Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Tutkimuslupahakemus, European School Survey Project on Alcohol and Other Drugs (ESPAD)

HEL 2023-015412
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 21

Päätös tutkimusluvan myöntämisestä HEL 2023-015412

Perusopetusjohtaja

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** päätöksen perusteluista tarkemmin ilmenevillä ehdoilla. Tutkimuslupapäätös on voimassa 22.3.2024 saakka.

Päätöksen perustelut

********** on hakenut tutkimuslupaa kansainväliselle tutkimukselle. ESPAD on peruskoulun 9. luokkalaisille suunnattu kansainvälinen kyselytutkimus alkoholin, tupakan ja huumeiden käytöstä sekä rahapelaamisesta. Tutkimus on toteutettu vuodesta 1995 alkaen neljän vuoden välein 23–40 Euroopan maassa. Seuraava tiedonkeruu toteutetaan maaliskuussa 2024. Tutkimus seuraa saman ikäisten eurooppalaisten koululaisten alkoholin, tupakkatuotteiden ja huumeiden käytössä tapahtuvia muutoksia Euroopassa.

Tutkimusaineisto kerätään ajalla 11.3.2024-22.3.2024. Tutkimusaineisto kerätään kyselyllä, joka kohdistuu 9. luokan oppilaisiin. Tutkimuksen otoskoko on n. 4000 (n=4000). Kyseessä on kyselytutkimus.

Otokseen osallistuvat yksiköt: eteläinen suurpiiri, läntinen suurpiiri, keskinen suurpiiri, pohjoinen suurpiiri, koillinen suurpiiri, kaakkoinen suurpiiri, itäinen suurpiiri, östersundomin suurpiiri

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Tutkittavilta pyydetään kirjallinen suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Alle 15-vuotiaiden oppilaiden huoltajilta pyydetään kirjallinen suostumus lapsen tutkimukseen osallistumiselle. Alle 18-vuotiaiden opiskelijoiden/oppilaiden huoltajia tiedotetaan ennalta tutkimuksesta. Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Aineisto arkistoidaan tutkimuksen valmistuttua, viimeistään 31.12.2024.

Tutkimusaineisto ei sisällä henkilöiden tunnistetietoja.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan päätöksen 3.8.2017 § 57 mukaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla päätöksen tutkimusluvasta tekee kunkin palvelukokonaisuuden johtaja omaa palvelukokonaisuuttaan koskevien tutkimusten osalta. Mikäli tutkimus koskee useamman palvelukokonaisuuden toimintaa, tekee päätöksen toimialajohtaja.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Päätös antaa mahdollisuuden tutkimusaineiston keräämiseen koulujen ja oppilaitosten työaikana.

Päätös ei anna oikeutta saada tietoja Helsingin kaupungin asiakirja- ja rekisteriaineistoista.

Tutkimukseen osallistuneiden yksittäisten henkilöiden tunnistetietoja ei saa ilmaista tutkimusraportissa tai muulla tavoin.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei osallistu tutkimuksen toteuttamiseen.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.

Tutkimusraportin sähköinen osoite toimitetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön sähköpostiosoitteeseen:
kasko.tutkimusluvat@hel.fi

Lisätietojen antaja

Jukka Orava, arviointiasiantuntija, puhelin: 09 310 78018

jukka.orava@hel.fi

Päättäjä

Outi Salo
perusopetusjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
2. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
3. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
4. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
5. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
6. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
7. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.