Palveluverkon muutokset, varhaiskasvatus, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2026-012772
Asialla on uudempia käsittelyjä

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös suomenkielisen varhaiskasvatuksen palveluverkon muutoksista ja niihin liittyvistä päiväkotien perustamisista ja lakkautuksista

4. / 376 §

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti suomenkielisen varhaiskasvatuksen palveluverkon muutoksista päätösehdotuksen mukaisesti lukuunottamatta seuraavia yksiköitä:

  • Läntisessä suurpiirissä Haagan peruspiirissä osoitteessa Punnuspolku 2 H sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Pirtin toimintaa ei lakkauteta.
  • Keskisessä suurpiirissä Pasilassa osoitteessa Paulankatu 2 sijaitsevan päiväkoti Pasilan toimintaa ei lakkauteta.
  • Keskisessä suurpiirissä Vallilassa osoitteessa Haukilahdenkuja 3 sijaitsevan päiväkoti Violan toiminta ei lakkauteta. Yksikön tarve arvioidaan uudestaan, kun Hermanninrannan päiväkoti ja koulu valmistuvat.
  • Koillisessa suurpiirissä Puistolassa osoitteessa Tukkitie 18 sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Heikin toimintaa ei lakkauteta.
  • Kaakkoisessa suurpiirissä Herttoniemessä osoitteessa Abraham Wetterin tie 17 sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Aapon toimintaa ei lakkauteta.

Seuraavat päiväkodit lakkautetaan uusien tilojen korvatessa nykyiset hankesuunnitelmien mukaisesti:

  1. Eteläisessä suurpiirissä Taka-Töölössä osoitteessa Mechelininkatu 38 sijaitsevan päiväkoti Topeliuksen toiminta lakkautetaan 1.1.2028 alkaen.  
  2. Koillisessa suurpiirissä Suutarilassa osoitteessa Vaskiniitynkuja 2 sijaitsevan päiväkoti Vaskiniityn toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  3. Koillisessa suurpiirissä Suutarilassa osoitteessa Vaskiniitynkuja 5 sijaitsevan päiväkoti Seulasen toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  4. Koillisessa suurpiirissä Puistolassa osoitteessa Nurkkatie 2 sijaitsevan päiväkoti Nurkan toiminta lakkautetaan 1.1.2028 alkaen.
  5. Koillisessa suurpiirissä Puistolassa osoitteessa Tenavatie 2 sijaitsevan päiväkoti Aurinkometsän toiminta lakkautetaan 1.1.2028 alkaen.
  6. Koillisessa suurpiirissä Malmilla osoitteessa Takaniitynpolku 1 sijaitsevan päiväkoti Takataskun toiminta lakkautetaan 1.8.2028 alkaen.
  7. Koillisessa suurpiirissä Malmilla osoitteessa Notkotie 12 sijaitsevan päiväkoti Ylä-Malmin toiminta lakkautetaan 1.8.2028 alkaen.

Näiden rakennushankkeiden valmistuessa perustetaan päiväkodit:

  1. Koillisessa suurpiirissä Suutarilassa osoitteeseen Seulastentie 11 perustetaan päiväkoti Seulasen ja päiväkoti Vaskiniityn yhdistymisen myötä toimintansa aloittava uusi päiväkoti 1.8.2027 alkaen.
  2. Koillisessa suurpiirissä Puistolassa osoitteeseen Koudantie 2 perustetaan päiväkoti Nurkan ja päiväkoti Aurinkometsän yhdistymisen myötä toimintansa aloittava uusi päiväkoti 1.1.2028 alkaen.
  3. Koillisessa suurpiirissä Malmilla osoitteeseen Kirkonkyläntie 17 perustetaan päiväkoti Takataskun ja päiväkoti Ylä-Malmin yhdistymisen myötä toimintansa aloittava uusi päiväkoti 1.8.2028 alkaen.

Lisäksi lakkautetaan:

  1. Eteläisessä suurpiirissä Ullanlinnassa osoitteessa Ehrensvärdintie 14 sijaitsevan päiväkoti Eiran toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  2. Keskisessä suurpiirissä Kalliossa osoitteessa Vetehisenkuja 3 sijaitsevan päiväkoti Sörkan toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  3. Koillisessa suurpiirissä Latokartanossa osoitteessa Johtokiventie 3 sijaitsevan päiväkoti Kivikon toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  4. Kaakkoisessa suurpiirissä Herttoniemessä osoitteessa Untuvaisenkuja 1 sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Untuvaisen toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  5. Itäisessä suurpiirissä Meri-Rastilassa osoitteessa Halkaisijanpolku 1 sijaitsevan päiväkoti Rastilan toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  6. Itäisessä suurpiirissä Kurkimäessä osoitteessa Kurkisuontien 20 sijaitsevan päiväkoti Inarin toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.

Käsittely

Vastaehdotus:
Shawn Huff: Korvataan 1. kappale:

Lautakunta päättää suomenkielisen varhaiskasvatuksen palveluverkon muutoksista päätösehdotuksen mukaisesti lukuunottamatta seuraavia yksiköitä:

Läntisessä suurpiirissä Haagan peruspiirissä osoitteessa Punnuspolku 2 H sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Pirtin toimintaa ei lakkauteta.

Keskisessä suurpiirissä Pasilassa osoitteessa Paulankatu 2 sijaitsevan päiväkoti Pasilan toimintaa ei lakkauteta.

Keskisessä suurpiirissä Vallilassa osoitteessa Haukilahdenkuja 3 sijaitsevan päiväkoti Violan toiminta ei lakkauteta. Yksikön tarve arvioidaan uudestaan, kun Hermanninrannan päiväkoti ja koulu valmistuvat.

Koillisessa suurpiirissä Puistolassa osoitteessa Tukkitie 18 sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Heikin toimintaa ei lakkauteta.

Kaakkoisessa suurpiirissä Herttoniemessä osoitteessa Abraham Wetterin tie 17 sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Aapon toimintaa ei lakkauteta.

Kannattaja: Sami Muttilainen

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi yksimielisesti Shawn Huffin vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.

Teknisenä korjauksena korjataan päiväkoti Kivikon osalta huoltajille pidetyn tilaisuuden päivämäärä: tilaisuus järjestettiin 13.8.2026, ei 2.6.2026.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää seuraavista suomenkielisen varhaiskasvatuksen palveluverkon muutoksista:

Seuraavat päiväkodit lakkautetaan uusien tilojen korvatessa nykyiset hankesuunnitelmien mukaisesti:

  1. Eteläisessä suurpiirissä Taka-Töölössä osoitteessa Mechelininkatu 38 sijaitsevan päiväkoti Topeliuksen toiminta lakkautetaan 1.1.2028 alkaen.  
  2. Koillisessa suurpiirissä Suutarilassa osoitteessa Vaskiniitynkuja 2 sijaitsevan päiväkoti Vaskiniityn toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  3. Koillisessa suurpiirissä Suutarilassa osoitteessa Vaskiniitynkuja 5 sijaitsevan päiväkoti Seulasen toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  4. Koillisessa suurpiirissä Puistolassa osoitteessa Nurkkatie 2 sijaitsevan päiväkoti Nurkan toiminta lakkautetaan 1.1.2028 alkaen.
  5. Koillisessa suurpiirissä Puistolassa osoitteessa Tenavatie 2 sijaitsevan päiväkoti Aurinkometsän toiminta lakkautetaan 1.1.2028 alkaen.
  6. Koillisessa suurpiirissä Malmilla osoitteessa Takaniitynpolku 1 sijaitsevan päiväkoti Takataskun toiminta lakkautetaan 1.8.2028 alkaen.
  7. Koillisessa suurpiirissä Malmilla osoitteessa Notkotie 12 sijaitsevan päiväkoti Ylä-Malmin toiminta lakkautetaan 1.8.2028 alkaen.

Näiden rakennushankkeiden valmistuessa perustetaan päiväkodit:

  1. Koillisessa suurpiirissä Suutarilassa osoitteeseen Seulastentie 11 perustetaan päiväkoti Seulasen ja päiväkoti Vaskiniityn yhdistymisen myötä toimintansa aloittava uusi päiväkoti 1.8.2027 alkaen.
  2. Koillisessa suurpiirissä Puistolassa osoitteeseen Koudantie 2 perustetaan päiväkoti Nurkan ja päiväkoti Aurinkometsän yhdistymisen myötä toimintansa aloittava uusi päiväkoti 1.1.2028 alkaen.
  3. Koillisessa suurpiirissä Malmilla osoitteeseen Kirkonkyläntie 17 perustetaan päiväkoti Takataskun ja päiväkoti Ylä-Malmin yhdistymisen myötä toimintansa aloittava uusi päiväkoti 1.8.2028 alkaen.

Lisäksi lakkautetaan:

  1. Eteläisessä suurpiirissä Ullanlinnassa osoitteessa Ehrensvärdintie 14 sijaitsevan päiväkoti Eiran toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  2. Läntisessä suurpiirissä Haagan peruspiirissä osoitteessa Punnuspolku 2 H sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Pirtin toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  3. Keskisessä suurpiirissä Pasilassa osoitteessa Paulankatu 2 sijaitsevan päiväkoti Pasilan toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  4. Keskisessä suurpiirissä Kalliossa osoitteessa Vetehisenkuja 3 sijaitsevan päiväkoti Sörkan toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  5. Keskisessä suurpiirissä Vallilassa osoitteessa Haukilahdenkuja 3 sijaitsevan päiväkoti Violan toiminta lakkautetaan 1.1.2027 alkaen.
  6. Koillisessa suurpiirissä Latokartanossa osoitteessa Johtokiventie 3 sijaitsevan päiväkoti Kivikon toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  7. Koillisessa suurpiirissä Puistolassa osoitteessa Tukkitie 18 sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Heikin toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  8. Kaakkoisessa suurpiirissä Herttoniemessä osoitteessa Untuvaisenkuja 1 sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Untuvaisen toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  9. Kaakkoisessa suurpiirissä Herttoniemessä osoitteessa Abraham Wetterin tie 17 sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Aapon toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  10. Itäisessä suurpiirissä Meri-Rastilassa osoitteessa Halkaisijanpolku 1 sijaitsevan päiväkoti Rastilan toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.
  11. Itäisessä suurpiirissä Kurkimäessä osoitteessa Kurkisuontien 20 sijaitsevan päiväkoti Inarin toiminta lakkautetaan 1.8.2027 alkaen.

