Hankinta. Kumpulan koulukasvitarhan toiminnan kilpailutus, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2020-010595
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 7. / 190 §

Kumpulan koulukasvitarhan toiminnan palveluhankinta

Kultur- och fritidsnämnden

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry:n tarjouksen Kumpulan koulukasvitarhan palvelun tuottamisesta sopimuskaudelle 1.1.2021–31.12.2022 ja valtuutti pohjoisen nuorisotyön aluepäällikön allekirjoittamaan sopimuksen ja tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä muutoksia Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry:n kanssa.

Hankintaan kuuluu lisäksi yksi (1) kahden (2) vuoden optiokausi toimintakaudelle 1.1.2023–31.12.2024 ja sen käyttöönotosta tilaaja päättää erikseen suoraa hankintaa käyttäen ennen edellisen sopimuskauden päättymistä.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on 412 000 euroa.

Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella. Kansallisen hankinnan osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli hankinta-asiantuntija Niina Lammi. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Föredragande

nuorisoasiainjohtaja
Mikko Vatka

Mer information fås av

Heidi Hållman, aluepäällikkö, puhelin: 09 310 71608

heidi.hallman@hel.fi

Merja Hovi, suunnittelija, puhelin: 09 310 89054

merja.hovi@hel.fi

Niina Lammi, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 20573

niina.lammi@hel.fi

Bilagor

1. Tarjouspyyntö Kumpulan kasvitarha
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Avauspöytäkirja_kumpula
Bilagan publiceras inte på internet.
3. palvelukuvaus_kumpulan koulukasvitarha 2020
Bilagan publiceras inte på internet.
4. Kumpulan koulukasvitarha_sopimusluonnos 2020
Bilagan publiceras inte på internet.
5. Tietosuoja- ja salassapitoliite
Bilagan publiceras inte på internet.
6. Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry tarjous_1793983
Bilagan publiceras inte på internet.
7. Sekretessbelagd: JulkL (621/1999) 24.1 § 20 k

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.