Myynti, hintakilpailun ratkaiseminen, kiinteistökaupan esisopimus, AK-tontit 20074/3, Jätkäsaari, Länsisatama
V 11.3.2026, Tonttien myyminen Bonava Suomi Oy:lle (Jätkäsaari, tontit 20074/3 ja 4)
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto päättää myydä tontit (AK) 20074/3 ja (AK) 20074/4 tai niistä muodostettavat tontit Bonava Suomi Oy:lle (Y-tunnus 2726714-3) tai tämän perustamille/määräämille yhtiöille tai perustettavien yhtiöiden lukuun yhteensä vähintään 15 810 400 euron kauppahinnasta noudattaen liitteenä 1 olevan kiinteistökaupan esisopimuksen ehtoja liitteineen ja toimivaltaisen viranhaltijan mahdollisesti päättämiä lisäehtoja.
Esittelijän perustelut
Hintakilpailu ja myytävät tontit
Myytävät tontit 20074/3 ja 4 sijaitsevat Jätkäsaaressa Saukonkanavan eteläpuoleisten kortteleiden asemakaava-alueella. Tonttien varaamisesta hintakilpailuun, jossa tontit myydään, on päättänyt kaupunginhallitus 28.11.2016 (1081 §). Lisäksi kaupunginhallitus on oikeuttanut kaupunkiympäristölautakunnan järjestämään tonttikilpailun, päättämään sen ehdoista sekä valitsemaan sen perusteella tonteille varaajat ja toteuttajat. Alueella on voimassa kaupunginvaltuuston (14.5.2019) hyväksymä, 26.6.2019 lainvoimaiseksi tullut asemakaava nro 12555. Kortteli 20074 on asemakaavassa merkitty asuinkerrostalojen korttelialueeksi (AK). Sijaintikartta on liitteenä 3.
Kaupunki järjesti ajalla 2.9.–6.11.2025 Helsingin kaupungin 20. kaupunginosan (Länsisatama) Jätkäsaaren asuinkerrostalotontteja (AK) 20074/3 ja 4 koskevan hintakilpailun (ostotarjouskilpailun). Kilpailun ehtojen mukaan kaupunki myy avoimella tarjouskilpailulla mainitut tontit liitteenä 2 olevassa tarjouspyynnössä mainituin ehdoin. Tarjouspyynnön mukaan kaupungilla on oikeus hyväksyä tai hylätä tarjouskilpailussa saadut tarjoukset.
Tonteilla 20074/3 ja 4 on asuinrakennusoikeutta yhteensä (4 550 k-m² + 4 530 k-m²) 9 080 k-m². Lisäksi tonteilla on liikerakennusoikeutta yhteensä 320 k-m². Tarjouspyynnön mukaan tonteille tulee toteuttaa sääntelemättömiä vapaarahoitteisia omistusasuntoja.
Kilpailuun osallistuvan tarjoajan tuli ilmoittaa ostotarjouksessa kunkin myytävän tontin pääkäyttötarkoituksen mukaisille asuintiloille ja liiketiloille tarjottava kiinteä rakennusoikeuden yksikköhinta (euroa/k-m²). Tarjouskilpailun ratkaisuperusteena on yhteenlaskettu kokonaishinta, joka määräytyy tarjottujen rakennusoikeuden yksikköhintojen ja mainittujen kerrosalamäärien perusteella.
Hintakilpailu (ostotarjouskilpailu) oli avoin kaikille, jotka täyttävät tarjouspyynnössä mainitut yleiset kelpoisuusedellytykset. Tarjous tuli antaa molemmista tonteista.
Kaupunki myy tehdyn ostotarjouksen perusteella tontit 20074/3 ja 4 korkeimman kokonaishinnan tarjonneelle.
Ehdollisia tai tarjouspyynnön vastaisia ostotarjouksia ei hyväksytä eikä ostotarjousten tekemisestä makseta mitään korvausta. Määräajan 6.11.2025 klo 12.00 jälkeen jätetyt ostotarjoukset hylätään. Tarkemmat hintakilpailua (ostotarjouskilpailua) koskevat taustatiedot ja ehdot ilmenevät liitteenä 2 olevasta tarjouspyynnöstä.
Tarjoukset, hintakilpailun ratkaiseminen ja esitys tonttien myymisestä
Määräaikaan mennessä tonteista jätettiin neljä ostotarjousta.
