Toimivallan siirtäminen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja, aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman hyväksyminen
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston päätös toimivallan siirtämisestä aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelmaan tehtävistä muutoksista
Päätösehdotus
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää
siirtää toimivaltaansa siten, että lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja päättää suomenkielisen aikuisten perusopetuksen paikalliseen, jaoston hyväksymään opetussuunnitelmaan tulevista muutoksista.
Samalla suomenkielinen jaosto toteaa, että jaosto päättää suomenkielisen aikuisten perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman hyväksymisestä.
Esittelijän perustelut
Toimivallan siirtäminen
Toimivallan siirtäminen keventää hallintoa päätöksenteon siirtyessä muutosten osalta viranhaltijatasolle. Kyseessä olevat muutokset ovat luonteeltaan operatiiviseen päätöksentekoon kuuluvia, jolloin on tarkoituksenmukaista, että muutostarpeen arviointi ja muutokset voidaan tehdä asiakaslähtöisesti palvelun tarpeiden mukaisesti. Palvelukokonaisuuden johtajan päätökset ovat nähtävillä kaupungin internetsivuilla. Kasvatus- ja koulutuslautakunta tai apulaispormestari voi myös ottaa lautakunnan käsiteltäväksi asian, jossa sen alainen viranhaltija on tehnyt päätöksen.
Paikallisen opetussuunnitelman hyväksyminen
Lukiokoulutuksen palvelussa laaditaan paikallinen aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelma, joka perustuu Opetushallituksen määräyksiin valtakunnallisista opetussuunnitelmista. Jaoston toimivaltaan kuuluu edelleen paikallisen opetussuunnitelman hyväksymisestä päättäminen, eikä tätä toimivaltaa esitetä siirrettäväksi.
Suomenkielisen aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelmiin tehtävät muutokset, joita toimivallan siirtäminen koskee
Opetushallituksen määräys valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden muuttamisesta
Opetushallitus voi antaa määräyksen aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muuttamisesta. Tällöin kaupungin suomenkielisen aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelmaa tulee muuttaa noudattaen Opetushallituksen määräystä. Opetushallitus voi esimerkiksi tehdä määräyksen, jonka mukaan johonkin oppiaineeseen lisätään uusia oppimääriä ja niihin liittyvät kurssit.
Helsingin kaupungin tarpeelliseksi katsomat aikuisten perusopetuksen muutokset
Helsingin kaupunki voi myös itse päättää muuttaa kaupungin suomenkielisen aikuisten perusopetuksen paikallista opetussuunnitelmaa. Paikallisesti päätettävät asiat kuvataan aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa.
Muutokset ovat luonteeltaan esimerkiksi seuraavia:
- perusopetuksen alkuvaiheen ja siihen mahdollisesti sisältyvän lukutaitovaiheen sekä päättövaiheen opetustarjonta
- opetussuunnitelmaa täydentävät suunnitelmat ja ohjelmat, joiden toteuttamiseen paikallisessa opetussuunnitelmassa sitoudutaan (esimerkiksi kestävän kehityksen ohjelma, tasa-arvosuunnitelma, tietostrategia, kulttuurikasvatussuunnitelma)
- mahdolliset muut aineet ja aihealueet
- opetussuunnitelman yhteisen osan paikalliset tarkennukset
- miten tuntijakoasetuksen määräämät äidinkielen ja kirjallisuuden, toisen kotimaisen kielen ja vieraiden kielten pakolliset kurssit (vähintään 20) jakautuvat siten, että äidinkielen ja kirjallisuuden kurssimäärä on vähintään neljä
- mitkä ovat kunkin oppiaineen tavoitteet, keskeiset sisällöt kursseittain eriteltyinä sekä opiskelijan oppimisen ja arvioinnin käytänteet
- mitkä ovat kunkin oppiaineen oppimisympäristöihin ja työtapoihin sekä ohjaukseen ja tukeen liittyvät mahdolliset erityispiirteet
Toimivalta
Hallintosäännön 15 luvun 2 § 2 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto tai ruotsinkielinen jaosto oman kieli ryhmänsä osalta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää muun muassa kaupunkitasoisten opetussuunnitelmien ja muiden opetuksen järjestämiseen liittyvien suunnitelmien hyväksymisestä.