Opetussuunnitelman peruminen, taiteen perusopetus, kulttuuripalvelukokonaisuus, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Kulttuuri- ja kirjastojaoston taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmien perumista koskevan päätöksen ottaminen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan käsiteltäväksi
Päätös
Apulaispormestari otti kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan käsiteltäväksi taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmien perumista koskevan kulttuuri- ja kirjastojaoston 20.8.2026 § 25 tekemän päätöksen.
Päätöksen perustelut
Kulttuuri- ja kirjastojaosto on 20.8.2026 § 25 päättänyt peruuttaa taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmien hyväksymisen 31.7.2027 lukien päätöksen liitteessä mainituilta toimijoilta.
Päätös liittyy eduskunnan käsittelyssä olevaan taiteen perusopetusta koskevaan lakimuutokseen ja tarkoittaa sitä, että toimijoiden nykyiset opetusluvat päättyvät mainittuun päivään. Voimassa olevan taiteen perusopetuksesta annetun lain 2 §:n mukaan opetussuunnitelmat perustuvat voimassa olevaan lainsäädäntöön. Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2027, minkä jälkeen nykyisten opetussuunnitelmien voimassa pitäminen ei ole perusteltua.
Kulttuuri- ja kirjastojaoston päätöksessä todetaan, että kaupunki tarkastelee taiteen perusopetuksen kokonaisuutta vuoden 2026 aikana ja käy keskustelua yhdessä toimijoiden kanssa siitä, mikä on eri oppilaitosten asema ja millaisia yhteistyömuotoja voidaan ottaa käyttöön uuden lain astuessa voimaan. Apulaispormestari katsoo, että jaoston päätös on hyvä tuoda lautakunnan käsiteltäväksi sen varmistamiseksi, että taiteen perusopetuksen oppilaitokset tulevat asianmukaisesti kuulluksi.
Toimivalta
Hallintosäännön 19 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan apulaispormestari voi ottaa lautakunnan käsiteltäväksi asian, jossa sen alainen toimielin tai viranhaltija on tehnyt päätöksen.
Kulttuuri- ja kirjastojaoston päätöksestä on tehty useita oikaisuvaatimuksia. Niiden käsittely raukeaa otto-oikeuden käytön seurauksena.
Päätös tullut nähtäväksi 10.09.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §