Testisisältö

Pysäköinti, pysäköinnin rajoittaminen risteysalueella, Uiskotie ja Vartioharjuntie

HEL 2024-014749
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 136

Pysäköinnin rajoittaminen Uiskotien ja Vartioharjuntien risteyksen läheisyydessä

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan pysäköintijärjestelyt Vartioharjuntiellä ja Uiskotiellä piirustuksen 7738 mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Olemme saaneet toistuvasti palautetta, että pysäköinti Uiskotien varressa haittaa bussiliikennettä. Pysäköintiä on ajoittain ollut niin paljon, että linja-auton kulku on lähes estynyt. Yleinen periaate on ollut, että pysäköintiä rajoitetaan bussien reittikaduilla, mikäli siitä aiheutuu haittaa joukkoliikenteen toimivuudelle. Vartioharjuntien ja Uiskotien risteys on niin ahdas, että bussi joutuu käyttämään koko ajoradan leveyden kääntyessään Uiskotieltä Vartioharjuntielle tai Vartioharjuntieltä Uiskotielle. Vastakkaisiin suuntiin ajavien bussien kohtaamisen mahdollistamiseksi on perusteltua kieltää pysäköinti ajoradan molemmilla reunoilla Vartioharjuntien ja Uiskotien risteystä lähimpänä olevilla risteysväleillä.

Asiassa on tehty kunnan asukkaan/kunnassa toimivan yrityksen aloite.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 2 100 euroa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Sovelletut oikeusohjeet

Tieliikennelaki (729/2018) 71 § 1 momentti kohta 2.

Tiedoksianto

Päätös annetaan tiedoksi yleistiedoksiantona, sillä henkilöiden lukumäärää ei tiedetä (hallintolaki 55 § 2 momentti).

Päätös annetaan aloitteentekijälle tiedoksi tavallisena tiedoksiantona (hallintolaki 55 § 1 momentti). Lisäksi päätös annetaan tiedoksi yleistiedoksiantona, sillä muilta osin henkilöiden lukumäärää ei tiedetä (hallintolaki 55 § 2 momentti).

Lisätietojen antaja

Jussi Jääskä, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37129

jussi.jaaska@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö