Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, asukasiltojen fasilitointi -koulutus 2030, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2022-015223
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 219
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Koulutus 2030 -toimenpideohjelman asukasiltojen fasilitointi ja kuntalaisten osallistaminen pienhankintana

Hallintopäällikkö

Päätös

Hallintopäällikkö päätti hankkia Koulutus 2030 toimenpideohjelman asukasiltojen fasilitoinnin ja kuntalaisten osallistamisen Fountain Park Oy:ltä. Hankinnan ennakoitu arvo on arviolta noin 20 000 euroa (alv 0 %).

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin kaupunkistrategiassa (vuosille 2021-2025) Kasvun paikka on määritetty yhdeksi tavoitteeksi luoda Helsingistä maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia. Osana tätä kokonaisuutta on määritetty, että Helsingissä laaditaan strategiset tavoitteet koulutuksen kehittämiselle vuoteen 2030 saakka. Tämä kehitystyö on aloitettu kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla ja toimialalla on laadittu omia asiantuntijoita ja henkilöstöä kuullen alustava koulutuksen toimenpidekokonaisuus Koulutus 2030. Tarkoituksena on vuoden 2023 alussa osallistaa myös kuntalaisia tehdyn toimenpidekokonaisuuden laadintaan ja kuulla kuntalaisia toimipidekokonaisuudesta sekä tarvittaessa muokata kokonaisuutta kuntalaisten toivomaan suuntaan. Osallistaminen on päätetty toteuttaa viitenä eri asukasiltana. Asukasiltojen suunnittelun ja fasilitoinnin lisäksi tarvitaan kuntalaisten osallistamisen mahdollistava sähköinen työkalu, asukasilloissa nousseiden huomioiden analysointi ja raportointi. Osallistamisen jälkeen voidaan viimeistellä Koulutus 2030 -toimipidekokonaisuus lopulliseen muotoonsa.

Hankinnan ennakoitu arvo on noin 20 000 euroa (alv 0 %). Hankinnan ennakoitu arvonlisätön arvo ei ylitä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) § 25 mukaista kynnysarvoa eikä hankintayksiköllä ole velvollisuutta kilpailuttaa palvelua hankintalain mukaisesti.

Fountain Park Oy on toteuttanut vuoden 2022 aikana kaksi toimialan esihenkilöille kohdennettua vastaavan tapaista osallistamistilaisuutta, toinen rehtoreille ja toinen päiväkodinjohtajille. Osallistaminen onnistui ja toteutustapaa voidaan monistaa tulevien asukasiltojen fasilitointiin ja kuntalaisten osallistamiseen. Tämän takia ei ole tarkoituksen mukaista pyytää vaihtoehtoisia tarjouksia vaan työ tilataan ilman kevennettyä kilpailutusta Fountain Park Oy:ltä. Työn toteutuksen tarkemmasta toteutuksesta sovitaan vielä erikseen. Työn tilaus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla vaan vasta erikseen tehtävällä tilauksella.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kasvatus- ja koulutuslautakunta on oikeuttanut hallintopäällikön päättämään arvonlisäverottomalta arvoltaan 100 000 euroa alittavista hankinnoista (HEL 2021-013274, 14.12.2021 § 394).

Lisätietojen antaja

Kari Salovaara, hankintapäällikkö, puhelin: 09 310 43033

kari.salovaara@hel.fi

Marjo Kyllönen, kehittämispalvelupäällikkö, puhelin: 09 310 86208

marjo.kyllonen@hel.fi

Tommi Tiittala , pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 22900

tommi.tiittala@hel.fi

Päättäjä

Marko Enberg
hallintopäällikkö