Hankinta, peruskorjaus 2023, Leikkipuisto Maunula

HEL 2023-002379
Ärendet har nyare handläggningar
§ 10

Leikkipuisto Maunulan peruskorjaus, kokonaisurakka, urakoitsijan valinta

Enhetschef

Päätös

Yksikön päällikkö hyväksyi Ralf Ajalin Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti, että Ralf Ajalin Oy:n kanssa tehdään Maunulan leikkipuiston peruskorjauksen kokonaisurakan koskeva hankintasopimus. Hankinnan arvo on 952 076 euroa (alv 0 %).

Hankintasopimus tulee voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu.

Hankintasopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta kun osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintaa koskevan erillisen kirjallisen sopimuksen.

Päätöksen perustelut

Urakka sisältää mm. nykyisen kahluualtaan korjaustyöt sekä nykyisten pintojen ja rakenteiden purkutöitä, käytävien, portaiden, aitojen ja pintojen rakennus- ja kunnostustöitä sekä viherrakennustöitä. Kohteeseen asennetaan uusia kalusteita ja varusteita sekä puiston joitakin valopylväitä siirretään ja lisätään valaistusta. Lisäksi kuuluu uusien pelikenttien rakentaminen sekä skuuttipaikan kunnostaminen.

Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunkiympäristön toimialan 2.3.2023 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2023-002379. Hankinta on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä rakennusurakka.

Hankinnasta on julkaistu kansallinen hankintailmoitus 2.3.2023 sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi. Hankintailmoituksessa ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalin ko. tarjouspyyntöä koskeva Internet-osoite, josta tarjouspyyntöasiakirjat olivat sähköisesti saatavissa.

Kilpailutuksen perusteella valitaan yksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt tarjoaja.

Saadut tarjoukset

Määräaikaan 24.3.2023 klo 13.00 mennessä tarjouksen jättivät seuraavat tarjoajat:

Ralf Ajalin Oy
   952 076 euroa
Tieluiska Oy
1 148 000 euroa
VRJ Etelä-Suomi Oy
1 234 000 euroa

Saaduista tarjouksista laadittiin avauspöytäkirja.

Tarjoajien soveltuvuuden arviointi

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjoajien soveltuvuutta koskevat rahoitukselliseen ja taloudelliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset sekä niiden täyttymisen varmistamiseksi vaaditut selvitykset.

Taloudelliset ja rahoitukselliset vähimmäisvaatimukset

Liikevaihdon kolmelta viimeksi kuluneelta vahvistetulta tilikaudelta oltava vähintään 2 000 000 €/tilikausi (tilikauden pituus 12kk). Jos tarjouksen tekijä on ryhmittymä, on osakasyritysten yhdessä täytettävä liikevaihtoa koskeva vaatimus.

Tarjoajan tilaajavastuulain mukaiset velvoitteet on oltava kunnossa

Työhön valitun urakoitsijan on toimitettava tarjouspyynnön mukaisesti tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolisista työvoimaa käytettäessä annetun lain (1233/2006), jäljempänä tilaajavastuulaki ja liitteenä olevan urakkaohjelman mukaisesti seuraavat suomenkieliset selvitykset rakennuttajalle:

2.1. Vastuu Group Oy:n yritysportaalin yritysraportti sekä tilinpäätöstiedot kolmelta viimeiseltä tilikaudelta, mikäli tilinpäätöstiedot eivät ole Vastuu Group-yritysraportissa mukana.

tai vaihtoehtoisesti

2. 2. Rakentamisen Laatu RALA ry:n pätevyysraportti sekä lisäksi:- kaupparekisteriote, josta selviää yrityksen rekisteriin merkitsemisaika, toimiala, hallitus, muu johto, nimenkirjoittajat, tilintarkastajat, vastuuhenkilöiden henkilötiedot sekä onko viimeisimmät tilinpäätösasiakirjat toimitettu lainmukaisesti rekisteriviranomaisille sekä merkintä tai selvitys ettei yritystä tai sen toimihenkilöitä ole määrätty liiketoimintakieltoon.

tai vaihtoehtoisesti

2.3.

- selvitys, siitä että yritys on merkitty ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisävelvollisten rekisteriin (www.ytj.fi),

- kaupparekisteriote, josta selviää yrityksen rekisteriin merkitsemisaika, toimiala, hallitus, muu johto, nimenkirjoittajat, tilintarkastajat, vastuuhenkilöiden henkilötiedot sekä onko viimeisimmät tilinpäätösasiakirjat toimitettu lainmukaisesti rekisteriviranomaisille sekä merkintä tai selvitys ettei yritystä tai sen toimihenkilöitä ole määrätty liiketoimintakieltoon,

- todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus tai selvitys siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty,

- todistukset työntekijöiden eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkemaksuja koskeva maksunsaajan hyväksymä maksusopimus on tehty,

- todistus tapaturmavakuutuksen ottamisesta ja tapaturmavakuutusmaksujen maksamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä tapaturmavakuutusmaksuja koskeva maksunsaajan hyväksymä maksusopimus on tehty,

- selvitys työterveyshuollon järjestämisestä,

- selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista. Soveltuva työehtosopimus voi olla joko työnantajaa sitova työehtosopimus tai yleissitova työehtosopimus tai sellainen muu työehtosopimus, jota työnantaja käytännössä soveltaa. Selvitys keskeisistä työehdoista kattaa tiedot työntekijöiden pääasiallisista työtehtävistä, palkanmaksukausista, säännöllisestä työajasta, vuosiloman määräytymisestä, irtisanomisajasta ja selvityksen, miten palkka ja sen osat määräytyvät (ei henkilökohtaisia palkkatietoja).