Varhaiskasvatuksen palveluverkkoa käydään vuosittain läpi tarkastellen paikkojen määrää suhteessa tarpeeseen, lähipalvelun järjestämiseen sekä tilojen kuntoon ja toiminallisuuteen. Jokaisen esityksen osalta on pidetty huoltajille tiedotustilaisuus sekä kuultu henkilökuntaa. Päiväkotien huoltajille järjestetyissä tilaisuuksissa on käsitelty muutosten syyt ja kuultu huoltajien näkemyksiä muutoksista.

Lapsivaikutukset kuvataan lopussa ja taloudelliset vaikutuksen on otettu huomioon vuoden 2027 talousarvioehdotuksessa. Muutokset tuodaan kootusti päätäntään vuosittain talousarvioehdotuksen yhteydessä.

Kaupunkiyhteisesti palveluverkkosuunnittelulla yhteensovitetaan tilatarpeet, edistetään yhteiskäyttötiloja ja parannetaan tilojen käyttöastetta. Palveluverkkosuunnittelu perustuu pitkän aikavälin palvelutarpeiden ennakointiin, lähipalvelun tarjoamiseen ja siihen, että paikkoja on tarvetta vastaava määrä käytössä.

Palveluverkkomuutoksia toteutetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialla pääosin lukuvuoden alussa elokuussa, jossa luontaisesti tapahtuu muutoksia, kuten koulun ja uuden lukuvuoden aloitus. Päiväkotien lakkauttaminen ja toiminnan siirtäminen alueen muihin päiväkoteihin mahdollistaa epätarkoituksenmukaisista tiloista ja niiden tilakustannuksista luopumisen. Tilakustannus yhdestä tyhjästä paikasta on vuositasolla keskimäärin 3 900 euroa. Henkilöstökustannusten osalta tyhjän varhaiskasvatuspaikan hinta on noin 8 000 euroa/laskennallinen lapsi.

Muutoksia valmistellaan yksiköissä henkilöstön kanssa ja ne toteutetaan kaupungin yhteistoimintaa noudattaen. Muutosten yhteydessä henkilöstön toiveet sijoittumisesta jatkon osalta otetaan huomioon ja työsuhteet jatkuvat toimialalla. Lakkautukset on käsitelty varhaiskasvatuksen palvelukokonaisuuden henkilöstötoimikunnassa. Aluepäälliköt vastaavat oman alueensa osalta muutosten kokonaisvalmistelusta, viestinnästä ja palveluverkon kokonaisuudesta.

Tiloista luopumiset on valmisteltu yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan kanssa. Joitain tiloja voidaan mahdollisesti käyttää väistötiloina, kun alueen muita päiväkoteja korjataan.

Suunnitellut palveluverkon muutokset vähentävät suomenkielisen varhaiskasvatuksen käytössä olevia tiloja 15 toimipaikalla ja 231 paikalla. Muutokset vähentävät varhaiskasvatuksen tilakustannuksia noin 240 000 euroa. Nämä on otettu huomioon vuoden 2027 talouden suunnittelussa. Säästyvät tilakustannukset voidaan kohdentaa palvelutoimintaan.

Esitettävät muutokset suurpiireittäin ovat:

Eteläinen suurpiiri

Päiväkoti Topelius

Taka-Töölössä osoitteessa Mechelininkatu 38 sijaitsevan päiväkoti Topeliuksen toiminta esitetään lakkautettavaksi 1.1.2028 alkaen. Päiväkoti Päiväpirtin ja päiväkoti Topeliuksen korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelman (HEL 2023-009092) mukaisesti rakennushanke korvaa nykyisten päiväkoti Topeliuksen 56 paikkaa ja päiväkoti Päiväpirtin 63 paikkaa. Rakennushankkeessa valmistuu päiväkoti Päiväpirtille 168 paikkaa, jonka myötä alueen paikkamäärä lisääntyy 49 paikalla.

Päiväkoti Topeliuksen huoltajille on pidetty tilaisuus 9.4.2024. Tilaisuudessa kerrottiin Päiväpirtti-Topelius hankkeen aikatauluista ja siihen liittyvästä päiväkodin toiminnan siirtymisestä. Kevään 2026 aikana huoltajille on lähetty tiedote hankkeen aikataulusta. Henkilöstön kuuleminen on pidetty 9.4.2024.

Päiväkoti Eira

Ullanlinnassa osoitteessa Ehrensvärdintie 14 sijaitsevan päiväkoti Eiran toiminta esitetään lakkautettavaksi 1.8.2027 alkaen. Kaupunki omistaa päiväkoti Eiran tilat. Päiväkoti Eirassa on 71 paikkaa ja 61 lasta. Päiväkoti Eiralla ei ole omaa pihaa, vaan lapset ulkoilevat yleisten alueiden leikkipaikka Helsinginniemessä. Päiväkoti Eiraan suunnitellun perusparannuksen hinta muodostui korkeaksi, jonka takia hanke on päätetty keskeyttää. Päiväkodin lapsille osoitetaan paikat alle puolen kilometrin päässä sijaitsevasta päiväkoti Meripirtistä. Päiväkoti Meripirtin perusparannuksen ja laajennuksen on määrä valmistua syksyllä 2026.

