Valtuustoaloite, yhteistyökaupunkisuhteiden rakentaminen palestiinalaisen kaupungin kanssa
V 21.10.2026, Valtuutettu Sandra Hagmanin aloite yhteistyökaupunkisuhteiden rakentamisesta palestiinalaisen kaupungin kanssa
Päätös
Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Mia Haglundin ehdotuksesta.
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.
Valtuutettu Sandra Hagman ja 24 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsinki aloittaa rakentamaan yhteistyökaupunkisuhteita ja toimintaa jonkun palestiinalaisen kaupungin kanssa ottaen mallia Dnipron kaupungin kanssa tehdystä toiminnasta. Aloite on liitteenä 1.
Helsingin kaupunki pitää Gazan humanitaarista tilannetta erittäin vakavana. Siviiliväestön kärsimyksen vähentäminen, väkivaltaisuuksien päättäminen sekä kestävän ja oikeudenmukaisen rauhan saavuttaminen alueella edellyttävät kansainvälisen yhteisön määrätietoisia toimia.
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto hyväksyi 13.4.2026 Helsingin kansainvälisen toiminnan periaatteet. Periaatteiden mukaan kansainvälisen toiminnan tulee lähteä Helsingin tarpeista, tavoitteista ja strategisista painopisteistä sekä tuottaa konkreettista tai välillistä hyötyä helsinkiläisille, kaupungin palveluille, elinvoimalle tai osaamiselle. Helsinki ei lähtökohtaisesti solmi perinteisiä ystävyyskaupunkisuhteita, vaan rakentaa kansainvälisiä kumppanuuksia tavoitteellisesti ja pitkäjänteisesti niihin teemoihin, joissa yhteistyö tukee kaupungin omia tavoitteita.
Helsingin kansainvälinen yhteistyö tulee kohdistaa ensisijaisesti niihin maantieteellisiin alueisiin ja kaupunkeihin, jotka on määritelty kaupungin kansainvälisen toiminnan periaatteissa. Näitä ovat lähialueiden kaupungit, muut Euroopan keskeiset kaupungit sekä Helsingin tavoitteiden kannalta merkitykselliset maailman johtavat metropolit. Uusia yhteistyökumppanuuksia arvioitaessa lähtökohtana ovat Helsingin kaupungin omat tavoitteet, yhteistyön odotettavissa oleva vaikuttavuus sekä käytettävissä olevien resurssien tarkoituksenmukainen kohdentaminen.
Helsingin ja Dnipron välinen yhteistyö on syntynyt poikkeuksellisessa tilanteessa, mutta yhteistyö on sittemmin kehittynyt myös kaupungin strategisia tavoitteita tukevaksi kumppanuudeksi.
Aloitteessa esitettyä yhteistyötä Gazan tai palestiinalaisten kaupunkien kanssa ei ole tarkoituksenmukaista arvioida vastaavana kysymyksenä. Helsingin kansainvälisten kumppanuuksien lähtökohtana eivät ole humanitaarisen avun tavoitteet, vaan kaupungin strategisia päämääriä tukevat, pitkäjänteiset ja molemminpuoliseen hyötyyn perustuvat yhteistyösuhteet. Kansainvälisen humanitaarisen avun ja ulkopolitiikan linjaukset kuuluvat valtion toimivaltaan.
Edellä esitetyin perustein Helsingin kaupunki ei käynnistä yhteistyökaupunkisuhteen valmistelua palestiinalaisen kaupungin kanssa.
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
Päätös tullut nähtäväksi 06.10.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §