Taivallahden peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2017-013454
Ärendet har nyare handläggningar
§ 29

Taivallahden peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen

Direktören för grundläggande utbildning

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti ottaa Taivallahden peruskouluun sijoitettuun peruskoulun rehtorin virkaan (nro 0011) toistaiseksi kasvatustieteen maisteri Outi Lehtola-Räsäsen. Virantoimitus alkaa 1.1.2018.

Päätöksen perustelut

Taivallahden peruskouluun sijoitettu rehtorin virka on tullut avoimeksi 18.9.2017. Rehtorin virka on julistettu haettavaksi kaupungin verkkosivuilla www.helsinkirekry.fi 3.11.2017.

Taivallahden peruskoulussa on noin 720 oppilasta.

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 2 §:n mukaan rehtoriksi on kelpoinen henkilö, jolla on ylempi korkeakoulututkinto, asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus, riittävä työkokemus opettajan tehtävissä sekä opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot tai muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus. Lisäksi edellytettiin johtamiskokemusta sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Virkaan jätti 20.11.2017 päättyneen hakuajan kuluessa hakemuksensa 22 hakijaa. Haastatteluun kutsuttiin hakemusten perusteella neljä ansioituneinta hakijaa, joilla on yhtenäisen peruskoulun rehtorikokemusta. Yksi hakija peruutti hakemuksensa haastattelun jälkeen.

Haastatteluun osallistuivat perusopetuksen aluepäällikkö, johtokunnan puheenjohtaja, henkilöstösuunnittelija ja osaan haastatteluista perusopetusjohtaja.

********** on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon, opetushallinnon tutkinnon sekä MBA-tutkinnon. Hän on toiminut Vantaalla Koivukylän yläkoulun rehtorina vuodesta 2010 alkaen. Aikaisemmin hän on työskennellyt Otavalla kustannuspäällikkönä (2007-2009) sekä rehtorina Ressun peruskoulussa (syksy 2015), Helsingin luonnontiedelukiossa (2004-2007) ja Vesalan yläasteen koulussa (2000-2004). Hänellä on työkokemusta myös Opetushallituksen ylitarkastajana ja tutkijana (1995-2000) sekä opettajana (1986-1994). Hakijalla on pitkäkestoista johtamiskoulutusta. Hakija on toiminut mm. Suomen rehtorien järjestämien koulutusten kouluttajana, fysiikan sensorina ja pedagogisena neuvontajana sekä laatinut oppimateriaalia.

********** on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri. Lisäksi hän on suorittanut erilliset erityisopettajan opinnot, opetushallinnon tutkinnon sekä johtamisen erikoisammattitutkinnon. Hakija on toiminut Solakallion erityiskoulussa rehtorina vuodesta 2008 alkaen ja elokuusta 2017 alkaen Torpparinmäen peruskoulun vs. rehtorina. Aikaisemmin hakija on toiminut erityissuunnittelijana (v. 2008) sekä tehnyt erityis-, erityisluokan-, aine- ja luokanopettajan tehtäviä. Hän on osallistunut useisiin johtamiskoulutuksiin.

********** on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri. Lisäksi hän on suorittanut työnohjaajan opinnot sekä opetushallinnon tutkinnon. Hakija on toiminut Nurmijärven kunnalla Isoniitun koulun rehtorina vuodesta 2014 alkaen. Aikaisemmin hän on työskennellyt rehtorina Nurmijärven kunnalla (2013-2014), Siuntion kunnalla (2005-2013), Espoon kaupungilla (1998-2005) sekä vs. rehtorina Espoon kaupungilla (1996-1998). Lisäksi hakija on toiminut luokanopettajana vuosina 1992-1996.

Kaikilla haastatelluilla on pitkä kokemus rehtorin työstä sekä johtamis- tai kehittämiskoulutusta.

Kokonaisarvioinnin perusteella perusopetusjohtaja katsoo, että ********** on haastatelluista parhaat edellytykset rehtorin viran hoitamiseen. Pitkän rehtorikokemuksen lisäksi hänen erityinen vahvuutensa on erityisopetuksen ja erityisen tuen osaaminen. Hänellä on kokemusta myös yhtenäisen peruskoulun rehtorin tehtävien hoitamisesta. Hänet arvioitiin johtamis- ja kehittämisnäkemyksiltään parhaiten virkaan soveltuvaksi. Hänet kutsuttiin henkilöarvioon, jonka suoritti Psycon Oy. Myös henkilöarvio tukee valintaa.

Toimialajohtajan 17.5.2017 tekemän delegointipäätöksen (§ 22) perusteella rehtorin ottaa palvelukokonaisuuden johtaja.

Pöytäkirjanote annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse.

Mer information fås av

Virve Kemppi, henkilöstösuunnittelija, puhelin: 09 310 86293

virve.kemppi@hel.fi

Hanna Välitalo, perusopetuksen aluepäällikkö, puhelin: 09 310 83012

hanna.valitalo@hel.fi

Beslutsfattare

Outi Salo
perusopetusjohtaja