Alueella on lähivuosina riittävästi päiväkotipaikkoja kasvavalle palvelutarpeelle. Ullanlinnan peruspiirissä 1-6-vuotiaiden suomen- ja muun kielisten lasten määrän ennustetaan kasvavan ennustekauden loppuun vuoteen 2040 mennessä noin 400 lapsella. Väestöennusteen mukaan alueen lapsimäärä tulee kasvamaan ennen kaikkea Hernesaaren rakentumisen myötä. Hernesaareen on suunnitteilla uusi päiväkoti.

Päiväkoti Eiran huoltajille on pidetty tilaisuus 8.6.2026. Tilaisuudessa käytiin läpi päiväkoti Eiran perusparannushankkeen kustannuksia ja syitä kustannusten nousuun sekä palvelun järjestämistä. Huoltajien keskuudessa keskustelua herättivät hankkeen kustannukset, perusparannetun päiväkoti Meripirtin toimintaympäristö ja palvelujen keskittyminen suurempiin yksiköihin. Päiväkoti Eiran toimintaan on oltu erittäin tyytyväisiä. Henkilöstöä kuultiin 8.6.2026.

Läntinen suurpiiri

Ryhmäperhepäiväkoti Pirtti

Haagan peruspiirissä (Lassilassa) osoitteessa Punnuspolku 2 H sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Pirtin toiminta esitetään lakkautettavaksi 1.8.2027 alkaen. Ryhmäperhepäiväkodissa on kahdeksan paikkaa ja seitsemän lasta. Tilat sijaitsevat kaupungin omistamassa osakehuoneistossa ja ne ovat kahdessa kerroksessa. Yhden ryhmän toimiminen tiloissa, jotka ovat kahdessa kerroksessa, on haasteellista. Ryhmäperhepäiväkodilla ei ole omaa pihaa. Lapset ulkoilevat lähileikkipuistossa. Lisäksi lapsikohtaiset kustannukset ovat ryhmäperhepäiväkodissa korkeat.

Alueella on lähivuosina riittävästi päiväkotipaikkoja kasvavalle palvelutarpeelle ja lapsille voidaan osoittaa paikat lähipäiväkodeista. Haagan peruspiirissä 1–6-vuotiaiden suomen- ja muun kielisten lasten määrän ennustetaan kasvavan ennustekauden loppuun vuoteen 2040 mennessä noin 380 lapsella. Alueella on riittävästi paikkoja kasvavalle palvelutarpeelle ja lapsille voidaan osoittaa paikat lähialueen päiväkodeista. Väestöennusteen toteutuessa tarvitaan uusia paikkoja eniten kasvaville alueille.

Ryhmäperhepäiväkoti Pirtin huoltajille on pidetty tilaisuus 1.6.2026. Tilaisuuteen osallistui 9 huoltajaa. Huoltajat toivoivat, että ryhmäperhepäiväkoti jatkaisi toimintaansa ja kysyivät voivatko he vaikuttaa lakkautusesitykseen. Henkilöstön kuulemiset on pidetty 21.5.2026, 1.6.2026 ja 23.6.2026.

Keskinen suurpiiri

Päiväkoti Pasila

Keskisessä suurpiirissä Pasilassa osoitteessa Paulankatu 2 sijaitsevan päiväkoti Pasilan toiminta esitetään lakkautettavaksi 1.8.2027 alkaen. Päiväkoti Pasila toimii vuokratiloissa kerrostalon alakerrassa. Päiväkodilla on oma piha tilojen välittömässä yhteydessä. Päiväkodissa on 41 paikkaa ja 36 lasta. Paikat eivät ole viimeisen kahden toimintavuoden aikana täyttyneet. Päiväkoti Pasilan lapsille osoitetaan paikkaa päiväkoti Aurinkokellosta. Myös henkilökunta voi siirtyä sinne.

Alueella on lähivuosina riittävästi päiväkotipaikkoja kasvavalle palvelutarpeelle. Pasilan peruspiirissä 1-6-vuotiaiden suomen- ja muun kielisten lasten määrän ennustetaan kasvavan ennustekauden loppuun vuoteen 2040 mennessä noin 680 lapsella. Itä-Pasilan lapsimäärän ennustetaan pysyvän kutakuinkin nykyisellään ja suurin kasvu ennustetaan Pohjois- ja Keski-Pasilaan. Pasilassa kasvaville alueille rakennetaan uusia paikkoja 2030-luvulla siten, että ne vastaavat ennakoituun palvelutarpeen kasvuun.

Päiväkoti Pasilan huoltajille on pidetty tilaisuus 20.5.2026. Tilaisuuteen osallistui 6 huoltajaa ja 2 lautakunnan jäsentä. Huoltajat toivoivat, että päiväkoti Pasila jatkaisi toimintaansa. Päiväkoti on ollut pidetty. Yhteistyön henkilökunnan ja perheiden välillä on koettu toimineen erittäin hyvin. Huoltajat toivat esille, että suurempaan päiväkotiin siirtyminen ei ole heille mieleinen vaihtoehto. Myös päiväkoti Pasilan pihaa on pidetty hyvänä. Henkilöstön kuuleminen on pidetty 26.8.2026.

