Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Tv-ohjelmien käyttötutkimus peruskouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa

HEL 2024-003868
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 35

Päätös tutkimusluvan myöntämisestä HEL 2024-003868

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** päätöksen perusteluista tarkemmin ilmenevillä ehdoilla. Tutkimuslupapäätös on voimassa 26.4.2024 saakka.

Päätöksen perustelut

********** ovat hakeneet tutkimuslupaa hinnoittelumittaukselle. Kyselyn avulla mitataan Tv-ohjelmien esittämisen ja tallentamisen määrää ja sisältöä. OPH:n hankkima lupa hinnoitellaan ja korvaukset jaetaan tutkimuksen perusteella. Oppilaitokset saavat luvan myötä käyttöönsä luvan esittää ja tallentaa opetuksessa TV-ohjelmia ja elokuvia. Peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opetushenkilöstö: televisio-ohjelmien esittäminen opetuksessa ja niiden tallentaminen opetusta varten.Tutkimus tehdään yhteistyössä Opetushallituksen sekä kotimaisia tuotantoyhtiöitä edustavan tekijänoikeusjärjestö Audiovisual Producers Finland – APFI ry:n kanssa. Edellinen vastaava tutkimus tehtiin vuonna 2021.

Tutkimusaineisto kerätään ajalla 8.4.2024-26.4.2024. Tutkimusaineisto kerätään kyselyllä joka kohdistuu opetushenkilöstöön. Tutkimuksen otoskoko (arvio) on 100-500 (n=500). Kyseessä on kyselytutkimus.

Otokseen osallistuvat yksiköt: Aleksis Kiven peruskoulu, Aurinkolahden peruskoulu, Hiidenkiven peruskoulu, Itäkeskuksen peruskoulu, Jätkäsaaren peruskoulu, Kallion ala-asteen koulu, Koskelan ala-asteen koulu, Kruunuvuorenrannan peruskoulu, Latokartanon peruskoulu, Maatullin peruskoulu, Maunulan ala-asteen koulu, Meilahden yläasteen koulu, Merilahden peruskoulu, Metsolan ala-asteen koulu, Pakilan ala-asteen koulu, Pakilan yläasteen koulu, Paloheinän ala-asteen koulu, Pasilan peruskoulu, Pihkapuiston ala-asteen koulu, Pitäjänmäen peruskoulu, Pohjois-Haagan ala-asteen koulu, Poikkilaakson ala-asteen koulu, Porolahden peruskoulu, Puotilan ala-asteen koulu, Ruoholahden ala-asteen koulu, Siltamäen ala-asteen koulu, Snellmanin ala-asteen koulu, Suomenlinnan ala-asteen koulu, Suutarilan ala-asteen koulu, Tahvonlahden ala-aste, Taivallahden peruskoulu, Töölön ala-asteen koulu, Brändö lågstadieskola, Degerö lågstadieskola, Drumsö lågstadieskola, Hoplaxskolan, Månsas lågstadieskola, Nordsjö lågstadieskola, Staffansby lågstadieskola

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Tutkittavilta pyydetään kirjallinen suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Aineisto arkistoidaan tutkimuksen valmistuttua 26.4.2024.

Tutkimusaineisto ei sisällä henkilöiden tunnistetietoja. Kyselyyn vastataan anonyymisti: vastaajan nimeä ei kysytä eikä vastaajaa voida tunnistaa vastausten joukosta.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan päätöksen 3.8.2017 § 57 mukaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla päätöksen tutkimusluvasta tekee kunkin palvelukokonaisuuden johtaja omaa palvelukokonaisuuttaan koskevien tutkimusten osalta. Mikäli tutkimus koskee useamman palvelukokonaisuuden toimintaa, tekee päätöksen toimialajohtaja.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Päätös antaa mahdollisuuden tutkimusaineiston keräämiseen koulujen ja oppilaitosten työaikana.

Päätös ei anna oikeutta saada tietoja Helsingin kaupungin asiakirja- ja rekisteriaineistoista.

Tutkimukseen osallistuneiden yksittäisten henkilöiden tunnistetietoja ei saa ilmaista tutkimusraportissa tai muulla tavoin.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei osallistu tutkimuksen toteuttamiseen.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.

Tutkimusraportin sähköinen osoite toimitetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön sähköpostiosoitteeseen:
kasko.tutkimusluvat@hel.fi

Lisätietojen antaja

Jukka Orava, arviointiasiantuntija, puhelin: 09 310 78018

jukka.orava@hel.fi

Päättäjä

Satu Järvenkallas
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
2. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
3. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
4. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
5. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
6. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.