Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Kansainvälisen toiminnan linjaukset 2022-2025

HEL 2022-008839
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 31 §

Kansainvälisen toiminnan linjaukset 2022–2025

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto

Päätös

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto hyväksyi Kansainvälisen toiminnan linjaukset 2022-2025 liitteen 1 mukaisesti.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli kansainvälisten asioiden päällikkö Laura Uuttu-Deschryvere. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Palautusehdotus:
Jussi Halla-aho: Kunnan tehtävä kuntalain mukaan on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä ärjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Lisäksi kuntalain mukaan kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa tehtävät ja järjestää sille laissa erikseen säädetyt tehtävät. Kaikki kunnan toiminta mukaan lukien kansainvälinen verkostoituminen tulee peilata kunnan lain sille säätämiin tehtäviin ja toiminnan tulee lähteä kuntalaisten edusta.

Kansainvälisen toiminnan linjaukset tulisi lähteä siitä mitä hyötyä toiminnasta on Helsingin asukkaille ja
pyrkiä kirjoittamaan siten, että asiakirja ei vilise tyhjästi kumisevia sanontoja kuten segregaation ehkäisy. Segregaatiota ei voida ehkäistä ulkomaisissa verkostoissa sillä missään länsi-euroopan maassa asia ei ole onnistunut kovinkaan hyvällä tasolla mikäli maahanmuuton määrä on suuri. Segregaatiota voidaan ehkäistä rajoittamalla sellaista maahanmuuttoa, joka segregaatiota lisää ja tätä asiaa Helsinki voi edistää edunvalvonnalla ja vaikuttamisella valtion suuntaan maahanmuuttopoliittisten linjausten muuttamiseksi.

Linjauksissa halutaan edistää työperäistä maahanmuuttoa ja osaajien houkuttelua. Heinäkuun 2022 TEM:n luvuista on nähtävissä, että vieraskielisiä työttömiä työnhakijoita oli 49 766. Tilastojen mukaan heistä on 22% korkeastikoulutettuja. Uudenmaan ELY-keskuksen alueella heinäkuussa 2022 oli ulkomaalaisia työttömiä 39 406 ihmistä. Näkemyksemme mukaan Helsingin ei ole tarpeen erityisesti pyrkiä lisäämään työperäistä maahanmuuttoa vaan pikemminkin pyrkiä työllistämään työttöminä olevia maahanmuuttajia ensin.

Suomeen on ajalla 1-7/2022 tullut 1556 erityisasiantuntijan oleskeluluvan saanutta. Tämä ryhmä on
pääsääntöisesti korkeastikoulutettuja ihmisiä, joiden oleskeluluvan edellytyksenä on tulovaatimus 3000
euroa kuukaudessa. Vastaavasti muita työperäisiä oleskelulupia on myönnetty tänä vuonna 10 144 kpl. On hyvä huomioida, että esimerkiksi muiden työntekijöiden hakuryhmien tulovaatimus on 1273 euroa
kuukaudessa ja start up-yrittäjältä vaaditaan vain 1000 euron rahavarantoa kuukaudessa. Lienee
sanomattakin selvää, että Helsingissä on mahdotonta elää ja asua ilman sosiaaliturvalla täydennettävää
tulotasoa edellä mainituissa ryhmissä. Edellä esitetyn vuoksi työperäisen maahanmuuton lisääminen
muissa kuin erityisasiantuntijan oleskelulupien osalta ei ole yhteiskunnan näkökulmasta järkevää. Jo nyt
Helsinki on tilanteessa, jossa peruspalvelut eivät pysy väestönkasvun mukana eikä kaupungin
kuntaverokertymä kasva väestön mukana. Suomi ei houkuttele kansainvälisiä erityisosaajia sijaintinsa ja kenties korkean verotuksensa vuoksi. Turvallisuus ja peruspalvelut ovat Suomen ja Helsingin ehdoton etu, mutta molemmista pitää pitää parempaa huolta.

Helsingin tulisi nostaa profiilia kansainvälisten vieraiden ja turismin saralla. Suomen ja Helsingin etu on
puhdas ja kaunis luonto, puhtaus ja turvallisuus. Erityisesti turvallisuusnäkökulmat ovat sellaisia, joihin olisi syytä kiinnittää erityistä huomiota viimeaikaisten kehityskulkujen vuoksi. Tämäkin vaatii aktiivista toimintaa valtion kanssa.

Esitämme, että kansainvälisen toiminnan linjauksissa huomioidaan edellä esitetyt huomiot.
https://kotoutuminen.fi/documents/56901608/110806308/Elokuu-2022-Ulkomaalaisten-
ty%C3%B6tt%C3%B6myys-ja-palveluihin-osallistuminen.pdf/c5b75ef4-639c-1a7b-7c89-
00c6283f52e9/Elokuu-2022-Ulkomaalaisten-ty%C3%B6tt%C3%B6myys-ja-palveluihin-
osallistuminen.pdf?t=1661436493916

Jussi Halla-ahon palautusehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

Jussi Halla-aho jätti eriävän mielipiteen, joka oli perusteluiltaan saman sisältöinen kuin palautusehdotus.

Esittelijä

elinkeinojohtaja
Marja-Leena Rinkineva

Lisätietojen antaja

Laura Uuttu-Deschryvere, kansainvälisten asioiden päällikkö, puhelin: 09 310 15266

laura.uuttu-deschryvere@hel.fi