Asemakaavan muutos nro 12994, Malmi, Takoraudantie 1

HEL 2024-011344
Asialla on uudempia käsittelyjä

Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle, Takoraudantie 1, tarkistettu asemakaavan muutosehdotus (nro 12994)

7. / 67 §

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle

  • 3.2.2026 päivätyn asemakaavan muutosehdotuksen nro 12994 (liite 3) hyväksymistä. Asemakaavan muutos koskee Helsingin kaupungin 38. kaupunginosan (Malmi, Tattariharju) korttelin 38177 tonttia 1 ja suojaviheraluetta.

Lisäksi lautakunta päätti

  • ettei ehdotusta aseteta uudelleen nähtäville
  • antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet esitettyihin huomautuksiin. Päätösasiakirjat ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa, Työpajankatu 8 (puh. 09 310 22111), sekä internet-sivuilla:
  • ilmoittaa päätöksestään ja vuorovaikutusraportista muodostuvan AKL/MRL 65 §:n mukaisen kunnan perustellun kannanoton niille kaavasta muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli arkkitehti Valtteri Heinonen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esitys on ehdotuksen mukainen.

Kaavaratkaisun keskeinen sisältö

Kaavaratkaisu koskee asemakaavassa teollisuus- ja varastorakentamiselle osoitettua tonttia Tattariharjun teollisuusalueella osoitteessa Takoraudantie 1. Kaavaratkaisun tavoitteena on mahdollistaa vähittäiskaupan sijoittuminen tontille. Tontilla olevat nykyiset pienteollisuus- ja varastorakennukset puretaan.

Uutta liiketilakerrosalaa tulee 9 100 k-m². Asemakaavamuutoksen myötä tontilta poistuu 18 909 k-m² teollisuus- ja varastorakennusten kerrosalaa, josta on käytetty nykyisiin rakennuksiin 5 274 k-m². Verrattuna nykyiseen käyttöön työpaikkamäärän on arvioitu lisääntyvän noin 125 työpaikkaan. Työpaikkamäärän lisäys on noin 50 uutta työpaikkaa.

Kaavan tavoitteena on mahdollistaa tilaa vaativan kaupan, tilaa vaativan kaupan luonteisen laajan tavaravalikoiman kaupan sekä toimistotilojen, vapaa-ajanpalvelutilojen ja ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien tuotantotilojen myymälätiloineen sijoittuminen alueelle. Tontille ei saa sijoittaa päivittäistavarakauppaa eikä seudullisesti merkittävää vähittäiskauppaa.

Kaavaratkaisulla tontti saadaan tehokkaampaan käyttöön. Tulevat palvelut ovat hyvin saavutettavissa Malminkentän uusilta asuinalueilta ja täydentävät ja monipuolistavat Malminkentän alueelle sijoittuvia palveluita. Tontin nykyiset pienteollisuusrakennukset puretaan. Suunnittelussa erityistä huomiota kiinnitetään syntyvän ympäristön ja rakennusten korkeatasoiseen ilmeeseen osana kehittyvää Malminkentän aluetta, jalankulun ja pyöräilyn sujuviin yhteyksiin sekä palveluiden hyvään saavutettavuuteen.

Uudisrakennus on jaettu kahteen osaan, jotta se sovittautuu paremmin Tattariharjuntien pohjoispuolelle rakentuvan Nallenrinteen kaupunkirakenteeseen. Rakennusten väliin jää jalankulkureitti, joka asettuu Lepistönkadun jatkeeksi. Sujuvien yhteyksien ohella myös ympäristön huoliteltu ilme tukee palvelujen käytettävyyttä. Uudisrakennuksilla on merkittävä rooli niin toiminnallisesti kuin syntyvän kaupunkiympäristön laadun suhteen rakentuvan Malminkentän alueen osana. Rakennusten ja lähiympäristön korkeatasoista toteutusta tuetaan useilla kaavamääräyksillä.

