöksen perustelut

********** ym. ovat hakeneet tutkimuslupaa tieteelliselle tutkimukselle. Esitutkimuksella kerätään tietoa toistetun ruoankäytön 24 tunnin haastattelun toimivuudesta nuorilla. Varsinaisen nuorten ravitsemusseurannan tavoitteena on väestötasoisen tiedon kerääminen 12-18 -vuotiaiden nuorten ruoankäytöstä, ravinnonsaannista, tiettyjen ravintoaineiden tilasta elimistössä, sosioekonomisista eroista ravitsemuksessa ja ruokakäyttäytymisessä. Pilottitutkimus toteutetaan syksyllä 2021 valituissa kouluissa Helsingin ja Tampereen seuduilla (yhteensä kuusi koulua). Pilottitutkimukseen kutsutaan 200 nuorta (ikä 14-15 vuotta, 9. luokan oppilaita).

Nuorten ruoankäyttöä tutkitaan 2 x 24 h ruoankäyttöhaastattelulla koulutetun ravitsemustutkijan toimesta. Ruoankäyttöhaastatteluista ensimmäinen toteutetaan kasvokkain koulun tiloissa ja toinen tehdään puhelimitse tai videoyhteydellä. Molemmat haastattelut ovat koulutuntien aikana ja haastatteluiden ajankohta sovitaan nuoren kanssa opettajan välityksellä. Taustakyselylomakkeella selvitetään nuoren pituus ja paino sekä kerätään tietoa terveydentilasta, nuoren ruokailurytmistä, perheen yhteisestä ruokailusta, asumisesta ja vanhempien koulutuksesta. Kyselylomake täytetään haastattelun yhteydessä. Tiedote ja suostumuslomake toimitetaan tutkimukseen osallistuville opettajan välityksellä. Tutkittava palauttaa suostumuslomakkeen opettajalle. Tietosuojaseloste tulee saataville tutkimuksen verkkosivuille.

Tutkimusaineisto kerätään ajalla 10/2021-12/2021. Tutkimusaineisto kerätään haastattelemalla ja kyselyllä, joka kohdistuu 14-15-vuotiaisiin oppilaisiin. Otoksen koko on kolmessa koulussa n. 200 (n=200) oppilasta. Kyseessä on esitutkimus.

Tutkimus toteutetaan noudattaen Helsingin kaupungin korona-ohjeistusta.

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Tutkittavilta pyydetään kirjallinen suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Alle 15-vuotiaiden oppilaiden huoltajilta pyydetään kirjallinen suostumus lapsen tutkimukseen osallistumiselle. Alle 18-vuotiaiden oppilaiden huoltajia tiedotetaan ennalta tutkimuksesta. Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Aineisto hävitetään tutkimuksen valmistuttua, viimeistään 31.12.2031.

Tunnistetietojen käsittely sekä tutkimusrekisteriin kerättävät tiedot on kuvattu tarkemmin tutkimuksen tietosuojailmoituksessa (liite 3).

THL.n tutkimuseettinen työryhmä (TuET) on arvioinut tutkimussuunnitelman ja antanut tutkimuksesta puoltavan lausunnon18.5.2021 (liite 4).

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan päätöksen 3.8.2017 § 57 mukaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla päätöksen tutkimusluvasta tekee kunkin palvelukokonaisuuden johtaja omaa palvelukokonaisuuttaan koskevien tutkimusten osalta. Mikäli tutkimus koskee useamman palvelukokonaisuuden toimintaa, tekee päätöksen toimialajohtaja.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Päätös antaa mahdollisuuden tutkimusaineiston keräämiseen ajalla 10/2021-12/2021 koulujen ja oppilaitosten työaikana.

Päätös ei anna oikeutta saada tietoja Helsingin kaupungin asiakirja- ja rekisteriaineistoista.

Tutkimukseen osallistuneiden yksittäisten henkilöiden tunnistetietoja ei saa ilmaista tutkimusraportissa tai muulla tavoin.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei osallistu tutkimuksen toteuttamiseen.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.

Tutkimusraportin sähköinen osoite toimitetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön sähköpostiosoitteeseen:
kasko.tutkimusluvat@hel.fi

Lisätietojen antaja

Jukka Orava, arviointiasiantuntija, puhelin: 09 310 78018

jukka.orava@hel.fi

Päättäjä

Outi Salo
perusopetusjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
2. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
3. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
4. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
5. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
6. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
7. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
8. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
9. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
10. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
11. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
12. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
13. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
14. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.