Yhteistyösopimus ja sitoumus, ESA-BIC Finland -ohjelman toteuttaminen ja taloudellinen tukeminen, Aalto-yliopisto

HEL 2020-007251
Ärendet har nyare handläggningar
§ 76

Sitoumus tukea taloudellisesti avaruusteknologia-alan ESA BIC Finland -toiminnan toteuttamista

Näringslivsdirektör

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti hyväksyä liitteenä 1 olevan sitoumuksen tukea taloudellisesti avaruusteknologia-alan ESA BIC Finland -toiminnan toteuttamista Aalto-yliopiston kanssa.

Yhteistyön kokonaisarvo on 100 000 euroa (alv 0 %) vuosina 2021–2023. Kustannukset maksetaan talousarvion kohdalta 1 40 01. Sitoumus edellyttää että, Aalto-yliopisto on toteuttanut hautomotoimintaa ESA:n hyväksymällä tavalla.

Päätöksen perustelut

Sitoumus on jatkoa vuosina 2018–2020 Aalto-yliopiston kanssa toteutetulle ESA BIC yhteistyölle (elinkeinojohtaja 18.7.2018, § 81). Sitoumuksessa sovitaan avaruusteknologia-alan ESA BIC Finland -toiminnan toteuttamisen taloudellisesta tukemisesta vuosina 2021–2023 Aalto-yliopiston kanssa. Helsingin kaupungin ja ESA BIC:in välisestä yhteistyöstä solmitaan tarkempi yhteistyösopimus 2020 loppuun mennessä, kun Aalto yliopisto on käynyt toiminnan jatkamista koskevat neuvottelut ESA BIC emo-organisaation kanssa.

Kaupunkistrategian mukaan Helsingin tavoitteena on olla Euroopan kiehtovimpia sijaintipaikkoja startup-toiminnalle ja houkuttelevin osaamiskeskittymä yrityksille ja yksilöille.

Euroopan avaruusjärjestö ESA:n osarahoittama ESA BIC Finland -toiminta tukee suomalaisten avaruusalan startup-yritysten liiketoimintakehitystä yrityshautomotoiminnan avulla. Tavoitteena on edistää ohjelmaan osallistuvien startup-yritysten kehitystä elinkelpoisiksi yhtiöiksi, joiden liiketoiminta perustuu avaruussektoriin tai avaruusteknologian hyödyntämiseen sekä tuoda suomalaiselle teollisuudelle ja yrityksille yhteys uuden avaruusteknologian sovellutuksiin. ESA BIC Finland tarjoaa osallistujayrityksille muun muassa rahoitusta, teknistä sekä asiantuntijatukea, yrityskehityksen palveluita, toimistotilaa ja verkostoitumismahdollisuuksia.

Aalto-yliopisto toimii hankkeen hallinnoijana ja toteuttajana. Yliopiston ja Business Finlandin lisäksi hankekumppaneina on suomalaisia kaupunkeja, kuntia ja yrityksiä. ESA BIC Finland -hankkeella on johtoryhmä, joka kokoontuu vähintään kerran vuodessa. Aalto-yliopisto raportoi hankkeen etenemisestä kaupungille kahdesti vuodessa.​

Mer information fås av

Veera Komulainen, asiantuntija, puhelin: 09 310 22299

veera.komulainen@hel.fi

Beslutsfattare

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Santtu von Bruun
yksikön päällikkö

Bilagor

1. Sitoumus/Commitment
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.