Toimivallan siirtäminen, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, nuoriso-ohjaaja, hankinnat yleisluottokortilla

HEL 2025-001877
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 4

Työsuhteisen oikeus toteuttaa hankintoja yleisluottokortilla viranhaltijan lukuun

Nuorisotyön aluepäällikkö

Päätös

Nuorisotyön aluepäällikkö päätti oikeuttaa nuorisopalvelujen Eteläisen nuorisotyöyksikön alla olevat työntekijät toteuttamaan hankintoja nuorisotyön aluepäällikön vastuulla. Nimetyillä henkilöillä on oikeus tehdä hankintoja heille kullekin myönnetyillä luottokortilla 1000 euroa/laskutuskausi 31.1.2025 lähtien niin kauan kuin he työskentelevät nimetyssä tehtävässä edellyttäen, että

- toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa

- toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen

- hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä yllä mainittua euromäärää

- hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muita perusteita

Nuoriso-ohjaaja, ********** 1000 euroa/laskutuskausi

Nuoriso-ohjaaja, ********** 1000 euroa/laskutuskausi

Nuoriso-ohjaaja, ********** 1000 euroa/laskutuskausi

Päätöksen perustelut

Tarve kortille on työtehtäviin liittyvissä tilanteissa, joissa maksaminen kaupungin tilausjärjestelmän kautta laskulla ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista.

Kaupunginvaltuuston hyväksymän (28.2.2024 § 48 ) hallintosäännön 20 luvun 8 §:n mukaan hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla.

Hallintosäännön 20 luvun 11 § mukaisesti rahoitusjohtaja antaa ohjeita kaupungin taloudenhoidosta. Rahoitusjohtaja on päätöksellään 5.1.2018, 3 § antanut ohjeen maksu- ja asiakaskorttien hankkimisesta.

Maksu- ja asiakaskorttien myöntämisen periaatteet ja prosessi Kuvassa, Kuvan toimintaohje 21.11.2022.

Päätös tullut nähtäväksi 05.02.2025

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Susanna Ylimys , tiimiesihenkilö, puhelin: 09 310 39287

tiimiesihenkilö

Päättäjä

Tiina Hörkkö
nuorisotyön aluepäällikkö