Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla taidemuseossa hankintavaltuuksissa

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2017-007492
Ärendet har nyare handläggningar
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla taidemuseossa hankintavaltuuksissa

§ 10

Päätös

Hallintojohtaja päätti oikeuttaa liitteessä 1 olevat työsuhteessa olevat henkilöt toteuttamaan toimintaan liittyviä hankintoja ja/tai heille myönnetyllä luottokortilla 1.6.2017 lähtien edellyttäen, että

HL 51 §:n perusteella korjattu päättäjätiedot oikeaksi

Taidemuseon johtaja päätti oikeuttaa liitteessä 1 olevat työsuhteessa olevat henkilöt toteuttamaan toimintaan liittyviä hankintoja ja/tai heille myönnetyllä luottokortilla 1.6.2017 lähtien edellyttäen, että

- toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa
varten käytettävissä määrärahaa
- toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen
- hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä liitteessä työntekijän koh-
dalla mainittua euromäärää
- hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muuta an-
nettua ohjeistusta.

Päätöksen perustelut

Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto päätti 22.5.2017 (§ 101) siirtää
hankintojen toimivaltaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan taidemuseon johtajalle 100 000 euroon saakka koko toimialalle.

Kaupunginvaltuuston hyväksymän (22.6.2016, § 196) hallintosäännön
20 luvun 8 §:n mukaan hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa
olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukai-
sen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henki-
lölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla.

Detta beslut publicerades 26.06.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Beslutsfattare

Namn
Maija Tanninen

Titel
Taidemuseon johtaja

Upplysningar