- todistus toiminnanvastuuvakuutuksesta

- tilinpäätöstiedot kolmelta viimeiseltä tilikaudelta.

Luettelo valintaperusteista ja niiden lyhyt kuvaus:

Tarjoajan on täytettävä seuraavat teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä koskevat soveltuvuusvaatimukset:

1. RALA-pätevyys, työlaji 15.1 ja pääurakointitaso 16 tai RALA-pätevyyksien puuttuessa muulla tavoin osoitettu vastaava pätevyys.

RALA-pätevyyttä 15.1 vastaavana pätevyytenä pidetään 3 kpl valmistunutta ja vastaanotettua referenssiurakkaa kasvillisuusrakennetöistä viimeisen 5 vuoden aikana 3.3.2018-2.3.2023.

RALA-pätevyyttä 16 vastaavana pätevyytenä pidetään 3 kpl valmistunutta ja vastaanotettua referenssiurakkaa pääurakoitsijana toimimisesta viher- ja ympäristörakentamisen töissä viimeisen 5 vuoden aikana 3.3.2018-2.3.2023.

Rakennuttaja tarkistaa kilpailutuksen voittajan RALA-pätevyyden RALA ry:n RALA-pätevyystodistuksesta. Mikäli kilpailutuksen voittajalta puuttuu vaadittavien työlajien RALA-pätevyys, on kilpailutuksen voittajan osoitettava referenssitiedoin vastaava pätevyys sähköisellä lomakkeella.

2. Urakoitsijan vastuullisella työnjohtajalla tulee olla vähintään rakennusmestarin koulutus TAI viheralan erikoisammattitutkinto. Hänellä tulee olla valmistumisen jälkeen vähintään 5 vuotta vastuullisen työnjohtajan työkokemusta. Vastuullisella työnjohtajalla ei saa olla samaan aikaan muita tehtäviä hoidettavanaan. Vastuullisen työnjohtajan tulee olla suorassa työsuhteessa urakoitsijaan.

Vastuullisella työnjohtajalla tulee olla näyttöä siitä, että hän tuntee Suomen rakentamismääräykset ja viranomaisvaatimukset sekä yleiset sopimusehdot YSE 98 siinä laajuudessa mitä vastuullisen työnjohtajan tehtävien hoitaminen edellyttää.

3. Urakoitsijan vihertyönjohtajalla tulee olla vähintään viheralan ammattitutkinto. Hänellä tulee olla valmistumisen jälkeen vähintään 5 vuotta työkokemusta.

Vastuulliselta työnjohtajalta, työnjohdolta sekä urakoitsijan hankkeeseen osallistuvilta muilta avainhenkilöiltä edellytetään tyydyttävää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Kaikkien urakoitsijan nimeämien avainhenkilöiden tulee olla suorassa työsuhteessa urakoitsijaan.

4. Työmaa toteutetaan kokonaisuudessaan vähäpäästöisenä työmaana.

5. Helsingin kaupunki noudattaa toiminnassaan kaupunginhallituksen 28.10.2019 hyväksymiä kaupungin eettisiä periaatteita. Urakoitsija sitoutuu omassa toiminnassaan noudattamaan Helsingin kaupunginhallituksen 28.10.2019 hyväksymiä eettisiä periaatteita. Urakoitsijan tulee sisällyttää vastaavat periaatteet aliurakoitsijoita koskeviin tarjouspyyntöihinsä.

Ralf Ajalin Oy:ltä on pyydetty tarjousten tarkastusvaiheessa lisäselvitystä lisäkirjeiden huomioimisesta sekä liikevaihdosta. Saadun selvityksen perusteella on todettu Ralf Ajalin Oy:n tarjouksen olleen tarjouspyynnön mukainen.

Tarjousten vertailu ja sopimuskumppanin valinta

Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Kokonaistaloudellista edullisuutta vertaillaan halvimman hinnan perusteella.

Halvinta hintaa voitiin käyttää vertailuperusteena, koska hankintaa koskevat laatutekijät otettiin huomioon tarjoajaa koskevissa soveltuvuusvaatimuksissa ja hankinnan kohteelle asetetuissa laatua koskevissa vähimmäisvaatimuksissa.

Tarjousvertailun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Ralf Ajalin Oy.

Sopimuskumppaniksi hyväksytyn osalta on tarkastettu Helsingin kaupungin harmaan talouden torjuntaohjeen mukaiset selvitykset.

Kustannukset

Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous, 952 076 euroa, alittaa suunnitteluvaiheen kustannusarvion, 1 225 780 euroa, noin 22 %:lla.

Työ rahoitetaan Helsingin kaupungin talousarvion kohdasta 8 04 01 01 Uudet puistot ja puistojen peruskorjaukset.

Viranhaltijan toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen 13.12.2022 § 711 mukaan yksikön päälliköllä on hankintavaltuudet enintään 1 000 000 euron suuruisiin hankintoihin. Yksikön päällikkö on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.

Mer information fås av

Tea Karjalainen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 52210

tea.karjalainen@hel.fi

Beslutsfattare

Jarkko Karttunen
yksikön päällikkö

Bilagor

1. Ralf Ajalin Oy:n tarjous 24.3.2023
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.