Nimeämispyyntö, Työttömän palvelupolut näkyviksi -hankkeen ohjausryhmä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

HEL 2026-006586
Asialla on uudempia käsittelyjä

Nimeämispyyntö, Työttömän palvelupolut näkyviksi -hankkeen ohjausryhmä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

§ 12

Päätös

Toimitusjohtaja Annukka Sorjonen päätti nimetä Työttömän palvelupolut näkyviksi -hankkeen (THL) ohjausryhmään erityissuunnittelija Sari Tuomisen.

Päätöksen perustelut

Työttömän palvelupolut näkyväksi -hanke edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden sote-palveluiden ja muiden työkykyä tukevien palveluiden laatua, vaikuttavuutta ja yhteensovittamista. Tavoitteena on nopeuttaa työttömäksi jääneiden uudelleen työllistymistä vahvistamalla työ- ja toimintakykyä yksilöllisten tarpeiden mukaisilla palvelupoluilla. 

Tavoitteet

1. Vaikeasti työllistyvien palvelutarpeita osataan tunnistaa aiempaa monipuolisemmin, ja opiskelu- ja työelämän ulkopuolella olevien terveystarkastukseen osallistuneille mahdollistetaan oikea-aikaisia, sujuvia ja tarpeenmukaisia palveluja. 

2. Vahvistaa tutkimusnäyttöön perustuvaa tietoa työttömän terveystarkastukseen osallistuneiden palvelujen tarpeesta, heidän jatko-ohjauksestaan sekä työkykyä ja työllistymistä tukevien palveluitten vaikuttavuudesta. 

3. Tukea vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymisen mahdollisuuksia, kun heidän työkykyään edistetään ja ylläpidetään yksilöllisten tarpeiden mukaisilla palvelupoluilla. 

4. Vahvistaa ammattilaisten osaamista monialaisten palvelutarpeiden tunnistamisessa, työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa ja palveluohjauksessa, parantaa asiakastyötä ja edistää asiakasosallisuutta. 

5. Luoda tilannekuva ja ratkaisuja monialaisen tuen tarpeessa olevien henkilöiden siirtymävaiheista työterveyshuollosta ja opiskelijaterveydenhuollosta hyvinvointialueen palveluihin ja sote-keskuksen työkyvyn tuen palveluihin ja toisinpäin. 

6. Vahvistaa hyvinvointialueiden sote-palvelujen, Kelan, työterveyshuollon ja työllisyyspalvelujen välistä yhteistyötä tarpeenmukaisten palveluprosessien ja palveluketjujen varmistamiseksi. 

7. Myötävaikuttaa vaikeasti työllistyvien laajempaan osallistumiseen työelämään, ja siten vahvistaa pitkällä tähtäimellä yhteiskunnan sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä. 

Toteutus 

Hanke toteutetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Työterveyslaitoksen (TTL) yhteishankkeena.

Toimivalta

Päättämisessä sovelletaan työllisyyspalveluliikelaitoksen johtokunnan 2.1.2025 § 5 tekemää delegointipäätöstä.

HL 51§:n perusteella toimivalta muutettu oikeaksi / RP 28.4.2026

Hallintosäännön 19 luvun 5 §:n mukaan asian periaatteellisen ja taloudellisen merkityksen ollessa vähäinen, kaupungin esitykset antaa se viranomainen, jonka tehtäviin asia kuuluu. Työllisyyspalveluliikelaitoksen johtaja voi päättää kaupungin edustajien esittämisestä erilaisiin oman toimialansa ulkoisiin työryhmiin. 

Päätös tullut nähtäväksi 30.04.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Päättäjä

Nimi
Annukka Sorjonen

Titteli
Toimitusjohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Hanna Huumonen

Titteli
Johtava asiantuntija

Liitteet (pdf)

1. Nimeämispyyntö 17.4.2026
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Nimeämispyyntö 17.4.2026, saate
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Nimeämispyyntö, täydennys 21.4.2026
Liitettä ei julkaista internetissä.
4. Nimeämispyyntö, täydennys 21.4.2026, saate
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. (Julkisuuslaki § 621/1999, Laki sähköisen viestinnän palveluista § 917/2014, Tietosuojalaki § 1050/2018, Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista § 812/2000, Potilaslaki § 785/1992, Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista § 1397/2016 ). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.