Valtuustoaloite, Inarintien muuttaminen Helsingin ensimmäiseksi koulukaduksi

HEL 2025-013233
Asialla on uudempia käsittelyjä
Tämä on esitys

V 11.3.2026, Valtuutettu Anni Sinnemäen aloite Helsingin ensimmäisen koulukadun perustamiseksi Inarintielle

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Anni Sinnemäki ja 25 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Inarintiestä Vallilassa tehdään Helsingin ensimmäinen koulukatu ja että Inarintien varrella olevat puistot ja puistikot kunnostetaan osallistaen asukkaita kunnostuksen suunnitteluun. Koulukatu esitetään otettavaksi käyttöön elokuusta 2026 lasten palatessa Vallilan pääkouluun. Aloite on liitteenä.

Kaupunginhallitus kannattaa koulukadun kokeilemista Inarintiellä, ja pitää tärkeänä suunnittelun käynnistämistä siten, että väliaikainen ratkaisu on käytössä mahdollisimman pian, jotta voidaan varmistaa lapsille turvalliset ja houkuttelevat reitit myös Mäkelänkadun työmaan läpi. Kokeilun perusteella arvioidaan kadun muuttamista pysyväksi koulukaduksi.

Koulukatu-ratkaisuilla mahdollistetaan lasten ja nuorten aktiivinen ja turvallinen koulumatkaliikkuminen. Lisäksi viihtyisät ja vehreät koulukadut voivat lisätä yhteisöllisyyttä koulun lähialueella mm. huoltajien, opettajien ja alueen asukkaiden välillä. Osallistuminen lähialueen suunnitteluun tukee lasten mahdollisuuksia oman elinympäristön muokkaamiseen sekä lisää ymmärrystä kaupungin suunnittelusta. Kaupunginhallitus pitää tärkeänä, että uusien koulurakennusten ja koulujen perusparannusten yhteydessä otetaan huomioon koululaisten liikenneturvallisuus, ja selvitetään mahdollisuutta koulukaduille.

Aloitteesta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan sekä kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunnot.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Kaupunkiympäristölautakunta 20.01.2026 § 25

HEL 2025-013233 T 00 00 03

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Aloitteessa esitetään, että Inarintiestä tehdään Helsingin ensimmäinen koulukatu katuympäristön viihtyisyyden ja turvallisuuden parantamiseksi. Aloitteessa on esitetty myös koulukatukokeilua ennen pysyvää toteutusta.

Koulukaduksi nimitettyä järjestelyä ei ole Helsingissä nykytilanteessa käytössä, mutta koulujen lähellä olevilla kaduilla varsinkin liikenneturvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota toteuttamalla ajonopeutta hillitseviä liikennejärjestelyjä ja laskemalla nopeusrajoituksia. Liikenneturvallisuuden parantamiseen koulujen lähellä kiinnitetään myös jatkossa erityistä huomiota. Kaupunki ryhtyy tutkimaan pysyvän koulukadun mahdollisuutta ja on arvioinut kokeilun hyvänä tapana selvittää koulukadun toimivuutta ja toteutettavuutta.

Koulukatujärjestelyjä on Euroopassa käytössä useita erilaisia, mutta yleisimmin toistuva ominaisuus on, että autoliikennettä on rajoitettu yksittäisellä katuosuudella tai laajemmalla alueella joko lyhytaikaisesti koulujen alkamisaikaan tai muulloinkin. Vastaavanlainen järjestely on Helsingissä käytössä Kalasataman peruskoulun vieressä olevalla Junonkadun katuosuudella, johon on asetettu kokoaikaisesti moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty -liikennemerkki ja ajoestetolppia katuosuuden läpi ajavan autoliikenteen poistamiseksi. Katuosuudella on kuitenkin raitioliikennettä. Yleisesti koulukatujen tavoitteena on katuympäristön viihtyisyyden parantaminen ja autoliikenteen vähentäminen koulun lähellä. Helsingissä toistettavaa koulukatujärjestelyä ei toistaiseksi ole, vaan järjestelyjen mahdollisuus ja yksityiskohdat on arvioitu koulukohtaisesti koulun ympäristön maankäyttö, katuverkko ja liikenteelliset olosuhteet huomioiden.

Inarintie on Vallilassa sijaitseva vähäliikenteinen asuntokatu. Katu on yksisuuntainen Sturenkadun suunnasta tultaessa ja jatkuu yksisuuntaisena Vallilantienä Mäkelänkadulle. Molemmilla kaduilla on sallittu kaksisuuntainen pyöräliikenne. Kaduilla on 30 km/h nopeusrajoitus. Inarintien liikennemäärien on arvioitu olevan Sturenkadun ja Keiteleentien välisellä osuudella noin 1500 ajoneuvoa/vrk ja Keiteleentien ja Vallilantien välisellä osuudella noin 200 ajoneuvoa/vrk. Katu palvelee pääsääntöisesti alueen tonteille ajoa sekä koulun saattoliikennettä. Katu on nykyisellään melko rauhallinen ja turvallinen, kadulla ei ole tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana lainkaan jalankulkija- tai pyöräilijäonnettomuuksia, joten liikenneturvallisuuden näkökulmasta ei nouse erityisiä toimenpidetarpeita.

