Hankesuunnitelma, perusparannus, enimmäishinnan korottaminen, taloudellinen loppuselvitys, Kallion lukio, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2022-012211
Ärendet har nyare handläggningar

Kallion lukio, perusparannuksen lisä ja muutostyövarauksen korottaminen

§ 29

Päätös

Tekninen johtaja päätti korottaa Kallion lukion peruskorjauksen toteutuksen lisä- ja muutostyövarausta 4 000 000 eurolla arvonlisäverottomana.

Tekninen johtaja päätti oikeuttaa tilat -palvelun hankeyksikön tiimipäällikön käyttämään urakoissa esiintyviin muutostöihin sekä sopimusten perusteella mahdollisesti syntyviin muihin lisävelvoitteisiin 10.10.2022 allekirjoitetun ja hyväksytyn urakkavaiheen (UKA) kustannusarvion mukaiset varaukset.

Päätöksen perustelut

Kallion lukion perusparannuksen 20.12.2017 laadittu hankesuunnitelma on hyväksytty kaupunginhallituksessa 13.6.2018 (§ 180) siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 4 378 brm² ja että hankkeen enimmäishinta on arvonlisäverottomana 12 270 000 euroa joulukuun 2019 kustannustasossa.

Hankesuunnitelman enimmäishinnan korotus on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 18.1.2023 § 12 siten, että hankkeen enimmäishinta on 21 128 594 euroa joulukuun 2019 kustannustasossa.

Rahoitus

Hankkeelle ei ole varattu talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa 2023 - 2032 vuodelle 2023 määrärahaa. Enimmäishinnan korotuksen vuoksi vuoden 2023 määrärahan tarve kasvaa n. 4 milj. eurolla.

Enimmäishinnan korotus rahoitetaan talonrakennushankkeiden rakentamisohjelman puitteissa kohdentamattomille korjaushankkeille ja väistötiloille varatusta määrärahasta.

Detta beslut publicerades 06.02.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Beslutsfattare

Namn
Kari Pudas

Titel
Tekninen johtaja

Upplysningar

Bilagor

1. Kustannusarvio UKA 10.10.2022 Kallion lukion perusparannus
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.