Suunnittelualue on ajoneuvoilla hyvin saavutettavissa. Tattariharjuntien uudistamisen yhteydessä kadulle toteutetaan yksisuuntaiset pyörätiet ja Ilmasillantielle on suunniteltu pyöräilybaana. Autosaavutettavuus paranee edelleen, kun Malminkentän katuyhteydet ja Ilmasillan eritasoliittymä Lahdenväylälle valmistuvat. Suunnittelualue on hyvin saavutettavissa myös joukkoliikenteellä. Tattariharjuntietä pitkin kulkee linja-autolinjoja ja Malminkentän alueen rakentamisen myötä saavutettavuus joukkoliikenteellä paranee. Viikin-Malmin pikaraitiotien pysäkki on suunniteltu Ilmasillantielle, suunnittelualueen läheisyyteen. Pysäköinti sijoittuu tontin eteläosaan, korttelin keskelle, maantasopysäköintinä.

Katualueiden liikennejärjestelyt säilyvät entisellään. Tattariharjuntien eteläpuolella ollut kapea suojaviheralue liitetään osaksi katualuetta. Tälle alalle on toteutettu kadunrakentamisen yhteydessä avouoma, joka toimii alueen hulevesiverkoston ylivuoto- ja tulvatilavuutena.

Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti siten, että nykyinen teollisuustontti muuttuu liikerakennusten tontiksi ja sille voidaan toteuttaa uudisrakennukset, joihin sijoittuu vähittäiskaupan palveluita. Hankkeen toteutumisen myötä Tattariharjussa pienteollisuudelle soveltuvat tilat vähenevät ja kaupan tarjonta vahvistuu ja monipuolistuu. Kaavalla ei ole erityisiä sosiaalisia vaikutuksia mukaan lukien vaikutuksia lapsiin ja nuoriin.

Päätökset kaavaratkaisun pohjana

Kaavaratkaisu edesauttaa kaupunkistrategian 2025–2029 tavoitteiden toteutumista siten, että Takoraudantie 1:n kaavaratkaisu mahdollistaa uuden liikekiinteistön rakentamisen tontille. Tattariharjuntien varteen sijoittuva liikerakentaminen täydentää Malminkentän alueelle sijoittuvia palveluita ja edistää osaltaan Malminkentän alueen rakentumista.

Nyt laadittu kaavaratkaisu on Helsingin yleiskaavan (2016) mukainen.

Alueen lähtökohdat ja nykytilanne

Tontti sijaitsee Tattariharjun pienteollisuusalueen länsiosassa. Tontilla sijaitsee vuonna 1975 valmistunut osin kaksikerroksinen pienteollisuusrakennus sekä 1983 valmistunut varastorakennus. Muu osa tontista on asfaltoitua ajo- ja pysäköintialuetta. Tontti on lähes tasainen laskien hieman itään ja etelään. Tontti on noin metrin Tattariharjuntien tasoa alempana.

Ympäröivällä alueella on vaihtelevan kokoisia pääosin yhdestä kahteen kerroksisia varasto- ja teollisuusrakennuksia 1960–80-luvuilta. Tontin ja Tattariharjuntien väliin sijoittuu kapea suojaviheralue, joka on osa parhaillaan käynnissä olevan Tattariharjuntien rakennusurakan työmaa-aluetta.

Alueella voimassa olevat asemakaavat

Alueella on voimassa asemakaava tai asemakaavat 6780 (08.11.1972), 12577 (11.01.2023).

Voimassa olevissa asemakaavoissa tontti on merkitty yhdistettyjen teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi (TTV). Tontin ja Tattariharjuntien katualueen välissä oleva alue on merkitty suojaviheralueeksi (EV).

Voimassa olevan asemakaavan mukainen tontin tehokkuusluku on e=1,0. Myyntinäyttely-, konttori- ja muita vastaavia tiloja saa tontille sijoittaa yhteensä enintään 50 % sallitusta kerrosalasta kuitenkin siten, että konttoritiloja saadaan rakentaa enintään 25 % sallitusta kerrosalasta. Suurin sallittu kerrosluku on 2 ja rakennusten korkeus saa olla enintään 10 m.

Helsingin kaupunki omistaa alueen. Tontti on vuokrattu.

Kaavoitus on tullut vireille tontin omistajan tai haltijan hakemuksesta.

Kaavaratkaisun kustannukset

Kaavaratkaisun toteuttamisesta ei aiheudu kaupungille kustannuksia.

