En teknisk störning i stadens telefonväxel gör att samtalen inte kopplas vidare eller avbryts oväntat. Vi utreder felet som bäst. Vi beklagar störningen.

Puistosuunnitelman hyväksyminen, Kramerinlehdon peruskorjaus, Kulosaari, nro VIO 5473/1

HEL 2019-003174
Ärendet har nyare handläggningar
§ 23

Kramerinlehdon peruskorjaus, puistosuunnitelman hyväksyminen, nro VIO 5473/1, Kulosaari

Markanvändningschef

Päätös

Maankäyttöjohtaja päättää hyväksyä Kramerinlehdon peruskorjauksen puistosuunnitelman nro VIO 5473/1.

Päätöksen perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet

Kulosaaressa sijaitseva Kramerinlehto on keskeinen Kulosaarentien, Bertel Jungin tien, Marsalkantien ja asuinalueen väliin sijoittuva puistoalue. Puisto esiintyy ensimmäisen kerran Bertel Jungin laatimassa Kulosaaren asemakaavassa vuodelta 1917 ja sen kunnostuksen on suunnitellut kaupunginpuutarhuri Bengt Schalin vuonna 1954. Vuonna 2008 laaditussa puistohistoriallisessa katsauksessa Kramerinlehto on todettu alkuperäisyytensä, historiansa, kaupunkikuvansa ja kasvilajistonsa johdosta arvokkaaksi puistoksi. Nykytilaltaan puiston 1950-luvun suunnitelman perushahmo on pääpiirteissään säilynyt, mutta puisto on kuitenkin kunnostuksen tarpeessa. Istutukset, jäljellä oleva puusto sekä kalusteet ovat pääosin huonokuntoisia ja puistossa sijaitseva Raivaajain kaivo -suihkulähde ei ole toiminnassa. Puistosuunnitelman lähtökohtana on palauttaa Kramerinlehto 1950-luvun asuun viihtyisäksi kaupunginpuutarhuri Bengt Schalinin suunnitteluihanteita vastaavaksi oleskelu- ja edustuspuistoksi puistohistoriallisessa katsauksessa esiin nousseet arvot säilyttäen ja niitä vahvistaen.

Suunnitelman sisältö

Puiston pohjoispäädystä Kulosaarentielle rakennetaan uusi puistokäytävä. Muut puistokäytävät kunnostetaan. Puistokäytävät rakennetaan murskepintaisina. Portaat ja liuskekiveykset kunnostetaan. Kentän reunoille sekä kunnostettavan suihkulähteen läheisyyteen sijoitetaan lisää penkkejä. Puistoon on suunniteltu myös lisää roska-astioita.

Kasvilajistossa suositaan puiston aikakaudelle ja tyylille ominaisia lajeja. Puiston keskiosa säilytetään avoimena ja istutukset tehdään Schalinin 1950-luvun sommitelmaa mukaillen. Huonokuntoiset puut ja pensaat sekä haitalliset vieraslajit poistetaan. Puustoa täydennetään luonnonpuilla ja kukkivilla pienpuilla. Kenttää rajaava orapihlaja-aita uusitaan. Kentän lounaispuolelle on suunniteltu perennaistutus Schalinin suunnitelmaa mukaillen. Kookkaiksi kasvaneiden puiden ja pensaiden alle istutetaan maanpeiteperennoja. Puistoon on suunniteltu myös sipulikasveja.

Puiston keskellä oleva hiekkakenttä palautetaan muotoonsa ja sen korko lasketaan alkuperäiseen tasoon.

Puistossa oleva kenttä valaistaan uusilla pylväsvalaisimilla.

Vuorovaikutus

Puistosuunnitelma on laadittu Helsingin kaupunkiympäristön toimeksiantona.

Puistosuunnitelmaluonnos on laadittu jo noin 10 vuotta sitten. Suunnitelmaluonnos oli nähtävillä silloisen Helsingin kaupungin rakennusviraston internetsivuilla ja Kulosaaren kirjastossa huhtikuussa 2008. Lisäksi suunnitelmaluonnos esiteltiin Kulosaarelaiset lehdessä. Suunnitelmaan saatiin tuolloin ainoastaan yksi palaute päiväkoti Domuksen vanhempainyhdistykseltä.

Vuonna 2008 suunnitelman lautakuntakäsittelyn esti Kramerinlehdon leikkipaikan poistamisesta syntynyt keskustelu. Helmikuussa 2009 päädyttiin ratkaisuun, että silloinen sosiaalivirasto rakennutti päiväkodille oman leikkipaikan Domuksen päädyssä olevalle puistoalueelle.

Kustannukset ja aikataulu

Kramerinlehdon kokonaispinta-ala on yhteensä 3 700 m².

Kramerinlehdon yhteenlasketut ympäristörakentamisen kustannukset ovat noin 400 000 euroa, 108 euroa/m² (alv. 0 %). Vuosittaiset kunnossapitokustannukset ovat n. 15 500 euroa (alv. 0 %).

Puiston hoitoluokat ovat A1 ja A2.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 04 01 01 Uudet puistot ja puistojen peruskorjaukset.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 §.

Hallintosääntö 16 luku 5 § 1 mom. kohta 1.

Mer information fås av

Raija Holopainen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 38639

raija.holopainen@hel.fi

Beslutsfattare

Raimo K Saarinen
maankäyttöjohtaja