Ryhmäaloite, PS, pään tai kasvot peittävien huivien kieltäminen Helsingin kouluissa ja oppilaitoksissa

HEL 2026-004290
Asialla on uudempia käsittelyjä
Tämä on esitys

Perussuomalaisten valtuustoryhmän ryhmäaloite pään tai kasvot peittävien huivien kieltämisestä Helsingin kouluissa ja oppilaitoksissa.

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijän perustelut

Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää aloitteessaan, että Helsingin kaupungin koulujen ja oppilaitosten järjestyssääntöihin lisätään määräys, jonka mukaan opetustilanteissa kasvot ja pään tulee olla näkyvissä opetuksen, arvioinnin ja vuorovaikutuksen turvaamiseksi. Aloitteen mukaan tämän määräyksen tulee koskee kaikkia oppilaita, opiskelijoita, opettajia ja koulun muuta henkilökuntaa yhdenvertaisesti. Aloite on liitteenä 1.

Kaupunginhallitus toteaa, että Helsingin kaupungin kouluissa ja oppilaitoksissa voidaan taata turvallinen ja oppilasarvioinnin mahdollistava oppimisympäristö. Erillistä määräystä koulujen ja oppilaitosten järjestyssääntöihin ei ole tarpeen lisätä. Tunnistettavuuden vaatimus sen sijaan lisätään toimialan yleisiin turvallisuusohjeisiin.

Asiasta on saatu kasvatus- ja koulutuslautakunnan ja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusneuvottelukunnan lausunnot. Neuvottelukunnan lausunto on liitteenä 2.

Taustaa

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan selvityksen perusteella kasvot peittävien asusteiden käyttö oppijoilla on erittäin harvinaista. Kyseisten asusteiden käyttöä on esiintynyt ainoastaan yksittäistapauksina, ja tarvittaessa niiden käytöstä aiheutuneet haasteet on ratkottu tapauskohtaisesti ja keskustellen. On tärkeää, että näissä keskusteluissa huomioidaan lapsen edun ensisijaisuus.

Pään peittäviä asusteita, kuten pipoja, lippalakkeja ja huiveja käytetään, mutta ne eivät aiheuta haasteita, jotka eivät olisi ratkaistavissa. Esimerkiksi Stadin ammattiopistossa opiskelijoille on laadittu pukeutumista koskevia alakohtaisia ohjeita turvallisuuden ja hygienian varmistamiseksi.

Turvallisuusnäkökulma

Toimialan turvallisuusyksiköstä saatujen tietojen mukaan kasvot tai pään peittävät asusteet eivät ole aiheuttaneet uhka- tai vaaratilanteita. Toimipisteissä oleskelevien henkilöiden tulee olla tunnistettavissa ennalta arvaamattomien turvallisuusriskien välttämiseksi. Tunnistettavuuden vaatimus lisätään toimialan yleisiin turvallisuusohjeisiin.

Opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja Opetushallituksesta saadut tiedot

Mahdollisuutta aloitteessa ehdotettuun kieltoon on kartoitettu valtakunnallisella tasolla Opetus- ja kulttuuriministeriössä. Ministeriöstä saadun tiedon mukaan tämänhetkinen lainsäädäntö ei mahdollista kyseisen kaltaisen kiellon laatimista valtakunnallisesti. Paikallisina, oppilaitosten järjestyssääntöihin tehtyinä linjauksina kieltoja voidaan laatia, jos ne koskevat kaikenlaisia kasvot tai pään peittäviä asusteita yhdenvertaisesti. Asiaa käsitellään tarkemmin jäljempänä yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Opetushallituksessa ei ole valmisteilla suosituksia tai linjauksia, jotka koskisivat aloitteessa mainittua kieltoa.

Vantaan ja Espoon linjaukset

Vantaalla perusopetuksen johtoryhmä linjasi alkuvuonna 2026, että peruskoulun oppilaat eivät saa peittää kasvojaan koulupäivän aikana. Päätöstä perustellaan turvallisuudella, oppilaiden tunnistettavuudella ja arvioinnilla. Kielto koskee kaikkia kasvoja peittäviä asusteita, kuten pipoja, huppuja, huiveja ja naamiaisasuja. Vaikka ilmiö on harvinainen, Vantaa katsoo tarvitsevansa asiasta yhtenäisen ohjeistuksen.

Espoossa on keväällä 2026 tehty valtuustoaloite kasvot peittävän pukeutumisen kieltämiseksi Espoon kouluissa.

Koulutuksen järjestäjän velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta

Yhdenvertaisuuslain mukaan koulutuksen järjestäjillä on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Syrjintä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella on kiellettyä.

Syrjintä on välillistä, jos näennäisesti yhdenvertainen sääntö, peruste tai käytäntö saattaa jonkun muita epäedullisempaan asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella, paitsi jos säännöllä, perusteella tai käytännöllä on hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia.

Yhdenvertaisuusvaltuutetulta saadun neuvonnan mukaan viranomaisen ja koulutuksenjärjestäjän velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta tarkoittaa sitä, että kaikkea toimintaa ja sen vaikutuksia eri ihmisryhmiin tulee arvioida yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettujen syrjintäperusteiden näkökulmasta. Arvioinnissa tarpeelliseksi todetut yhdenvertaisuuden edistämistoimenpiteet tulee toteuttaa. Edistämisvelvollisen toimijan ei myöskään tule toteuttaa muutoksia, joiden arvioidaan heikentävän yhdenvertaisuuden toteutumista.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan kasvot peittävien asusteiden kieltoa voidaan arvioida myös välillisen syrjinnän näkökulmasta. Jos kiellon todetaan asettavan jonkun muita epäedullisempaan asemaan esimerkiksi uskonnon perusteella, kyse voi olla välillisestä syrjinnästä.

Kyse ei kuitenkaan ole välillisestä syrjinnästä, jos kiellon taustalla on Suomen perusoikeusjärjestelmän ja Suomea sitovien ihmisoikeusvelvoitteiden näkökulmasta hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetty keino on oikeasuhtainen, eli asianmukainen ja tarpeellinen. Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan kouluissa esimerkiksi oppilaiden tunnistamisen ja turvallisen oppimisympäristön takaamisen sekä vuorovaikutuksen turvaamisen voidaan katsoa olevan hyväksyttäviä tavoitteita. Ollakseen yhdenvertaisuuslain mukainen kiellon tulee lisäksi olla oikeasuhtainen kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi, eli oppilaiden yhdenvertaisuutta vähiten rajoittava keino.

Helsingin kaupungin peruskouluissa ja oppilaitoksissa tilanteita on ollut vähän ja ne on pystytty ratkaisemaan muilla keinoin. Näin ollen aloitteen mukaisia rajoituksia ei pidetä asianmukaisina ja tarpeellisina.

Tunnistettavuuden vaatimus lisätään yleisiin turvallisuusohjeisiin. Vaikka Helsingissä on voitu ratkaista oppilaiden tunnistamiseen ja kasvojen peittämiseen liittyvät asiat yksittäisinä tapauksina, näkee kaupunginhallitus kuten lautakuntakin tärkeänä, että kehitystä seurataan ja tarvittaessa asiaan puututaan yhtenäisellä tarkemmalla ohjeistuksella.

Henkilöstönäkökulma

Helsingin kaupunki ei lähtökohtaisesti rajoita työntekijöiden pukeutumista, ellei rajoitukselle ole työtehtävien hoitamiseen liittyvää hyväksyttävää perustetta, joka voi perustua esimerkiksi työturvallisuuslakiin tai alakohtaisiin säädöksiin. Peruste voi liittyä esimerkiksi työturvallisuuteen, hygieniaan tai henkilön tunnistettavuuteen. Työntekijän tulee noudattaa perusteltuja pukeutumismääräyksiä, mutta rajoitusten on oltava johdonmukaisia ja yhdenvertaisia. Perusteeton puuttuminen pukeutumiseen voi olla syrjintää.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla työtehtävät ja työympäristöt vaihtelevat, minkä vuoksi yleisiä pukeutumisrajoituksia ei pidetä tarkoituksenmukaisina. Pään peittävien asusteiden yleistä kieltoa ei voida perustella turvallisuuteen tai vuorovaikutukseen liittyvillä syillä. Kasvot peittävää pukeutumista voidaan tarvittaessa arvioida turvallisuuden, vuorovaikutuksen tai tunnistettavuuden näkökulmasta tapauskohtaisesti, mutta ilmiön harvinaisuus ei puolla yleisemmän kiellon laatimista.

Koulujen ja oppilaitosten järjestyssäännöillä ei määrätä henkilöstöä koskevista asioista, joten aloitteessa toivotut kirjaukset järjestyssääntöihin eivät soveltuisi henkilöstöön. Vastausta laadittaessa on oltu yhteydessä kaupunginkanslian henkilöstöosastoon ja varmistettu, että vastaus vastaa kaupunkitason näkemystä.

