Testisisältö

Vahingonkorvaus, taloudellinen menetys, 2-3/2023, Laivalahden venesatama, Simppukarinkatu, nimetty venepaikka 89

HEL 2023-007611
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 63

Vahingonkorvausvaatimus koskien esinevahinkoa

Liikuntajohtaja

Päätös

Liikuntajohtaja hyväksyy ********** tekemän vahingonkorvausvaatimuksen 500 euron suuruisena.

Päätöksen perustelut

Hakija on toimittanut 29.5.2023 vahingonkorvausvaatimuksen Helsingin kaupungille. Hakijan esittämän selvityksen mukaan kaupungin henkilöstö on poistanut Laivalahden venesataman venepaikalta 89 hakijan venepukin sekä pressutelineet. Hakijan käsityksen mukaan kyseessä on ollut väärinymmärrys kaupungin taholta. Hakija vaatii Helsingin kaupungilta vahingonkorvauksena yhteensä 500 euroa pientavaran osalta. Hakija on esittänyt riittävän selvityksen asian osalta.

Vahingonkorvausoikeudessa lähtökohtana on se, että jokainen joutuu kantamaan kärsimänsä vahingon haitalliset seuraukset itse, ellei jokin erityinen peruste oikeuta korvauksen saamiseen toiselta. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Tuottamuksella tarkoitetaan esimerkiksi huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Lisäksi vahingonkorvausvastuu edellyttää teon syy-yhteyttä tapahtuneeseen vahinkoon. Eli voidaan todeta, että vahinko on tapahtunut tietyn teon tai laiminlyönnin seurauksena.

Ulkoilupalveluilta saatuun selvitykseen viitaten voidaan todeta, että kaupunki on vahingossa hävittänyt kyseisen pientavaran ja on näin ollen korvausvelvollinen asiassa. Helsingin kaupunki on jo toimittanut hakijalle korvaavan venepukin, joten asian osalta korvataan hakijan vaatima pientavara. Ulkoilupalveluilta saadun tiedon mukaisesti korvaussumma on aiheellinen.

Helsingin kaupungin hallintosäännön ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimintasäännön mukaisesti vahingonkorvauksesta päättää palvelukokonaisuuden johtaja.

Lisätietojen antaja

Ari Maunula, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 87809

ari.maunula@hel.fi

Kirsi Hietanen, lakimies, puhelin: 09 310 28007

kirsi.hietanen@hel.fi

Päättäjä

Tarja Loikkanen
liikuntajohtaja

Liitteet (pdf)

1. Vanhingokorvausvaatimus 29.5.2023
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.