Virkasuhteen täyttäminen, työnantajapalvelut, yksikön johtaja, TYPA-05-1-26
Työllisyyspalveluliikelaitoksen työnantajapalveluiden yksikön johtajan virkaan ottaminen, TYPA-05-1-26
Päätös
Työllisyyspalveluliikelaitoksen johtokunta päätti ottaa psykologian maisteri Anna-Mari Rourun työnantajapalveluiden yksikön johtajan virkaan. Virantoimitus alkaa viranhoitomääräyksessä todettavana ajankohtana.
Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Mikäli virkaan otetaan henkilö, joka ei ole kaupungin palveluksessa, eikä terveydellisiä tietoja ole käytettävissä virkaan otettaessa, on päätös tällaisen henkilön osalta ehdollinen, kunnes henkilön terveydentilasta saadun selvityksen perusteella virkaan ottaminen on vahvistettu. Selvitys on esitettävä 30 vuorokauden kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Työnantajapalvelut-yksikön johtaja vastaa Helsingin työllisyyspalveluiden työnantajille suunnattujen julkisten työvoimapalveluiden kokonaisuuden johtamisesta, kehittämisestä ja tuloksellisuudesta. Tehtävään kuuluu julkisen työnvälityksen, työnantajille suunnatun asiakaspalvelun, taloudellisten tukien käsittelyn ja maksatuksen, rekrytoivia koulutuksia koskevien palveluiden sekä muutosturvan ja kansainvälisen rekrytoinnin palveluiden kokonaisuuden johtaminen.
Yksikön johtaja vastaa yksikkönsä palvelukyvystä, toiminnan vaikuttavuudesta ja taloudesta, johtaa noin 50–100 asiantuntijan muodostamaa organisaatiota, toimii kolmen tiimipäällikön esihenkilönä sekä on työllisyyspalveluiden johtoryhmän jäsen.
Rekrytointiprosessi
Virka oli julkisesti haettavana 4.3.2026–19.3.2026. Hakijoiden kokonaismäärä oli 135, joista kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita oli 113. Rekrytoinnissa käytettiin kaupungin omien rekrytointipalveluiden lisäksi konsulttiyhtiö MPS:n toteuttamia suorahaku- ja henkilöarviointipalveluja.
Hakemusten perusteella ensimmäisen kierroksen ryhmähaastatteluihin valittiin 22 hakijaa, joista kaksi sittemmin vetäytyi hausta. Ennen ryhmähaastattelua hakijoita pyydettiin tekemään kirjallinen ennakkotehtävä. Ryhmähaastattelut pidettiin 27.3.2026 ja niiden arviointiin osallistuivat työllisyyspalveluiden toimitusjohtaja Annukka Sorjonen, Helsingin yrityspalveluiden tiimipäällikkö Simo Kovalainen ja johtaja Paula Miettinen sekä rekrytoinnin erityissuunnittelija Tanja Kahra ja HR-trainee Lotta Piesanen.
Ryhmähaastatteluvaiheen jälkeen jatkoon kutsuttiin kuusi hakijaa: Mikko Leskinen, Heidi Nygren, Riitta Oinonen, Juhana Olkkola, Anna-Mari Rouru ja Anu Ukonlinna. Valinta perustui kokonaisarviointiin, joka tehtiin hakemusten, ennakkotehtävän ja ryhmähaastattelujen pohjalta.
Viimeiseen vaiheeseen kutsutut hakijat osallistuivat henkilöarviointiin, heidän suosituksensa tarkastettiin ja heidät haastateltiin 13.4.2026. Haastattelijoina olivat työllisyyspalveluiden toimitusjohtaja Annukka Sorjonen, Kohtaantopalvelut-yksikön johtaja Tuomas Järvinen, henkilöstöpäällikkö Mari Suoja, rekrytoinnin erityissuunnittelija Tanja Kahra sekä HR-trainee Lotta Piesanen.
Hakijoiden vertailu ja arviointi
Valinnassa on arvioitu hakijoiden koulutusta, työkokemusta, johtamisosaamista sekä muuta viran menestyksellisen hoitamisen kannalta merkityksellistä osaamista kokonaisuutena. Arvioinnissa on otettu huomioon viran kelpoisuusehdot ja hakuilmoituksessa painotetut osa-alueet. Virkaa täytettäessä on huomioitu myös Suomen perustuslain 125 §:n 2 momentissa säädetyt yleiset virkanimitysperusteet, jotka ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Työnantajapalvelut-yksikön johtajan viran kelpoisuusehdot ovat ylempi korkeakoulututkinto, kokemus johtamistehtävistä sekä suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.
Valinnassa on kelpoisuusehtojen täyttymisen lisäksi huomioitu ne osaamisalueet ja valmiudet, joita rekrytointi‑ilmoituksessa painotettiin. Arvioinnissa on kiinnitetty huomiota hakijoiden kokemukseen ja näyttöön ihmisten johtamisesta, tuloksellisten ratkaisujen löytämisestä työnantajien henkilöstötarpeisiin, vaikuttavasta verkosto- ja sidosryhmäyhteistyöstä sekä muutoksen johtamisesta ja uusien toimintaratkaisujen kehittämisestä. Lisäksi arvioinnissa on huomioitu hakijoiden vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot, valmentava ja selkeä johtamisote sekä kyky toimia vaativassa toimintaympäristössä ristiriitaisten odotusten ja paineen keskellä.
Kaikki kuusi viimeiseen vaiheeseen edennyttä hakijaa täyttivät viran kelpoisuusehdot ja heillä oli vahvaa, tehtävän kannalta merkityksellistä osaamista. Hakijoiden välillä painottuivat osin eri tavoin vahvuudet ihmisten johtamisessa, muutoksen johtamisessa, työnantajien kanssa tehtävässä yhteistyössä, palvelukokonaisuuksien kehittämisessä sekä verkosto- ja sidosryhmätyössä. Kaikki antoivat uskottavan kuvan valmiuksistaan toimia vaativassa johtamistehtävässä.
Mikko Leskisellä on laaja kokemus henkilöstöpalvelualan liiketoiminnan johtamisesta sekä vahva näyttö asiakkuuksien kehittämisestä, myynnin johtamisesta ja markkinaehtoisten henkilöstöratkaisujen toteuttamisesta. Hänellä on vahvaa osaamista ja näyttöä liiketoimintalähtöisestä johtamisesta.
Heidi Nygrenillä on laaja kokemus julkisen sektorin johdon tehtävistä sekä vahva näyttö strategisesta johtamisesta ja vaativien muutoskokonaisuuksien läpiviemisestä. Hänen osaamisensa painottuu erityisesti työllisyyspalveluiden ja kuntapalveluiden kehittämiseen, laajaan verkosto‑ ja vaikuttamistyöhön sekä suurten organisaatioiden johtamiseen poliittisesti johdetussa toimintaympäristössä.
Riitta Oinosella on pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus henkilöstöpalveluiden, rekrytoinnin ja HR‑ratkaisujen johtamisesta sekä vahva näyttö työnantajille suunnattujen palveluiden kehittämisestä ja tuloksellisesta toteuttamisesta. Hänen osaamisensa painottuu erityisesti asiakas‑ ja ratkaisulähtöiseen palvelukehitykseen, työnantajayhteistyöhön sekä liiketoiminnallisten kokonaisuuksien johtamiseen.
Juhana Olkkolalla on laaja ja pitkäaikainen kokemus henkilöstöpalvelu‑ ja palveluliiketoiminnan johtamisesta suurissa organisaatioissa. Hänen vahvuutensa painottuvat erityisesti vaativien muutos‑ ja kasvutilanteiden johtamiseen, markkinaehtoisten henkilöstöratkaisujen kehittämiseen sekä laajaan työnantaja‑, työmarkkina‑ ja sidosryhmäyhteistyöhön.
Anu Ukonlinnalla on pitkä ja monipuolinen kokemus osaajapulan ja työmarkkinamuutoksen ratkaisemiseen tähtäävien palveluiden kehittämisestä sekä rekrytoivien koulutus‑ ja työllistymisratkaisujen johtamisesta. Hänen vahvuutensa painottuvat erityisesti työnantajalähtöiseen palvelukehitykseen sekä valmentavaan ja selkeyttä luovaan johtamisotteeseen.
Arvioinnissa todettiin, että rekrytointi‑ilmoituksessa painotetut valmiudet – erityisesti muutoksen johtaminen ja kyky innostaa ja sitouttaa henkilöstöä – toteutuivat eri hakijoilla eri painotuksin, ja kahden hakijan kohdalla ne korostuivat kokonaisuutena tarkastellen erityisen vahvasti. Nämä hakijat vakuuttivat rekrytointiryhmän näkemyksellisellä ja tavoitteellisella johtamisotteellaan.
Valittava hakija, Anna-Mari Rouru, erottui kärkihakijoiden joukosta erityisesti henkilöstöjohtamisen otteellaan, toimintaympäristön syvällisellä tuntemuksellaan sekä tehtävän kannalta keskeisillä verkostoillaan. Hänellä on kokemusta työnantajille suunnattujen palvelujen kehittämisestä, rekrytoivia koulutuksia koskevista ratkaisuista sekä työnantajayhteistyön vahvistamisesta työllisyyspalveluissa. Lisäksi hänellä on kokemusta asiantuntijaorganisaatioiden johtamisesta ja uusien toimintamallien rakentamisesta julkisessa palvelujärjestelmässä.
Anna-Mari Rourulla katsotaan olevan tehtävän hoitamiseen riittävä ja monipuolinen johtamiskokemus sekä täydentäviä vahvuuksia, joiden kokonaisuus arvioitiin muita hakijoita paremmaksi yksikön johtajan virkaan. Hakija osoitti valmiuksia visioida tulevia mahdollisuuksia ja kehittää toimintaa aidosti uudistavalla otteella. Lisäksi hakijan arvioitiin toimivan luontevasti yhteistyötilanteissa, kykenevän innostamaan muita yhteisten tavoitteiden taakse ja selkeällä vuorovaikutuksellaan suuntaamaan toimintaa tavoiteltuun suuntaan. Hänen johtamisotteessaan painottuivat osallistava ja keskusteleva lähestymistapa sekä valmentavan johtamisen periaatteet.
Kun otetaan huomioon hakijan koulutus, työkokemus sekä hakumenettelyn eri vaiheissa tehdyn kokonaisarvioinnin tulokset, katsotaan, että Anna‑Mari Rouru täyttää kokonaisuutena parhaiten työnantajapalveluiden yksikön johtajan viran menestyksellisen hoitamisen kannalta keskeiset edellytykset ja on siten tehtävään soveltuvin.
Toimivalta
Liikelaitoksen johtokunta päättää liikelaitoksen johtajan suoran alaisen valinnasta (hallintosääntö 11 luku, 1 §:n 2 kohta).
Muuta
Hakijaluettelo ja hakemusten yhteenveto ovat esityslistan liitteinä johtokunnan jäsenille nähtäväksi.
Päätös tullut nähtäväksi 08.05.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin työllisyyspalveluliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.