Päiväkoti Sörkka

Keskisessä suurpiirissä Kalliossa osoitteessa Vetehisenkuja 3 sijaitsevan päiväkoti Sörkan toiminta esitetään lakkautettavaksi 1.8.2027 alkaen. Tilat sijaitsevat asunto-osakeyhtiön erillisessä rakennuksessa. Päiväkodilla on oma piha tilojen välittömässä yhteydessä. Kaupunki omistaa tilat. Päiväkoti Sörkassa on 42 paikkaa ja 27 lasta. Päiväkoti Sörkan lapsille osoitetaan paikkaa päiväkoti Terhistä, jonne myös henkilökunta voi siirtyä.

Alueella on lähivuosina riittävästi päiväkotipaikkoja kasvavalle palvelutarpeelle. Kallion peruspiirissä 1-6-vuotiaiden suomen- ja muun kielisten lasten määrän ennustetaan kasvavan ennustekauden loppuun vuoteen 2040 mennessä noin 570 lapsella. Kallion alueella kasvavat merkittävästi Kalasataman, Siltasaaren ja Hanasaaren alueet.

Päiväkoti Sörkan huoltajille pidettiin tilaisuus 13.8.2026. Tilaisuuteen osallistui 14 huoltajaa. Huoltajat nostivat esille vuonna 2022 syntyneet lapset, joille muutos tarkoittaisi kolmea muutosta seuraavan kolmen vuoden aikana liittyen esiopetukseen ja kouluun siirtymisiin. Vanhemmat kysyivät, miksi Ensi linjalle on rakennettu päiväkotitilaa alueen tarvetta enemmän ja onko Sörkka paras säästö nykyisessä tilanteessa. Osa huoltajista piti Terhin tiloja ja rakennuksen pihaolosuhteita hyvänä. Henkilöstön kuuleminen on pidetty 10.8.2026.

Päiväkoti Viola

Keskisessä suurpiirissä Vallilassa osoitteessa Haukilahdenkuja 3 sijaitsevan päiväkoti Violan toiminta esitetään lakkautettavaksi 1.1.2027 alkaen. Päiväkoti Viola toimii vuokratiloissa kerrostalon alakerrassa. Päiväkodilla on oma piha muutaman metrin päässä päiväkodin ovelta. Päiväkodissa on 43 paikkaa ja 31 lasta. Päiväkoti Violan lapsille osoitetaan paikkaa päiväkoti Violanpuistosta, jonne myös henkilökunta voi siirtyä.

Haukilahdenkuja 3 tiloista ei kuitenkaan luovuta, sillä suunnitelmana on keskittää kotivanhempien suomen kielen opetusta ja avointa varhaiskasvatusta päiväkoti Violalta vapautuviin tiloihin. Kotouttamislaissa vuonna 2025 tapahtuneen muutoksen takia kaupungilla on lakisääteinen velvollisuus tarjota kotoutumispalvelua työvoiman ulkopuolella oleville aikuisille. Tähän asti kotivanhempien toimintaa on järjestetty päiväkoti Violanpuiston tiloissa. Violan tiloissa jatkaa myös perhetalo Sahrami.

Alueella on lähivuosina riittävästi päiväkotipaikkoja kasvavalle palvelutarpeelle. Vallilan peruspiirissä 1-6-vuotiaiden suomen- ja muun kielisten lasten määrän ennustetaan kasvavan ennustekauden loppuun vuoteen 2040 mennessä noin 350 lapsella. Vallilan alueen kasvu kohdistuu Hermanninrannan rakentamiseen 2030-luvulla, jonne rakennetaan uusi päiväkoti.

Päiväkoti Violan huoltajille on pidetty tilaisuus 26.8.2026. Henkilöstön kuulemiset on pidetty 17.8.2026 ja 19.8.2026.

Koillinen suurpiiri

Päiväkodit Nurkka ja Aurinkometsä

Puistolassa osoitteeseen Koudantie 2 esitetään perustettavaksi päiväkoti Nurkan ja päiväkoti Aurinkometsän yhdistymisen myötä toimintansa aloittava uusi päiväkoti 1.1.2028 alkaen ja lakkautettavaksi päiväkodit Nurkka ja Aurinkometsä. Puistolan peruskoulun, päiväkodin, leikkipuiston ja liikuntahallin korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelman (HEL 2024-015760) mukaisesti hankkeessa korvataan päiväkoti Nurkan 152 paikkaa ja päiväkoti Aurinkometsän 50 paikkaa. Rakennushankkeessa valmistuu päiväkodille 224 paikkaa, jonka myötä alueen paikkamäärä lisääntyy 22 paikalla.

Päiväkoti Aurinkometsän ja Nurkan huoltajille on pidetty yhteinen tilaisuus 1.6.2026. Tilaisuudessa kerrottiin päiväkoti Puistolan hankkeen aikataulusta ja siihen liittyvästä päiväkodin toiminnan siirtymisestä. Tilaisuudessa nousi esiin väestöennusteen luotettavuus sekä muutoksen ja uuden sijainnin vaikutus perheiden arkeen. Päiväkoti Nurkan henkilöstön kuuleminen on pidetty 31.3.2026 ja päiväkoti Aurinkometsän henkilöstön kuuleminen on pidetty 23.3.2026.