Vuorovaikutus kaavan valmisteluaikana

Liitteenä olevassa vuorovaikutusraportissa on esitetty yhteenvedot kaavaehdotuksesta saaduista muistutuksista, viranomais- ja asiantuntijatahojen lausunnoista, kaavan valmisteluaikana saaduista kannanotoista, osallisten mielipiteistä sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin.

Viranomais- ja asiantuntijayhteistyö

Valmistelu on tehty yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan eri tahojen kanssa.

Viranomaisten kannanotot osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistuivat vaarallisten kemikaalien konsultointivyöhykkeisiin ja alueen kunnallistekniikkaan. Kannanotoissa esitetyt asiat eivät vaatineet huomioonottamista kaavaratkaisussa. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala/Pelastuslaitos ilmoitti, ettei heillä ole huomautettavaa. Vastineet kannanottoihin on esitetty vuorovaikutusraportissa.

Mielipiteet

OAS-aineistosta saapui kirjallisia mielipiteitä 2 kpl.

Osallisten mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistuivat Ilmasillan rakentamisaikatauluun ja Tattariharjuntien liikenteen järjestelyihin, joukkoliikenteeseen, tontin vuokrausehtoihin sekä lintujen huomioimiseen. Mielipiteissä esitetyt asiat on otettu huomioon kaavoitustyössä siten, että asemakaavaan on lisätty määräys lintujen huomioimisesta. Vastineet mielipiteisiin on esitetty vuorovaikutusraportissa.

Kaavaehdotuksen julkinen nähtävilläolo (AKL/MRL 65 §)

Kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä (AKL/MRL 65 §) 8.9.2025–7.10.2025. Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta on ilmoitettu maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:ssä säädetyllä tavalla.

Kaavaehdotusta koskevia muistutuksia saapui 1 kpl.

Muistutuksessa esitetyt huomautukset kohdistuivat lintujen huomioimiseen. Huomautus ei edellytä muutoksia kaava-aineistoon. Vastineet muistutuksiin on esitetty vuorovaikutusraportissa.

Lausuntoja saatiin seuraavilta viranomais- ja asiantuntijatahoilta:

  • Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy
  • Uudenmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus (ELY)
  • Helen Sähköverkko Oy
  • Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY)

Lausunnoissa esitetyt huomautukset kohdistuivat kaupan laatua ohjaaviin kaavamääräyksiin sekä tontilla sijaitsevaan muuntamoon ja alueelliseen jätepisteeseen. Huomautukset on otettu huomioon siten, että asemakaavan kaupan laatua ohjaavia määräyksiä on tarkennettu ja tontille on merkitty muuntamon rakennusala. HSY:n lausunnossa ei ollut huomautettavaa kaavaehdotukseen. Vastineet lausuntoihin on esitetty vuorovaikutusraportissa.

Toimenpiteet julkisen nähtävilläolon jälkeen

Huomautuksissa esitetyt asiat on otettu huomioon, kaavan tavoitteet huomioon ottaen, tarkoituksenmukaisilta osin. Kaavakartan merkintöihin tai määräyksiin ja muuhun aineistoon tehtiin julkisen nähtävilläolon jälkeen muutoksia, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti kaavaselostuksen viimeisessä luvussa. Ne on myös koottu Tehdyt muutokset ­liitteeseen. Tehdyt muutokset ovat luonteeltaan vähäisiä, joten kaavaehdotusta ei ole ollut tarpeen asettaa uudelleen nähtäville.

Tarkemmat perustelut

Tarkemmat kaavaratkaisun perustelut ja vaikutukset ilmenevät liitteenä olevasta asemakaavaselostuksesta.

Toimivalta

Alueidenkäyttölain 52 §:n mukaan asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. Valtuuston päätösvaltaa voidaan johtosäännössä siirtää kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. Koska kyseessä ei ole hallintosäännön 16 luvun 1 §:n 1 momentin kohdissa 2–3 tarkoitettu muun kuin vaikutukseltaan merkittävän asemakaavan muutos tai hyväksyminen, asiasta päättää kaupunginvaltuusto.

Päätös tullut nähtäväksi 10.02.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Esittelijä

Nimi
Ville Lehmuskoski

Titteli
Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Valtteri Heinonen

Titteli
Arkkitehti, asemakaavoitus