Korkeimman ostotarjouksen tonteista 20074/3 ja 4 teki Bonava Suomi Oy (ostaja). Bonava Suomi Oy on tarjonnut tonteista 20074/3 ja 4 ostotarjouskilpailun ratkaisuperusteena olevan korkeimman kokonaishinnan, eli 15 810 400 euroa (asuintilat 15 714 400 euroa ja liiketilat 96 000 euroa). Edellä mainittu tarjous ja kauppahinta vastaa asuintilan osalta noin 1 731 euroa/k-m²:n ja liiketilan osalta 300 euroa/k-m²:n rakennusoikeuden nykyarvoa vastaavaa yksikköhintaa.
Bonava Suomi Oy:n tarjousta ja tonttien yhteiskauppahintaa voidaan pitää hyväksyttävänä sekä markkinaehtoisena ottaen muun ohella huomioon nykyiset markkinaolosuhteet. Hinnan perustuessa markkina-arvoon hinta voi vaihdella markkinaolosuhteiden mukaan. Kaupunginhallituksen 1.4.2019 (220 §) hyväksymien tontinluovutuslinjausten mukaan kaupunki hyväksyy tonttien markkinahintojen vaihtelun sekä pyrkii markkinaehtoisen hinnoittelun sallimissa puitteissa tonttihinnoittelussa maltillisuuteen siten, ettei kaupunki perusteettomasti nosta tonttien yleistä hintatasoa.
Bonava Suomi Oy täyttää tarjouspyynnössä edellytetyt kelpoisuusvaatimukset. Tarjous on tarjouspyynnön mukainen.
Bonava Suomi Oy on hyväksynyt liitteenä 1 olevan kiinteistökaupan esisopimuksen.
Ostaja on velvollinen allekirjoittamaan tontin 20074/3 kauppakirjan viimeistään 30.9.2029. Rakentamislupaa on haettava siten, että ostamiselle asetettua määräaikaa noudatetaan.
Ostaja suorittaa tontin 20074/3 kauppahinnan 9 281 500 euroa kokonaisuudessaan kaupungin pankkitilille ennen kauppakirjan allekirjoittamista. Tontin omistus- ja hallintaoikeus siirtyvät tällöin ostajalle kauppakirjan allekirjoittamisella. Kaupunki perii ostajalta edellä mainitun tontin kauppahinnan lisäksi myös lisäkauppahintaa, mikäli tontille toteutetaan rakennusoikeutta enemmän kuin asemakaavassa on merkitty tontille.
Ostaja on velvollinen allekirjoittamaan tontin 20074/4 kauppakirjan viimeistään 30.9.2027. Rakentamislupaa on haettava siten, että ostamiselle asetettua määräaikaa noudatetaan.
Ostaja suorittaa tontin 20074/4 kauppahinnan 6 528 900 euroa kokonaisuudessaan kaupungin pankkitilille ennen kauppakirjan allekirjoittamista. Tontin omistus- ja hallintaoikeus siirtyvät tällöin ostajalle kauppakirjan allekirjoittamisella. Kaupunki perii ostajalta edellä mainitun tontin kauppahinnan lisäksi myös lisäkauppahintaa, mikäli tontille toteutetaan rakennusoikeutta enemmän kuin asemakaavassa on merkitty tontille.
Tonttien 20074/3 ja 4 tai niistä muodostettavien tonttien välinen ostoaikataulu on mahdollista vaihtaa niiden välillä, mikäli tonttien rakentaminen on markkinatilanteen takia järkevämpää toteuttaa toisenlaisessa järjestyksessä.
Ostaja on velvollinen aloittamaan rakentamisen tonteilla siten, että rakentaminen aloitetaan kullakin tontilla viimeistään kolmen (3) kuukauden kuluessa tonttia koskevan kauppakirjan allekirjoittamisesta, ellei kaupungin kanssa muuta sovita. Tonteille rakennettavien rakennusten tulee valmistua siten, että kullekin tontille rakennettavien hyväksyttyjen piirustusten mukaiset rakennukset tulee valmistua viimeistään kahden vuoden kuluessa siitä, kun kyseistä tonttia koskeva kauppakirja on allekirjoitettu, ellei kaupungin kanssa muuta sovita.
