Toivomusponsi, henkilökunnan, lasten ja nuorten osallistaminen Ressun peruskoulun perusparannushankkeessa

HEL 2025-013314
Asialla on uudempia käsittelyjä
Tämä on esitys

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Johanna Nuortevan toivomusponnesta koskien henkilökunnan ja oppijoiden näkemysten kartoittamista varten laadittavia toimintaohjeita perusparannushankkeissa

Lausuntoehdotus

Kaupunkiympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Valtuutettu Johanna Nuorteva on toivomusponnessaan esittänyt selvitettävän mahdollisuutta, että laaditaan selkeät toimintaohjeet henkilökunnan sekä lasten ja nuorten näkemysten kartoittamiseksi koulujen ja päiväkotien perusparannushankkeisiin liittyen jo suunnittelun alkuvaiheesta lähtien prosessin eri vaiheissa. Lisäksi esitetään selvitettävän mahdollisuutta viedä osallistamisen toimintaohjeet ja tilasuunnitteluohjeet toimialan sivuille. Ponsi on laadittu Ressun peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelman yhteydessä, mutta se koskee yleisemmin sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan että kaupunkiympäristön toimialan toimintaa.

Kaupunkiympäristön toimialan tilat-palvelu ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialan oppimistilojen suunnittelupalvelu toimivat koulujen ja päiväkotien perusparannus-hankkeissa yhteisen osallistamista koskevan toimintaohjeen mukaisesti. Suunnittelu yhteisissä tilahankkeissa tehdään oppimisympäristöjen tilasuunnitteluohjeen mukaisesti.

Varsinaista perusparannushankkeen tilojen suunnittelua edeltävät asemakaavoitus sekä talonrakentamisohjelman ja palveluverkon suunnittelu, jotka määrittelevät reunaehdot perusparannushankkeille. Perusparannushankkeet ovat laajuudeltaan ja sisällöltään erilaisia.

Toimipisteen henkilöstö laatii tilahankkeen lähtötiedoksi pedagogisen suunnitelman, jossa kuvataan toiminnan yhteisiä arvoja, sisältöjä ja pedagogisia ratkaisuja.

Tilahankkeen käynnistyessä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan oppimistilojen suunnittelupalvelut kutsuu henkilöstön aloitustapaamiseen, jossa henkilöstölle esitellään tilahankeprosessin vastuunjako, vaiheet ja osallistamisen paikat. Oppimistilojen suunnittelupalvelujen järjestämät käyttäjäkokoukset ovat keskeisin työkalu toimijoiden osallistamisessa tilahankkeeseen. Yksikön esihenkilö on vastuussa siitä, että henkilöstön ja oppijoiden kanssa käydään läpi tulevaa perusparannusta, kuullaan heidän näkemyksiään ja viestitään niitä suunnittelijoille. On henkilöstön ja oppijoiden kannalta tasavertaista, että heidän näkemyksensä tulevat kootusti tilahankkeeseen toimipisteessä nimetyn tiimin ja yksikön esihenkilön kautta, jotta ne vastaavat koko yhteisön näkemystä. Oppijoiden osallistaminen järjestetään yksikön henkilöstön kanssa sovitulla tavalla ja kyseisen hankkeen kannalta tarkoituksenmukaisesti. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan oppimistilojen suunnittelupalvelujen edustaja välittää toimipisteen kootut näkemykset kaupunkiympäristön toimialan tilat-palvelun projektinjohtajalle, joka vastaa hankkeen suunnittelun ohjaamisesta sekä sitä, että henkilöstön ja oppijoiden osallistamisen kautta saadut mielipiteet huomioidaan mahdollisimman hyvin suunnittelussa.

Oppimisympäristöjen tilasuunnitteluohje ja vastuunjakokaaviot ovat kaikkien kasvatuksen ja koulutuksen toimialan toimijoiden käytettävissä intrassa ja opehuoneessa, josta opettajat voivat jakaa sitä oppijoille. Sillä, että toimijoilla on mahdollisuus tutustua toimialan tilasuunnitteluohjeisiin, varmistetaan, että osallistaminen ja pedagogisen suunnitelman laatiminen tapahtuvat toimialan ohjeistuksen ja kaupunkitasoisten linjausten puitteissa. Ohjeessa myös kuvataan pääpiirteittäin oppijoiden ja henkilöstön osallistamisen järjestäminen tilahankkeissa.

Tilojen käyttäjillä on perusparannushankkeissa kokemustietoa nykyisten tilojen toimivuudesta ja käytettävyydestä sekä mahdollisista puutteista pedagogiikan ja arjen toimintojen näkökulmasta. Kaupunkiympäristölautakunta pitää tärkeänä, että henkilöstön ja oppijoiden näkemyksiä kartoitetaan koulujen ja päiväkotien perusparannushankkeissa sekä, että tilahankkeiden osallistamisen prosessi ja tilasuunnitteluohjeet ovat tilojen käyttäjien tiedossa ja helposti saavutettavissa. Lisäksi osallistamisen prosessikaavio ja ajantasainen tilasuunnitteluohje voidaan toimittaa pyydettäessä, sillä se on jatkuvasti päivittyvä asiakirja.

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto on laadittu yhteistyössä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Johanna Nuorteva on jättänyt kaupunginvaltuuston kokouksessa 27.8.2025 § 187 toivomusponnen koskien henkilökunnan ja oppijoiden näkemysten kartoittamista varten laadittavia toimintaohjeita perusparannushankkeissa.

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 28.2.2026 mennessä. Lausuntoa on pyydetty myös kasvatus- ja koulutuslautakunnalta.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 30 luvun 14 §:n 4 momentin mukaan kaupunginhallituksen on toimitettava hyväksytystä toivomusponnesta sen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua sen hyväksymisestä.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 20.01.2026 § 16

16.12.2025 Pöydälle

Esittelijä

Nimi
Ville Lehmuskoski

Titteli
Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Sonja Liljeblad

Titteli
Tiimipäällikkö