Koulukatukokeilun tarkempi aluerajaus tullaan arvioimaan kokeilun valmistelu- ja suunnitteluvaiheessa.

Koulukatukokeilun aikana kohteessa voidaan toteuttaa yleisemmin käytettyjä ja tieliikennelain tuntemia pihakadun järjestelyitä. Kyseisillä järjestelyillä on toteutettu myös kesäkatukokeilut. Pihakatu voidaan merkitä liikennemerkkinä sekä tiemerkintänä.

Kadulle ja sitä ympäröiviin puistikoihin voidaan lisätä kasvillisuutta ja kalusteita sen viihtyisyyden parantamiseksi. Kasvillisuuden kunnossapidolle on arvioitava kustannustarpeet, sillä ne eivät sisälly urakoitsijan normaalin kunnossapidon määrärahoihin. Kokeilun jatkuessa talvikaudelle on kasvillisuusruukkujen ja -laatikoiden sijoittelussa otettava talvikunnossapito huomioon.

Esitämme koulukatukokeilun ajankohdaksi lukuvuotta 2027 - 2028, jolloin pystymme varmistamaan hyvät edellytykset kokeilukokonaisuudelle ja varmistamaan kasvillisuuden ja kalusteiden saatavuuden. Ajankohta mahdollistaa myös ennen tutkimukset kohteessa. Kokeilun suunnitteluun on tarkoitus osallistaa myös koulun oppilaita, mikä vie oman aikansa. Kaupunki tutkii, että voidaanko kokeilu toteuttaa esimerkiksi placemaking-hankkeena.

Ennen kokeilua ja sen aikana tehdään seurantaa, jotta saadaan tietää koulukatukokeilun vaikutuksia ja kokemuksia. Niiden pohjalta arvioidaan kadun pysyviä muutoksia ja käynnistetään osallistava liikenteen ja alueen puistojen suunnittelu. Pysyväisluonteiset järjestelyt ja kadun käyttötarkoituksen muutos vaativat katusuunnitelman. Muutosten yhteydessä tarkastellaan kadun rakenteiden muutoksia, sekä katualuetta ympäröivien puistojen ja viheralueiden kehittämistä. Pysyvien järjestelyjen toteutus ajoittuisi arviolta 2030-luvulle. Tarkempi toteutusaikataulu tarkentuu koulukatukokeilun aikana.

Katuympäristön muutoksilla tavoitellaan Inarintielle Vallillan ala-asteen läheisyyteen lapsiystävällistä, viihtyisää ja turvallista katuympäristöä, joka myös houkuttelisi koululaisia valitsemaan kyseisen kadun kulkureitiksi koulumatkalleen.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätiedot

Ville Andersson, liikenneinsinööri
09 310 33029, ville.andersson@hel.fi

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 20.01.2026 § 14

HEL 2025-013233 T 00 00 03

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle Anni Sinnemäen ja 25 muun valtuutetun allekirjoittamasta liitteenä olevasta ” Inarintiestä Helsingin ensimmäinen koulukatu”- valtuustoaloitteesta seuraavan lausunnon:

Anni Sinnemäki ja 25 muuta allekirjoittanutta esittävät 27.8.2025 tehdyssä valtuustoaloitteessa, että Inarintiestä tehdään Helsingin ensimmäinen koulukatu ja että sen varrella olevat puistot ja puistikot kunnostetaan osallistaen asukkaita kunnostuksen suunnitteluun. Koulukadun toteutus tehtäisiin ensin väliaikaisena syksyyn 2026 mennessä, kun Vallilan ala-asteen remontti valmistuu, jonka jälkeen jatketaan pysyvän ratkaisun suunnittelua.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää tärkeänä ja kannustaa koulujen lähiympäristön viihtyisien ja turvallisten koulumatkojen edistämistä. Koulukadut voivat olla hyvä keino edistää lapsiystävällisen kunnan toteuttamista käytännön tasolla. Koulukatujen avulla voidaan lisätä alueen vehreyttä ja leikittävyyttä sekä tarjota uusia paikkoja perheille kohtaamiseen. Koulukadun lisätessä mahdollisuuksia oleskeluun ja kohtaamiseen kaupunkitilassa, tulee ratkaisun sosiaalinen valvottavuus varmistaa, jotta erilaisten kaupunkilaisten hyvä rinnakkaiselo on mahdollista.

Koulukatu-mallien (School Streets) ja niiden variaatioiden tavoitteena on edistää koulujen lähiympäristöjen fyysistä ja koettua turvallisuutta, viihtyisyyttä, parempaa ilmanlaatua sekä kasvattaa aktiivisesti kuljettujen koulumatkojen määrää. Keskeisenä ajatuksena on luoda koulun ympärille kokonaan tai määräaikaisesti autoton ja kaikelta ylimääräiseltä liikenteeltä rauhoitettu vyöhyke, jossa jalankulku ja pyöräily on turvallista ja houkutteleva.

Koulukaturatkaisuja edistetään ensisijaisesti kaupunkiympäristön toimialan maankäyttö ja kaupunkirakenne palvelukokonaisuuden eri yksiöiden suunnittelutyön kautta. Uusien liikennesuunnitteluun ja kaupunkitilaan liittyvien ratkaisujen suunnittelu vaatii laajaa vuoropuhelua kaupunkiympäristön ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lisäksi alueen asukkaiden kanssa.

Koulukadun suunnittelussa on tärkeää osallistaa erityisesti Vallilan ala-asteen koulun henkilöstöä, oppilaita ja perheitä. Osallistaminen tulee suunnitella tiiviissä yhteistyössä koulun henkilökunnan kanssa siten että se tukee koulun toimintaa ja siinä laajuudessa, että se on mahdollista toteuttaa koulutyön ohella.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää tärkeää suunnittelun käynnistämistä siten, että väliaikainen ratkaisu on käytössä jo syksyllä 2026, jolloin voidaan varmistaa lapsille turvalliset ja houkuttelevat reitit Mäkelänkadun työmaan läpi. Kasvatus- ja koulutuslautakunta kannattaa Inarintien muuttamista Helsingin ensimmäiseksi koulukaduksi. Hyvänä pidetään myös toimintatapaa, jossa pitkäkestoisten kaupunkiympäristössä tehtävien muutos- ja kunnostustöiden vaikutuksia lapsen arkeen pyritään lieventämään väliaikaisratkaisuilla ja sitä, että niistä lapsilta, huoltajilta ja koulun henkilökunnalta saatua tietoa ja näkemyksiä käytetään pysyvän ratkaisun suunnitteluun.

Koulukatu-ratkaisuilla mahdollistetaan lasten ja nuorten aktiivinen ja turvallinen koulumatkaliikkuminen. Lisäksi viihtyisät ja vehreät koulukadut voivat lisätä yhteisöllisyyttä koulun lähialueella mm. huoltajien, opettajien, alueen asukkaiden välillä. Osallistuminen lähialueen suunnitteluun tukee lasten mahdollisuuksia oman elinympäristön muokkaamiseen sekä lisää ymmärrystä kaupungin suunnittelusta. Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää tärkeänä, että uusien koulurakennusten ja koulujen perusparannusten yhteydessä otetaan huomioon koululaisten liikenneturvallisuus, ja selvitetään mahdollisuutta koulukaduille.

Yhteenveto

Helsingin koulukatu-ratkaisujen edistäminen vaatii aktiivista yhteistyötä toimialojen suunnittelua tekevien tahojen kesken sekä asukkaiden, koulujen oppilaiden, huoltajien sekä henkilökunnan osallistamista. Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää erittäin tärkeänä, että koulujen ympäristöjä suunnitellaan siten, että ne ovat vehreitä, viihtyisiä ja koulumatkojen turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota.

Käsittely

Vastaehdotus:
Shawn Huff: Tämän lauseen jälkeen: Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää tärkeää suunnittelun käynnistämistä siten, että väliaikainen ratkaisu on käytössä jo syksyllä 2026, jolloin voidaan varmistaa lapsille turvalliset ja houkuttelevat reitit Mäkelänkadun työmaan läpi.

LISÄYS: “Kasvatus- ja koulutuslautakunta kannattaa Inarintien muuttamista Helsingin ensimmäiseksi koulukaduksi”

Kannattaja: Sami Muttilainen

Vastaehdotus:
Shawn Huff: Viimeiseksi lauseeksi ennen yhteenvetoa

LISÄYS: “Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää tärkeänä, että uusien koulurakennusten ja koulujen perusparannusten yhteydessä otetaan huomioon koululaisten liikenneturvallisuus, ja selvitetään mahdollisuutta koulukaduille.”

Kannattaja: Sami Muttilainen

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi molemmat vastaehdotukset yksimielisesti.

16.12.2025 Pöydälle

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Satu Järvenkallas

Lisätiedot

Carola Harju, yksikön päällikkö
puhelin: 310 42542, carola.harju@hel.fi

Esittelijä

Nimi
Pia Ojavuo

Titteli
Vs. kansliapäällikkö

Lisätietojen antaja

Nimi
Anna Villeneuve

Titteli
Kaupunginsihteeri