Testisisältö

Vahingonkorvaus, kiinteistövahinko, 4.-7.4.2022, Oskelantie 1, Asunto Oy Oskelantie 1

HEL 2022-015617
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 20

Yksikönjohtajan päätös vahingonkorvausasiassa, kiinteistövahinko 4. – 7.4.2022 Oskelantiellä

Yksikönjohtaja

Päätös

Staran kaupunkitekniikan ylläpidon yksikönjohtaja päätti hyväksyä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen ja korvata vahingon hakijalle Staran omalla työllä.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksessa todetaan, että lumien poiston yhteydessä on vahingoitettu taloyhtiön jalkakäytävän vieressä sijainneen viheralueen reunakivetystä siten, että reunakiviä on irronnut. Lumikasoista oli ilmoitettu kaupungille 25.3.2022 ja lumet oli oletettavasti hävinneet eli poistettu 4. - 7.4.2022 välisenä aikana. Tontin rajalle jäi kuitenkin sen verran lunta, ettei vaurioita pystynyt varmentamaan ennen kuin lumet olivat sulaneet. Hakija epäilee vahinkoa Staran aiheuttamaksi. Hakija eli taloyhtiön edustaja vaatii kaupunkia asentamaan kivet takaisin ja korjaamaan vauriojäljet.

Staran työnjohdolta saadun selvityksen mukaan Staran koneet eivät ole olleet kohteessa lumenajossa kyseisenä ajankohtana ja tiedot perustuvat GPS-tietoihin. Työnjohto toteaa, että Staralla on ollut lumenajossa yksityisiä palveluntuottajia ja Ruusunlehti Oy on kuormannut lunta alueella, mutta ei kyseisenä ajankohtana eli 4. – 7.4.2022. Kyseinen urakoitsija ei ole ollut Staran palveluksessa 1.4.2022 jälkeen. Ruusunlehti Oy:ltä ei myöskään ole tullut ilmoitusta kyseisestä vahingosta. Staran käyttämät palveluntuottajat/aliurakoitsijat vastaavat itse aiheuttamistaan vahingoistaan. Hakija ei kuitenkaan ole täysin varma siitä, milloin lumet on poistettu kohteesta, joten on mahdollista, että esitetty vahinko on tapahtunut ennen 4.4.2022.

Staran työkoneiden kuljettajien ja työntekijöiden velvollisuus on ilmoittaa työssä sattuvista vahingoista välittömästi työnjohdolle ja vahingonkärsijälle. Vahingosta ei aiheudu sanktiota kuljettajillemme. Staran ajoneuvot ovat liikennevakuutettuja.

Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta. Yleisen vahingonkorvausoikeudellisen periaatteen mukaan vahinkoa kärsineen on hänelle aiheutuneen vahingon lisäksi osoitettava vahingonaiheuttajaksi epäillyn toiminnan ja mainitun vahingon välinen syy-yhteys.

Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli kadun kunnossapitovelvollisen on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn.

Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella tai evätä kokonaan.

Edellä esitetyin perustein kaupunki katsoo, että kyseinen vahinko on voinut syntyä lopettaneen aliurakoitsijan toimesta. Staralla ei ole enää mahdollisuutta selvittää kyseisen aliurakoitsijan osuutta esitettyyn vahinkoon, joten Stara voi kohtuuden mukaan sovitella kyseisen vahingon ja korjata sen Staran omalla työllä vahinkoa edeltävään kuntoon.

Lisätietojen antaja

Ville Alatyppö, yksikönjohtaja, puhelin: 09 310 39943

ville.alatyppo@hel.fi

Päättäjä

Ville Alatyppö
yksikönjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Vahingonkorvausvaatimus 28.4.2022
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Vahingonkorvausvaatimus 28.4.2022, liite, kuva 1
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Vahingonkorvausvaatimus 28.4.2022, liite, kuva 2
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.