Uudet pysäkit Itälahdenkadulle

HEL 2020-006876
Ärendet har nyare handläggningar
§ 63

Pysäkki- ja pysäköintijärjestelyt Vattuniemessä

Chef för trafik- och gatuplaneringen

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan pysäkki- ja pysäköintijärjestelyt Itälahdenkadulla, Melkonkujalla, Kiviaidankadulla, Melkonkadulla ja Heikkilänaukiolla piirustuksen 7083 mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Lauttasaaren bussilinjasto uudistuu 10.8.2020. Liityntälinja 21 Kamppi – Ruoholahti – Vattuniemi – Lauttasaari (M), korvaa Lauttasaaren metroaseman ja Vattuniemen väliä liikennöivän linjan 21(B).
Linja 21 alkaa liikennöidä Itälahdenkatua ja Melkonkujaa pitkin molempiin suuntiin. Uutta reittiä varten Itälahdenkadulle tulee 3 uutta pysäkkiä. Yksi pysäkkipari on Itälahdenkadun pohjoispäässä ja yksi pysäkki tulee Itälahdenkadun eteläpäähän, nykyisen päätepysäkin vastapariksi.

Reitin muutoksen myötä Kiviaidankadulta ja Heikkilänaukiolta poistuu pysäkit.

6 asukas- ja asiointipysäköintiautopaikkaa lisää.

Asiassa on tehty kunnassa toimivan yrityksen aloite.

Asiassa on tehty yhteistyötä HSL:n kanssa.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, Rakennuttaminen 2500 euroa

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Mer information fås av

Olga Veikkolainen, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37280

olga.veikkolainen@hel.fi

Beslutsfattare

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö