Tutkimuslupa, Matematiikan minäpystyvyyden ja kehityksen tukeminen yläkoulussa

HEL 2024-006170
Ärendet har nyare handläggningar
§ 78

Päätös tutkimusluvan myöntämisestä HEL 2024-006170

Direktören för grundläggande utbildning

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** päätöksen perusteluista tarkemmin ilmenevillä ehdoilla. Tutkimuslupapäätös on voimassa 1.6.2025 saakka.

Päätöksen perustelut

********** on hakenut tutkimuslupaa väitöstutkimukselle. Tutkimuksella pyritään selvittämään, voidaanko oppilaiden matematiikan taitoihin, matematiikan minäpystyvyyteen tai työskentelyyn oppitunneilla vaikuttaa taitotasoon kohdennetulla harjoittelulla ja edistymisen näkyväksi tekemisellä. Koulutasolla matematiikan peruslaskutaitoja vahvistava harjoitusjakso tarjoaa systemaattisen tuen matematiikkaan nivelvaiheessa turvaten tuen jatkumoa.

Tutkimusaineisto kerätään ajalla 1.8.2024-1.6.2025. Tutkimusaineisto kerätään kyselyllä ja toiminnallisella tutkimuksella 7-luokan aloittavilta oppilailta. Tutkimuksen otoskoko on 20-150 (n=150).
Kyseessä on laadullinen tutkimus.

Otokseen osallistuvat yksiköt: Suutarinkylän peruskoulu

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Tutkittavilta pyydetään kirjallinen suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Alle 15-vuotiaiden oppilaiden huoltajilta pyydetään kirjallinen suostumus lapsen tutkimukseen osallistumiselle. Alle 18-vuotiaiden opiskelijoiden/oppilaiden huoltajia tiedotetaan ennalta tutkimuksesta. Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Aineisto hävitetään tutkimuksen valmistuttua, viimeistään 31.12.2025.

Tunnistetietojen käsittely sekä tutkimusrekisteriin kerättävät tiedot on kuvattu tarkemmin tutkimuksen tietosuojailmoituksessa (liite 3 ja aineistonhallintasuunnitelma liite 9).

Jyväskylän yliopiston ihmistieteiden eettinen toimikunta on arvioinut tutkimussuunnitelman ja antanut tutkimuksesta puoltavan lausunnon 24.4.2024 (liite 4).

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan päätöksen 3.8.2017 § 57 mukaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla päätöksen tutkimusluvasta tekee kunkin palvelukokonaisuuden johtaja omaa palvelukokonaisuuttaan koskevien tutkimusten osalta. Mikäli tutkimus koskee useamman palvelukokonaisuuden toimintaa, tekee päätöksen toimialajohtaja.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Päätös antaa mahdollisuuden tutkimusaineiston keräämiseen koulujen ja oppilaitosten työaikana.

Päätös ei anna oikeutta saada tietoja Helsingin kaupungin asiakirja- ja rekisteriaineistoista.

Tutkimukseen osallistuneiden yksittäisten henkilöiden tunnistetietoja ei saa ilmaista tutkimusraportissa tai muulla tavoin.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei osallistu tutkimuksen toteuttamiseen.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.

Tutkimusraportin sähköinen osoite toimitetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön sähköpostiosoitteeseen:
kasko.tutkimusluvat@hel.fi

Mer information fås av

Jukka Orava, arviointiasiantuntija, puhelin: 09 310 78018

jukka.orava@hel.fi

Beslutsfattare

Outi Salo
perusopetusjohtaja

Bilagor

1. Sekretessbelagd: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
2. Sekretessbelagd: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
3. Tutkimuslupahakemus 21.4.2024, liite, tietosuojailmoitus
Bilagan publiceras inte på internet.
4. Sekretessbelagd: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
5. Sekretessbelagd: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
6. Sekretessbelagd: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
7. Sekretessbelagd: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
8. Sekretessbelagd: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
9. Sekretessbelagd: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.