Yhdenvertaisuuteen liittyvää osaamista kehitetään

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on tunnistettu, että pukeutumiseen sekä uskonnolliseen tai kulttuuriseen ilmaisuun liittyvät tilanteet ja näihin liittyvät keskustelut eivät aina ole yksiselitteisiä tai helppoja. Pukeutumisen turvallisuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvää näkökulmaa sisällytetään tuleviin henkilöstölle suunnattuihin ohjeistuksiin ja koulutuksiin. Ohjeistuksen ja koulutuksen tarkoituksena on vahvistaa työntekijöiden tietämystä lasten oikeuksista sekä yhdenvertaisuuden ja sukupuolten tasa-arvon edistämisen eettisistä ulottuvuuksista. Ohjeistuksen tarkoituksena on myös vahvistaa henkilöstön kokemusta siitä, että heitä ei jätetä yksin mahdollisesti haastaviin tilanteisiin. Yksiköille tehdään lisäksi tiedote, jonka avulla asiaa voidaan käsitellä henkilöstön kanssa.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusneuvottelukunnan kanta aloitteessa esitettyyn on yksiselitteisen kielteinen. Neuvottelukunta toteaa aloitteen olevan sekä juridisesti että erityisesti uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta monella tavalla ongelmallinen.

Hallintosäännön 30 luvun 12 §:n mukaan ryhmäaloitteeseen vastaa kaupunginhallitus. Vastaus käsitellään kaupunginvaltuustossa kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä. Muutoin ryhmäaloitteeseen sovelletaan, mitä tämän luvun 11 §:ssä on määrätty valtuutetun aloitteesta.

Kaupunginhallitus 28.09.2026 § 674

HEL 2026-004290 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

21.09.2026 Pöydälle

Esittelijä

kansliapäällikkö
Jukka-Pekka Ujula

Lisätiedot

Katja Rimpilä, kaupunginsihteeri
puhelin: 09 310 36256, katja.rimpila@hel.fi

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 18.08.2026 § 305

HEL 2026-004290 T 00 00 03

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle lausunnon liitteenä olevasta Perussuomalaisten valtuustoryhmän ryhmäaloitteesta. Aloitteessa Perussuomalaisten valtuustoryhmä esitti, että Helsingin kaupungin koulujen ja oppilaitosten järjestyssääntöihin lisätään määräys, jonka mukaan opetustilanteissa kasvot ja pään tulee olla näkyvissä opetuksen, arvioinnin ja vuorovaikutuksen turvaamiseksi. Aloitteen mukaan määräyksen tulisi koskea kaikkia oppilaita, opiskelijoita, opettajia ja koulun muuta henkilökuntaa yhdenvertaisesti.

Kasvatus ja koulutuslautakunta toteaa, että Helsingin kaupungin kouluissa ja oppilaitoksissa voidaan taata turvallinen ja oppilasarvioinnin mahdollistava oppimisympäristö. Tunnistettavuuden vaatimus lisätään toimialan yleisiin turvallisuusohjeisiin. Vaikka Helsingissä on voitu ratkaista oppilaiden tunnistamiseen ja kasvojen peittämiseen liittyvät asiat yksittäisinä tapauksina, näkee lautakunta tärkeänä, että kehitystä seurataan ja tarvittaessa asiaan puututaan yhtenäisellä tarkemmalla ohjeistuksella.

Taustaa

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on tehty kartoitus, jossa on kysytty, onko kasvot tai pään peittävistä asusteista aiheutunut turvallisuutta uhkaavia tai vuorovaikutusta, arviointia ja opetuksen järjestämistä vaikeuttavia tilanteita. Kartoituksen perusteella kasvot peittävien asusteiden käyttö oppijoilla ja henkilöstöllä on erittäin harvinaista. Kyseisten asusteiden käyttöä on esiintynyt ainoastaan yksittäistapauksina, ja tarvittaessa niiden käytöstä aiheutuneet haasteet on ratkottu tapauskohtaisesti ja keskustellen.

Pään peittäviä asusteita, kuten pipoja, lippalakkeja ja huiveja käytetään, mutta ne eivät aiheuta haasteita, jotka eivät olisi ratkaistavissa. Esimerkiksi Stadin ammattiopistossa opiskelijoille on laadittu pukeutumista koskevia alakohtaisia ohjeita turvallisuuden ja hygienian varmistamiseksi.

