Avustuksen myöntäminen, alueiden kunnostaminen ja muut hankinnat, Östersundom jaktförening r.f.

HEL 2021-006744
Ärendet har nyare handläggningar
§ 268

Östersundom jaktförening rf:n avustushakemus vuodelle 2021

Kanslichef

Päätös

Kansliapäällikkö päätti olla myöntämättä avustusta Östersundom jaktförening rf:lle (Östersundomin metsästysseuralle) metsästysvarusteiden hankintaan, koska toiminta ei kuulu kaupunginhallituksen yleisavustusmäärärahoista tuettavan toiminnan piiriin.

Päätöksen perustelut

Östersundomin metsästysseuran toiminta koostuu ympärivuotisesta riistanhoidosta, hirven ja peuran metsästyksestä sekä pienriistan metsästyksestä. Seura järjestää myös vieras(eläin)jahteja.

Lisäksi seura kertoo toimivansa aktiivisesti suurriistan virka-aputoiminnassa, pääosin Kehä III:n itäpäässä, Porvoon moottoritiellä sekä uuden Porvoontien varrella seuran metsästysalueiden mukaisesti.

Yhdistyksen ilmoituksen mukaan heillä on 24 jäsentä, joista 15 on helsinkiläisiä. Metsästysseura on rekisteröity vuonna 1958.

Östersundomin metsästysseura ry hakee avustusta

-suurriistan virka-aputoimintaan tarvittavien turva- ja kuljetusvarusteiden hankintaan,

-uusille metsästysalueille sijoitettaviin passitorneihin sekä raivausvälineisiin,

-lahtivajan kunnostamiseen ja nykyaikaistamiseen,

-metsästyksen sijaintipaikkaohjelmalisenssin, radiopuhelinten ja turvallisuusvarusteiden hankintaan

-sekä moottoritien riista-aidan korjaus- ja parannustarpeisiin.

Östersundomin metsästysseuran ry ei ole aiemmin saanut avustusta Helsingin kaupungilta.

Helsingin kaupunginhallituksen yleisavustusmäärärahoista myönnetään avustuksia sellaisille järjestöille, joiden toiminta ei kuulu minkään muun toimialan toimintaan. Kaupunginhallitukselle toimitettuja avustushakemuksia liitteineen arvioidaan kaupunginhallituksen päättämien (Khs 28.10.2019 § 723) avustusten yleisohjeiden mukaisesti. Yleisohjeiden mukaan avustettavan toiminnan tulee tukea ja täydentää avustuksia myöntävän toimialan toimintaa ja tavoitteiden toteutumista. Yleisohjeiden mukaan avustettavan toiminnan tulee kohdistua pääosin helsinkiläisiin ja merkitsevään määrään Helsingin kaupungin asukkaita. Avustuksia ei lähtökohtaisesti myönnetä käyttöomaisuuden, kuten koneiden ja laitteiden hankintaan. Lisäksi avustusohjeissa määritellään miten yhdistyksen hallinto, kirjanpito ja tilin-/toiminnantarkastus on järjestettävä.

Avustusta Östersundomin metsästysseuran ry:lle ei esitetä myönnettäväksi, koska toiminta ei kuulu kaupunginhallituksen yleisavustusmäärärahoista tuettavan toiminnan piiriin. Tarkoituksenmukaisuussyyt eivät myöskään edellytä kaupungin osallistumista käyttöomaisuuden hankintaan. Yhdistyksen kirjanpito, tilinpäätös ja toiminnantarkastus ei ole järjestetty kaupunginhallituksen avustusten yleisohjeiden mukaisesti.

Mer information fås av

Riina Kopola, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 28256

riina.kopola@hel.fi

Beslutsfattare

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja

Bilagor

1. Avustushakemus Östersundom Jaktförening 2021
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.