Vahingonkorvaus, kiinteistövahinko, 21.3.2022, Heinäpellontie

HEL 2022-005315
Ärendet har nyare handläggningar
§ 28

Yksikönjohtajan päätös vahingonkorvausasiassa, kiinteistövaurio Heinäpellontiellä 21.3.2022

Enhetschef

Päätös

Yksikönjohtaja päätti hylätä vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksessa todetaan, että hakijan jalkakäytävän reunassa, jalustassa kiinnitettynä ollut postilaatikko oli vahingoittunut Heinäpellontiellä 21.3.2022 kello 8 – 12 välisenä aikana. Hakijan mukaan kiinteistön postilaatikkoa oli kolhittu aurausajoneuvolla siten, että postilaatikon luukku oli irronnut ja vääntynyt käyttökelvottomaksi. Hakemuksen mukaan tapahtumalle ei ole silminnäkijöitä, mutta naapuri oli ilmoittanut hakijalle vahingosta.

Hakija on toimittanut 13.4.2022 Helsingin kaupungin kirjaamoon eritellyn suuruisen vaatimuksen postilaatikkonsa hankintakustannuksista ja vaatii vahingon korvaamista kokonaisuudessaan kulujen osalta eli 199 euroa. Uuden postilaatikon hankintahinta on 159 euroa ja asennus 40 euroa.

Staran työnjohdolta saadun selvityksen ja GPS-tietojen mukaan Staran ajoneuvo ei ole ollut kyseisenä ajankohtana 21.3.2022 kyseisessä kohteessa kunnossapitotehtävissä. Staran höylä ja pyöräkuormaaja ovat GPS-tietojen (liitteet 1 ja 2) mukaan ajaneet ohi Heinäpellontiellä 20.3.2022 kello 8:50, mutta terät eivät olleet alhaalla, eikä aurattu.

Staran työkoneiden kuljettajia on ohjeistettu, että heillä on velvollisuus ilmoittaa työssä sattuvista vahingoista välittömästi työnjohdolle ja vahingonkärsijälle. Vahingosta ei aiheudu sanktiota kuljettajillemme.

Stara ei ole aiheuttanut kyseistä vahinkoa, eikä siten ole korvausvelvollinen. Hakijan näkemys Staran korvausvastuusta perustuu epäilyyn, sillä postilaatikon vahingoittamiselle ei ole silminnäkijöitä. Yleisen vahingonkorvausoikeudellisen periaatteen mukaan vahinkoa kärsineen on aiheutuneen vahingon määrän lisäksi osoitettava vahingonaiheuttajaksi epäillyn toiminnan ja mainitun vahingon välinen syy-yhteys. Staralle ei ole syntynyt korvausvastuuta syy-yhteyden puuttumisen johdosta.

Mer information fås av

Ville Alatyppö, yksikönjohtaja, puhelin: 09 310 39943

ville.alatyppo@hel.fi

Beslutsfattare

Antti Rautiainen
yksikönjohtaja

Bilagor

1. Vahingonkorvausvaatimus 12.4.2022
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Vahingonkorvausvaatimus 12.4.2022, liite, kuva
Bilagan publiceras inte på internet.
3. Vahingonkorvausvaatimus 12.4.2022, liite, kuva
Bilagan publiceras inte på internet.
4. Vahingonkorvausvaatimus 12.4.2022, liite, kuva
Bilagan publiceras inte på internet.
5. Vahingonkorvausvaatimus 12.4.2022, liite, kuitti
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.