Ehdotuksen valmistelussa on konsultoitu Opetus- ja kulttuuriministeriötä, Opetushallitusta sekä yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistoa. Lisäksi on selvitetty naapurikuntien linjauksia.

Turvallisuusnäkökulma

Toimialan turvallisuusyksiköstä saatujen tietojen mukaan kasvot tai pään peittävät asusteet eivät ole aiheuttaneet uhka- tai vaaratilanteita. Toimipisteissä oleskelevien henkilöiden tulee olla tunnistettavissa ennalta arvaamattomien turvallisuusriskien välttämiseksi.

Tunnistettavuuden vaatimus lisätään toimialan yleisiin turvallisuusohjeisiin.

Opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja Opetushallituksesta saadut tiedot

Mahdollisuutta aloitteessa ehdotettuun kieltoon on kartoitettu valtakunnallisella tasolla Opetus- ja kulttuuriministeriössä. Ministeriöstä saadun tiedon mukaan tämänhetkinen lainsäädäntö ei mahdollista kyseisen kaltaisen kiellon laatimista valtakunnallisesti. Paikallisina, oppilaitosten järjestyssääntöihin tehtyinä linjauksina kieltoja voidaan laatia, jos ne koskevat kaikenlaisia kasvot tai pään peittäviä asusteita yhdenvertaisesti. Asiaa käsitellään tarkemmin jäljempänä yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Opetushallituksessa ei ole valmisteilla suosituksia tai linjauksia, jotka koskisivat aloitteessa mainittua kieltoa.

Vantaan ja Espoon linjaukset

Vantaalla perusopetuksen johtoryhmä linjasi alkuvuonna 2026, että peruskoulun oppilaat eivät saa peittää kasvojaan koulupäivän aikana. Päätöstä perustellaan turvallisuudella, oppilaiden tunnistettavuudella ja arvioinnilla. Kielto koskee kaikkia kasvoja peittäviä asusteita, kuten pipoja, huppuja, huiveja ja naamiaisasuja. Vaikka ilmiö on harvinainen, Vantaa katsoo tarvitsevansa asiasta yhtenäisen ohjeistuksen.

Espoossa on keväällä 2026 tehty valtuustoaloite kasvot peittävän pukeutumisen kieltämiseksi Espoon kouluissa.

Koulutuksen järjestäjän velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta

Yhdenvertaisuuslain mukaan koulutuksen järjestäjillä on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Syrjintä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella on kiellettyä.

Syrjintä on välillistä, jos näennäisesti yhdenvertainen sääntö, peruste tai käytäntö saattaa jonkun muita epäedullisempaan asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella, paitsi jos säännöllä, perusteella tai käytännöllä on hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia.

Yhdenvertaisuusvaltuutetulta saadun neuvonnan mukaan viranomaisen ja koulutuksenjärjestäjän velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta tarkoittaa sitä, että kaikkea toimintaa ja sen vaikutuksia eri ihmisryhmiin tulee arvioida yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettujen syrjintäperusteiden näkökulmasta. Arvioinnissa tarpeelliseksi todetut yhdenvertaisuuden edistämistoimenpiteet tulee toteuttaa. Edistämisvelvollisen toimijan ei myöskään tule toteuttaa muutoksia, joiden arvioidaan heikentävän yhdenvertaisuuden toteutumista.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan kasvot peittävien asusteiden kieltoa voidaan arvioida myös välillisen syrjinnän näkökulmasta. Jos kiellon todetaan asettavan jonkun muita epäedullisempaan asemaan esimerkiksi uskonnon perusteella, kyse voi olla välillisestä syrjinnästä.

Kyse ei kuitenkaan ole välillisestä syrjinnästä, jos kiellon taustalla on Suomen perusoikeusjärjestelmän ja Suomea sitovien ihmisoikeusvelvoitteiden näkökulmasta hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetty keino on oikeasuhtainen, eli asianmukainen ja tarpeellinen. Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan kouluissa esimerkiksi oppilaiden tunnistamisen ja turvallisen oppimisympäristön takaamisen sekä vuorovaikutuksen turvaamisen voidaan katsoa olevan hyväksyttäviä tavoitteita. Ollakseen yhdenvertaisuuslain mukainen kiellon tulee lisäksi olla oikeasuhtainen kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi, eli oppilaiden yhdenvertaisuutta vähiten rajoittava keino.

Helsingin kaupungin peruskouluissa ja oppilaitoksissa tilanteita on ollut vähän ja ne on pystytty ratkaisemaan muilla keinoin. Näin ollen aloitteen mukaisia rajoituksia ei pidetä asianmukaisina ja tarpeellisina.

Henkilöstönäkökulma

Helsingin kaupunki ei lähtökohtaisesti rajoita työntekijöiden pukeutumista, ellei rajoitukselle ole työtehtävien hoitamiseen liittyvää hyväksyttävää perustetta, joka voi perustua esimerkiksi työturvallisuuslakiin tai alakohtaisiin säädöksiin. Peruste voi liittyä esimerkiksi työturvallisuuteen, hygieniaan tai henkilön tunnistettavuuteen. Työntekijän tulee noudattaa perusteltuja pukeutumismääräyksiä, mutta rajoitusten on oltava johdonmukaisia ja yhdenvertaisia. Perusteeton puuttuminen pukeutumiseen voi olla syrjintää.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla työtehtävät ja työympäristöt vaihtelevat, minkä vuoksi yleisiä pukeutumisrajoituksia ei pidetä tarkoituksenmukaisina. Pään peittävien asusteiden yleistä kieltoa ei voida perustella turvallisuuteen tai vuorovaikutukseen liittyvillä syillä. Kasvot peittävää pukeutumista voidaan tarvittaessa arvioida turvallisuuden, vuorovaikutuksen tai tunnistettavuuden näkökulmasta tapauskohtaisesti, mutta ilmiön harvinaisuus ei puolla yleisemmän kiellon laatimista.

Koulujen ja oppilaitosten järjestyssäännöillä ei määrätä henkilöstöä koskevista asioista, joten aloitteessa toivotut kirjaukset järjestyssääntöihin eivät soveltuisi henkilöstöön. Vastausta laadittaessa on oltu yhteydessä kaupunginkanslian henkilöstöosastoon ja varmistettu, että vastaus vastaa kaupunkitason näkemystä.

Yhdenvertaisuuteen liittyvää osaamista kehitetään

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on tunnistettu, että pukeutumiseen sekä uskonnolliseen tai kulttuuriseen ilmaisuun liittyvät tilanteet ja näihin liittyvät keskustelut eivät aina ole yksiselitteisiä tai helppoja. Pukeutumisen turvallisuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvää näkökulmaa sisällytetään tuleviin henkilöstölle suunnattuihin ohjeistuksiin ja koulutuksiin. Ohjeistuksen ja koulutuksen tarkoituksena on vahvistaa työntekijöiden tietämystä lasten oikeuksista sekä yhdenvertaisuuden ja sukupuolten tasa-arvon edistämisen eettisistä ulottuvuuksista. Ohjeistuksen tarkoituksena on myös vahvistaa henkilöstön kokemusta siitä, että heitä ei jätetä yksin mahdollisesti haastaviin tilanteisiin. Yksiköille tehdään lisäksi tiedote, jonka avulla asiaa voidaan käsitellä henkilöstön kanssa.

Yhteenveto

Kasvatus ja koulutuslautakunta toteaa, että Helsingin kaupungin kouluissa ja oppilaitoksissa voidaan taata turvallinen ja oppilasarvioinnin mahdollistava oppimisympäristö. Tunnistettavuuden vaatimus lisätään toimialan yleisiin turvallisuusohjeisiin. Vaikka Helsingissä on voitu ratkaista oppilaiden tunnistamiseen ja kasvojen peittämiseen liittyvät asiat yksittäisinä tapauksina, näkee lautakunta tärkeänä, että kehitystä seurataan ja tarvittaessa asiaan puututaan yhtenäisellä tarkemmalla ohjeistuksella.

Käsittely

18.08.2026 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Vastaehdotus:
Seida Sohrabi: Tunnistettavuuden vaatimus lisätään yleisiin turvallisuusohjeisiin. Vaikka Helsingissä on voitu ratkaista oppilaiden tunnistamiseen ja kasvojen peittämiseen liittyvät asiat yksittäisinä tapauksina, näkee lautakunta tärkeänä, että kehitystä seurataan ja tarvittaessa asiaan puututaan yhtenäisellä tarkemmalla ohjeistuksella.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Seida Sohrabin vastaehdotuksen.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Satu Järvenkallas

Lisätiedot

Maija Mäenpää Melo, pedagoginen asiantuntija
puhelin: 310 32220, maija.melo@hel.fi

Esittelijä

Titteli
Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Nimi
Katja Rimpilä

Titteli
Kaupunginsihteeri