Päiväkodit Seulanen ja Vaskiniitty

Suutarilassa osoitteeseen Seulastentie11 esitetään perustettavaksi päiväkoti Seulasen ja päiväkoti Vaskiniityn yhdistymisen myötä toimintansa aloittava uusi päiväkoti 1.8.2027 alkaen. Suutarilan monitoimitalon hankesuunnitelman (HEL 2023-013026) mukaisesti rakennushanke korvaa päiväkoti Seulasen 105 paikkaa ja päiväkoti Vaskiniityn 102 paikkaa. Rakennushankkeessa valmistuu päiväkodille 220 paikkaa, jonka myötä alueen paikkamäärä lisääntyy 13 paikalla.

Päiväkoti Vaskiniityn ja Seulasen huoltajille on pidetty yhteinen tilaisuus 2.6.2026. Tilaisuudessa kerrottiin Suutarilan monitoimitaloon liittyvän päiväkoti Suutarilan hankkeen aikataulusta ja siihen liittyvästä päiväkodin toiminnan siirtymisestä. Tilaisuudessa nousi esiin lasten uudistuvat ryhmäjaot sekä ihmissuhteiden säilyminen. Kysymyksiä esitettiin myös uuden isomman yksikön päiväkotitilojen ja arjen ratkaisuista kuten myös vanhojen luovuttavien tilojen jatkokäytöstä. Päiväkoti Vaskiniityn henkilöstön ja päiväkoti Seulasen kuulemiset on pidetty 25.8.2026.

Päiväkodit Takatasku ja Ylä-Malmi

Malmilla osoitteeseen Seulastentie 11 perustetaan päiväkoti Takataskun ja päiväkoti Ylä-Malmin yhdistymisen myötä toimintansa aloittava uusi päiväkodin 1.8.2028 alkaen. Malmin peruskoulun ja päiväkodin hankesuunnitelman (HEL 2024-009025) mukaisesti rakennushanke korvaa päiväkoti Takataskun 87 paikkaa ja päiväkoti Ylä-Malmin 114 paikkaa. Rakennushankkeessa valmistuu päiväkodille 252 paikkaa, jonka myötä alueen paikkamäärä lisääntyy 51 paikalla.

Päiväkoti Takataskun ja päiväkoti Ylä-Malmin huoltajille on pidetty yhteinen tilaisuus 3.6.2026. Tilaisuudessa kerrottiin Malmin kampukseen liittyvän päiväkodin rakennushankkeen aikataulusta ja siihen liittyvästä päiväkodin toiminnan siirtymisestä. Tilaisuudessa nousi esiin uuden isomman yksikön päiväkotitilojen vaikutus arkeen. Etenkin pihan laatuun vaikuttavat ratkaisut, hankkeen nivoutuminen ympäröivään kaupunkikehitykseen sekä liikenneyhteydet niin jalan, julkisin yhteyksin kuin autolla herättivät kysymyksiä ja keskustelua. Tyhjäksi jääviin tiloihin toivottiin nopeita jatkoratkaisuja mahdollisen tyhjien tilojen lieveilmiöiden, kuten ilkivallan, välttämiseksi. Päiväkoti Takataskun ja päiväkoti Ylä-Malmin henkilöstön kuulemiset on pidetty 6.10.2025.

Päiväkoti Kivikko

Latokartanossa osoitteessa Johtokiventie 3 sijaitsevan päiväkoti Kivikon toiminta esitetään lakkautettavaksi 1.8.2027 alkaen. Päiväkodissa on 35 paikkaa ja 30 lasta. Päiväkoti Kivikko toimii vuokraoikeustiloissa kerrostalon alakerrassa. Päiväkoti Kivikon lapsille osoitetaan paikkaa päiväkoti Pihlajamäestä.

Alueella on runsaasti vapaita paikkoja. Latokartanon peruspiirissä 1-6-vuotiaiden suomen- ja muun kielisten lasten määrän ennustetaan kasvavan maltillisesti ennustekauden loppuun vuoteen 2040 mennessä noin 200 lapsella. Merkittävässä määrin lasten määrän ennustetaan kääntyvän kasvuun vasta ennustekauden loppupuolella Viikin tiedepuiston ja Viikinrannan rakentamisen myötä. Lapsimäärän noususta huolimatta peruspiiriin jää ylimääräisiä päiväkotipaikkoja aivan 2030-luvun viimeisille vuosille saakka.

Päiväkoti Kivikon huoltajille on pidetty tilaisuus 2.6.2026, jossa käsiteltiin päiväkoti Kivikon lakkautusta. Pienen ja pidetyn paikan lakkauttaminen aiheutti pettymystä ja ihmetystä. Tilaisuudessa nousi esiin lasten ihmissuhteiden säilyminen muutoksessa. Huoltajien kysymykset liittyivät alueen palveluverkkoon, luovuttavien tilojen jatkokäyttöön, korvaavien päiväkotien laatuun, alueenpäiväkotien tuleviin remontteihin sekä muutoksen vaikutuksiin perheiden arkeen. Henkilöstön kuuleminen on pidetty 19.8.2026.

Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Heikki

Puistolassa osoitteessa Tukkitie 18 sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Heikin toiminta esitetään lakkautettavaksi 1.8.2027 alkaen. Ryhmäperhepäiväkodissa on kahdeksan paikkaa ja seitsemän lasta. Ryhmäperhepäiväkoti toimii vuokratiloissa. Lapsikohtaiset kustannukset ovat ryhmäperhepäiväkodissa korkeat. Lapsille osoitetaan paikat alueen muista päiväkodeista perheiden kanssa käytävien keskustelujen perusteella. Koillisen suurpiirin pohjoisosassa jatkavat toimintaansa ryhmäperhepäiväkodit Sirkka ja Pikkulintu.

Alueella on riittävästi paikkoja palvelun järjestämiseen. Puistolan peruspiirissä 1-6-vuotiaiden suomen- ja muun kielisten lasten määrän ennustetaan vähenevän ennustekauden loppuun vuoteen 2040 mennessä noin 240 lapsella. Lasten määrän ennustetaan vähenevän kaikissa alueen osissa.

Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Heikin huoltajille on pidetty tilaisuus 12.8.2026, jossa käsiteltiin ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Heikin lakkautusta. Tilaisuudessa huoltajat nostivat esiin pettymyksen lakkautusesitystä kohtaan, epäluottamusta alueen väestöennusteeseen, pohdintoja erilaisista korvaavien päiväkotien vaihtoehdoista ja kysymyksiä isomman yksikön arjen ratkaisuista. Kysymyksiä tuli myös ihmissuhteiden (samojen hoitajien) pysyvyyteen ja korvaavien päiväkotien ja ryhmäperhepäiväkotien saavutettavuuteen liittyen. Henkilöstön kuuleminen on pidetty 25.8.2026

Kaakkoinen suurpiiri

Ryhmäperhepäiväkodit Aapo ja Untuvainen

Roihuvuoressa Herttoniemen peruspiirissä osoitteessa Untuvaisenkuja 1 sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Untuvaisen ja osoitteessa Abraham Wetterin tie 17 sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Aapon toiminta esitetään lakkautettavaksi 1.8.2027 alkaen. Ryhmäperhepäiväkodeissa on yhteensä 16 paikkaa ja seitsemän lasta. Lapsikohtaiset kustannukset ovat ryhmäperhepäiväkodissa korkeat.

Ryhmäperhepäiväkotien Aapo ja Untuvainen toimivat vuokraoikeustiloissa. Ryhmäperhepäiväkoti Untuvaisen tilat sijaitsevat toisessa kerroksessa. Ryhmäperhepäivähoitoon ei ole ollut riittävästi hakijoita viime vuosina ja ryhmäperhepäiväkoti Untuvainen on ollut määräaikaisesti suljettuna. Lapsille osoitetaan paikkaa päiväkoti Kirsikkapuistosta. Herttoniemen peruspiirissä jatkavat toimintaansa ryhmäperhepäiväkodit Kaivolahti ja Laivapuisto.

Alueella on riittävästi paikkoja vastaamaan kasvavaan palvelutarpeeseen. Herttoniemen peruspiirissä 1-6-vuotiaiden suomen- ja muun kielisten lasten määrän ennustetaan kasvavan ennustekauden loppuun vuoteen 2040 mennessä noin 140 lapsella. Lastenmäärän ennustetaan kasvavan Herttoniemen yritysalueella ja vähenevän muissa alueen osissa.

Ryhmäperhepäiväkotien Aapo ja Untuvainen yhteinen huoltajatilaisuus pidettiin 19.8.26. Tilaisuuteen osallistui 8 huoltajaa. Huoltajat toivat esiin, että ryhmäperhepäiväkodit ovat pidettyjä ja olivat harmissaan niiden lakkauttamisesta isojen päiväkotien tullessa tilalle. Huoltajat olivat huolissaan kasvavasta ryhmäkoosta ja sen vaikutuksesta lapseen ja perheiden arkeen. Henkilöstön kuuleminen on pidetty 18.8.2026.

Itäinen suurpiiri

Päiväkoti Rastila

Itäisessä suurpiirissä Vuosaaressa osoitteessa Halkaisijanpolku 1 sijaitsevan päiväkoti Rastilan toiminta esitetään lakkautettavaksi 1.8.2027 alkaen. Päiväkoti Rastilan tilat korvataan Meri-Rastilan korttelitaloon valmistuvilla päiväkotitiloilla hankesuunnitelman (HEL 2025-013875) mukaisesti. Meri-Rastilan korttelitalon arvioidaan valmistuvan vuonna 2029. Päiväkoti Rastilassa on 63 paikkaa ja 28 lasta. Päiväkoti Rastilan vuorohoito on muuttanut uuteen Itäkeskuksen Rusettipuistossa sijaitsevaan päiväkotiin kesällä 2026. Lapsille osoitetaan paikat päiväkoti Katiskasta.