Valtiontukiarviointi
Bonava Suomi Oy:lle esitettävä kiinteistöjen myynti perustuu kaupungin järjestämään avoimeen ja riittävästi julkaistuun tarjouskilpailuun, jossa on noudatettu Komission tiedonannon 2016/C 262/01 kohdan 74 mukaisia tavanomaisia markkinaehtoja. Kauppahinta on markkinaehtoinen, joten Bonava Suomi Oy ei saa SEUT 107(1) artiklan mukaista valtiontukea.
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107(1) artiklan mukaan, jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
Toimivalta ja päätöksen täytäntöönpano
Hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 1 momentin 6 kohdan kaupunginvaltuusto päättää kiinteän omaisuuden luovuttamisesta, milloin luovutettavan omaisuuden kauppahinta ylittää 10 miljoonaa euroa.
Kaupunginhallituksen tarkoituksena on, mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy päätösesityksen, oikeuttaa kaupunkiympäristön toimialan maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun tonttipäällikön tekemään liitteenä 1 olevaan kiinteistökaupan esisopimukseen ja sen perusteella tehtäviin kauppakirjoihin tarvittaessa muutoksia ja tarkistuksia sekä oikeuttaa kaupunkiympäristön toimialan maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun sopimukset ja valvonta -tiimin päällikön, että juristin, kummankin yksin, allekirjoittamaan edellä mainitun kiinteistökaupan esisopimuksen, sen perusteella tehtävät kauppakirjat sekä vakuusjärjestelyiden edellyttämät mahdolliset sitoumukset ja sopimukset sekä tekemään niihin tarvittaessa vähäisiä muutoksia.
Kaupunkiympäristölautakunta 13.01.2026 § 8
Päätös
A
Kaupunkiympäristölautakunta päätti Jätkäsaaren Saukonkanavan hintakilpailun (ostotarjouskilpailun) perusteella valita Helsingin kaupungin 20. kaupunginosan (Länsisatama) asemakaavan muutoksen nro 12555 mukaisen korttelin 20074
- tontin (AK) 20074/3 (pinta-ala 1 411 m²) ja tontin (AK) 20074/4 (pinta-ala 1 459 m²) varauksensaajaksi ja toteuttajaksi korkeimman kokonaishinnan ostotarjouksen tehneen Bonava Suomi Oy:n (Y-tunnus 2726714-3) ehdolla, että kaupunginvaltuusto hyväksyy mainittujen tonttien osalta liitteenä 1 olevan kiinteistökaupan esisopimuksen ja että Bonava Suomi Oy sitoutuu noudattamaan tonttien varausehtoina po. sopimuksessa sovittuja ehtoja.
B
Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus myy tontit (AK) 20074/3 ja (AK) 20074/4 tai niistä muodostettavat tontit Bonava Suomi Oy:lle (Y-tunnus 2726714-3) tai tämän perustamille/määräämille yhtiöille tai perustettavien yhtiöiden lukuun yhteensä vähintään 15 810 400 euron kauppahinnasta noudattaen liitteenä 1 olevan kiinteistökaupan esisopimuksen ehtoja liitteineen ja toimivaltaisen viranhaltijan mahdollisesti päättämiä lisäehtoja.
C
Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus oikeuttaa
- kaupunkiympäristön toimialan maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun tonttipäällikön tekemään liitteenä 1 olevaan kiinteistökaupan esisopimukseen ja sen perusteella tehtäviin kauppakirjoihin tarvittaessa muutoksia ja tarkistuksia.
- sekä kaupunkiympäristön toimialan maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun sopimukset ja valvonta -tiimin päällikön, että juristin, kummankin yksin, allekirjoittamaan edellä mainitun kiinteistökaupan esisopimuksen, sen perusteella tehtävät kauppakirjat sekä vakuusjärjestelyiden edellyttämät mahdolliset sitoumukset ja sopimukset sekä tekemään niihin tarvittaessa vähäisiä muutoksia.
D
Kaupunkiympäristölautankunta päätti, että koska Länsisataman asemakaavan muutoksen nro 12555 mukaiset asuinkerrostalotontit (AK) 20074/3 ja 20074/4 tai niistä muodostettavat tontit esitetään myytäviksi Bonava Suomi Oy:lle tai tämän perustamille/määräämille yhtiöille tai perustettavien yhtiöiden lukuun, muut kilpailussa annetut tarjoukset eivät anna aihetta toimenpiteisiin.
Esittelijä
Lisätiedot
Marja Hannikainen, johtava tonttiasiamies
puhelin: 09 310 52178, marja.hannikainen@hel.fi