Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Vahingonkorvausvaatimus, taloudellinen menetys, palkanmaksun viivästyminen

HEL 2022-014023
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 42

Palkanmaksua koskeva vahingonkorvausvaatimus

Kaupunginlakimies

Päätös

Kaupunginlakimies hylkää vaatimuksen.

Päätöksen perustelut

********** on vaatinut korvausta 1 458,40 euroa perustuen siihen, että hänelle on maksettu virheellisesti ainoastaan 50 % palkasta huhtikuun ja kesäkuun 2022 välisenä ajanjaksona. Lisäksi hän on vaatinut korvausta kivusta ja särystä 2 000 euroa. Vaatimuksen esittäjältä saadun selvityksen mukaan maksamatta jäänyt palkka 1 458,40 euroa on maksettu hänelle viivästyneenä syksyllä 2022 viivästyskorkoineen.

Korvausvaatimuksen johdosta tulee arvioitavaksi, onko vaatimuksen esittäjälle aiheutunut palkanmaksun viivästymisen johdosta sellaista vahinkoa, josta Helsingin kaupunki on vastuussa.

Työsopimuslain (55/2001) 12 luvun 1 § mukaan työnantajan, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö työsuhteesta tai työsopimuslaista johtuvia velvollisuuksia, on korvattava työntekijälle aiheuttamansa vahinko.

Riidatonta on, että palkka on maksettu myöhässä, minkä johdosta kaupunki on velvollinen suorittamaan myöhästyneelle palkanosalle viivästyskorkoa. Riidatonta on kuitenkin myös se, että keväällä maksamatta jäänyt palkka on jo maksettu vaatimuksen esittäjälle viivästyneenä syksyllä 2022 viivästyskorkoineen. Kaupungilla ei ole velvollisuutta suorittaa vaatimuksen esittäjälle jo maksettua palkkaa vahingonkorvauksena ja vaatimus on näin ollen hylättävä.

Vahingonkorvauslain (1974/412) 1 luvun 1 § mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä vahingonkorvauslaissa säädetään, muuta johdu.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 § mukaisesti vahingonkorvaus käsittää hyvityksen henkilö- ja esinevahingosta sekä 4 a ja 6 §:ssä säädetyin edellytyksin kärsimyksestä. Jos vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin korvaamiseen on erittäin painavia syitä, käsittää vahingonkorvaus hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.

Esitetty vaatimus kivun ja säryn korvaamisesta ei perustu lakiin ja se on näin ollen hylättävä.

Vaatimuksen esittäjä ei ole esittänyt sellaista selvitystä, jonka perusteella voitaisiin todeta hänelle aiheutuneen palkanmaksun viivästyksestä vahinkoa, josta kaupunki olisi lain mukaan korvausvelvollinen.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 12 luvun 5 § mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kaupunginhallitus yksittäistapauksessa toisin päätä tai ellei kaupunginlakimies ole määrännyt tehtävää muulle viranhaltijalle, kaupunginlakimies päättää vahingonkorvauksesta silloin, kun kaupunki on korvausvelvollinen, kun asiaa ei ole kohdistettavissa tietylle toimialalle taikka kun vahingon korvaaminen katsotaan kohtuulliseksi.

Lisätietojen antaja

Petteri Nissilä, lakimies, puhelin: 09 310 37318

petteri.nissila@hel.fi

Päättäjä

Jenni Rope
kaupunginlakimies

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.