Alueen asuntorakentaminen ei ole käynnistynyt aiemmin ennakoidulla tavalla ja alueella on runsaasti vapaita paikkoja, mikä mahdollistaa tiloista luopumisen aiemmin suunniteltua aikaisemmin. Vuosaaren peruspiirissä 1-6-vuotiaiden suomen- ja muun kielisten lasten määrän ennustetaan kasvavan ennustekauden loppuun vuoteen 2040 mennessä noin 180 lapsella. Lasten määrän ennustetaan ensin vähenevän ja kasvavan 2030-luvulle tultaessa muilla Vuosaaren asuinalueilla kuin Kallahdessa.

Huoltajatilaisuus pidettiin 18.6.2026. Huoltajat esittivät tilaisuudessa kysymyksiä koskien uuden hoitopaikan hakemista, tilan tulevaisuutta ja sitä, tuleeko uuteen paikkaan tuttuja työntekijöitä. Tilaisuudessa keskusteltiin myös alueen levottomuudesta sekä päiväkotien pihojen ja seinäpintojen sotkemisesta. Henkilöstön kuulemiset on pidetty 25.2.2026 ja 16.4.2026.

Päiväkoti Inari

Mellunkylän peruspiirissä Kurkimäessä osoitteessa Kurkisuontien 20 sijaitsevan päiväkoti Inarin toiminta esitetään lakkautettavaksi 1.8.2027 alkaen. Päiväkoti Inarissa on 39 paikkaa ja 27 lasta. Päiväkoti Inarin tila otettu käyttöön väliaikaisena tilana ja paviljongin käyttö päättyy lakkauttamisen myötä. Rakennuspaikka voidaan palauttaa takaisin puistokäyttöön. Alueelle valmistuu uusia päiväkoteja lähivuosina ja alueella on riittävästi paikkoja palvelun järjestämiseen. Lapsille osoitetaan paikat Kurjesta tai uudesta Kontulan ala-asteen yhteyteen avattavasta päiväkodista.

Alueella on riittävästi paikkoja palvelun järjestämiseen. Mellunkylän peruspiirissä 1-6-vuotiaiden suomen- ja muun kielisten lasten määrän ennustetaan kasvavan ennustekauden loppuun vuoteen 2040 mennessä noin 180 lapsella. Mellunkylän lasten määrän kasvun ennustetaan kohdistuvan Mellunmäen ja Vesalan alueille.

Päiväkoti Inarin huoltajille pidettiin tilaisuus 12.5.2026. Huoltajat olivat tyytyväisiä päiväkodin toimintaan ja sen yhteisöllisyyteen. Huoltajat olivat pahoillaan päiväkodin lakkauttamisesta, vaikka ymmärsivät tiloihin liittyvät haasteet. Huoltajat nostivat esiin kysymyksiä esiopetuspaikkoihin liittyen, sisaruussuhteisiin, aikatauluista sekä tilan ja alueen käytön jatkosta. Henkilöstön kuulemiset on pidetty 28.4.2026 ja 27.4.2026.

Lapsivaikutusten arviointi

Lapsivaikutusten arviointi on tehty jokaisen esitetyn muutoksen osalta. Kussakin muutoksessa päiväkotien ja ryhmäperhepäiväkotien lasten käytössä on jatkossa terveelliset ja turvalliset tilat ja hyvät ulkoiluolosuhteet. Muutoksessa huomioidaan hyvä siirtymä uuteen päiväkotiryhmään yhdessä huoltajien ja henkilöstön kanssa. Siirtymistä uusiin tiloihin tuetaan muuttoa edeltävänä toimintakautena tehtävillä tutustumiskäynneillä. Mahdollisuuksien mukaan lasten kaverisuhteet tullaan huomioimaan ryhmänmuodostamisessa. Lakkautuksilla on vaikutusta tällä hetkellä varhaiskasvatuksessa olevien lasten päiväkotimatkoihin: osalla matka lyhenee ja osalla pitenee jonkin verran. Kaikille lapsille voidaan osoittaa uusi varhaiskasvatuspaikka lähipalveluna. Perheet voivat hakea myös siirtoa alueen muihin päiväkoteihin. Henkilöstöllä on mahdollisuus jatkaa työskentelyä uusissa toimipisteissä.

Toimivalta

Hallintosäännön 15 luvun 1 §:n 1 mom. 3 kohdan mukaan kasvatus ja koulutuslautakunta päättää suomenkielisen päiväkodin perustamisesta tai lakkauttamisesta.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 01.09.2026 § 352

Päätös tullut nähtäväksi 14.09.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Esittelijä

Nimi
Miia Kemppi

Titteli
Varhaiskasvatusjohtaja

Lisätietojen antajat

Nimi
Eteläinen suurpiiri: Sari Utriainen

Titteli
Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö

Nimi
Läntinen suurpiiri: Ida Mäkinen

Titteli
Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö

Nimi
Keskinen suurpiiri: Sirpa Juuri

Titteli
Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö

Nimi
Koillinen suurpiiri: Eeva Tiihonen

Titteli
Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö

Nimi
Kaakkoinen suurpiiri: Tiina Ahonen

Titteli
Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö

Nimi
Itäinen suurpiiri, Meri-Rastila: Antti Lehto-Raevuori

Titteli
Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö

Nimi
Itäinen suurpiiri, Mellunkylä: Heini Valppu-Virenius

Titteli
Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö

Nimi
Viivi Snellman

Titteli
Johtava arkkitehti