Puistosuunnitelma, Kelkkapuisto, Kontula
Kontulan kelkkapuisto, puistosuunnitelma
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä liitteenä 2 olevan Kontulan kelkkapuiston puistosuunnitelman, suunnitelmapiirustus nro VIO 6552/1.
Käsittely
Asian aikana kuultavina olivat projektinjohtaja Stefan Eklöf ja
teknisen alan trainee Emmi Sinkko. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Lähtökohdat ja tavoitteet
Kelkkapuisto sijaitsee Mellunkylän (47.) kaupunginosassa osa-alueella Kontula. Alue on merkitty puistoksi ja lähivirkistysalueeksi VP- ja VL-merkinnöillä voimassa olevissa asemakaavoissa nro 9030, 11044 ja 12666. Kelkkapuiston puistosuunnitelma on esitetty piirustuksessa VIO 6552/1.
Puistosuunnitelma on voimassa olevan asemakaavan mukainen.
Kelkkapuisto sijaitsee asuinalueen keskellä noin kilometrin päässä Kontulan ostoskeskuksesta etelään päin. Puistoalue rajautuu lännessä Kontulantiehen ja pohjoisessa Porttitiehen. Idässä ja etelässä puistoa reunustavat pien- ja omakotitalojen tontit.
Kelkkapuisto peruskorjataan ja puiston toiminnallisia alueita laajennetaan ja lisätään. 1970- ja 1980-luvuilla rakennetun kookkaan ja yhtenäisen puistoalueen tunnistettavin ominaisuus ovat sen maisemaa hallitsevat suuret ja metsän rajaamat täyttömäet sekä niiden väliin ja ympärille jäävät avoimet niittyalueet. Mäkien lailta avautuu laajoja näkymiä avoimelle puistoalueelle. Lisäksi mäenrinteet toimivat talvisin asukkaiden mäenlaskupaikkana. Korkeimman mäen huipulla on taitelija Bjarne Lönnroosin suunnittelema Rakkauden temppeli -taideteos. Puisto on määritelty Helsingin maisemakulttuurikartassa aikakaudelleen tyypilliseksi puistoksi. Puiston eteläreunassa sijaitsee uhanalainen luontotyyppi nimeltään Kontulan Kelkkapuiston metsikkö, joka on tuore ja runsasravinteinen lehto.
Kelkkapuistossa on nykyisin muun muassa skeittipaikka, koirapuisto ja nuorisotyön kesäkontti. Puiston halki kulkee ulkoilureittejä. Vuonna 2017 laaditun puistosuunnitelman pohjalta alueelle toteutettiin kilpatason skeittipaikka, peli- ja koripallokenttä sekä kenttiin liittyvät pienet katsomot ja penkit. Puistosuunnitelmassa esitetty ulkokuntosali jäi kuitenkin toteuttamatta, minkä lisäksi alueelta puuttuu kokonaan lähialueen lapsiperheitä palveleva leikkipaikka. Laajasta pinta-alastaan ja kohtuullisista palveluistaan huolimatta alue ei nykyisellään tavoita kaikkia lähialueen asukkaita, vaan puisto jää osin tuntemattomaksi myös kontulalaisille.
Puiston pinta-ala on melkein 12 hehtaari, josta suunnittelualuetta on lähes 2,2 hehtaaria. Näin ollen nykyisellään säilyvän alueen pinta-ala on vajaa 10 hehtaaria.
Suunnitelma
Puistosuunnitelman täydentää ja parantaa Kelkkapuistoa nykyistä maisemaa kunnioittaen ja nykyiset toiminnot säilyttäen. Tavoitteena on nostaa puiston tunnettavuutta, toiminnallisuutta ja saavutettavuutta sekä ottaa huomioon mahdollisimman laajasti lähialueen erilaiset käyttäjäryhmät. Puistoa kehitetään ja jäsennellään uudelleen, alueelle sijoitetaan uusia, yksittäisiä toimintoja ja puistoreittien esteettömyyttä parannetaan. Puiston koillisosaan rakennetaan kokonaan uusi teemaleikkipaikka.
Puiston länsiosassa toimenpiteet ovat pistemäisiä, ja ne sovitetaan ympäröivään puustoon ja maastoon. Kontulantieltä puistoon johtavan reitin esteettömyyttä parannetaan, ja puiston länsiosan mäelle johtava reitti muutetaan kuntoportaiksi. Mäen laelle sijoitetaan pieni piknikpaikka, josta avautuu laaja näkymä koko puistoon.
Puiston keskiosassa toimenpiteet keskittyvät olemassa olevien puistopalveluiden parantamiseen. Pelikenttä muutetaan tekonurmipintaiseksi pelailualueeksi, jolle sijoitetaan jalkapallomaalit. Avoimella asfalttialueella sijaitseva katukoriskenttä muutetaan täysimittaiseksi koripallokentäksi, ja se pinnoitetaan uudelleen ja aidataan. Koripallokentän ja skeittipaikan väliin sijoitetaan uudet katsomoportaat, joiden päälle asennetaan katos aurinkosuojaksi. Aiemmin tyhjäksi jäänyt kivituhka-aukio pelikentän vieressä muotoillaan uudelleen ja sinne tulee ulkokuntosali. Sen viereen toteutetaan pienempi aukio nuorisolle suunnattuja toimintoja varten. Skeittipaikan varustusta täydennetään, ja sen reunalle sijoitetaan pysyvät taideseinät katutaiteen tekemistä varten. Kontulan ostarin suunnasta, Porttikujan päästä puistoon johtava puistoreitti tasataan esteettömäksi.
Puiston itäosaan toteutetaan uusi, noin 2 100 m² kokoinen teemaleikkipaikka, jonka teemana on seikkailu kukkaniityllä. Teemaa tuodaan esiin kaikissa leikkipaikan ratkaisuissa, esimerkiksi luonnonmukaisilla ja ekologisesti kestävillä materiaaleilla, niittykasvillisuudella ja leikkivälineillä. Niistä korostuvat erityisesti alueelle sijoitettavat kookkaat, maamerkkimäiset, monipuoliset ja monen ikäisille sopivat teemaleikkivälineet. Suurempien leikkivälineiden lisäksi alueelle sijoitetaan myös pienempiä leikkivälineitä, kuten trampoliineja, keinuja ja köysiratoja. Koko leikkipaikka on suunniteltu niin että, se kannustaa tutkimaan ja seikkailemaan osana leikkiä.
Leikkipaikan välittömässä läheisyydessä sijaitsevat puisto-wc, matonpesupaikka, suuret puistokeinut ja aluetta palveleva pieni, lyhytaikaisen pysäköinnin alue. Leikkipaikan viereisessä rinteessä on grillipaikka. Matonpesupaikka ja puisto-wc on sijoitettu niin, että ne liitetään nykyiseen vesihuoltoverkostoon.
Kaikki toimet on suunniteltu niin, että puiston maiseman kannalta tärkeille rinnealueille kohdistuu mahdollisimman vähän muutoksia, jotta puiston yleisilme säilyy ennallaan.
Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä 1 olevasta suunnitelmaselostuksesta VIO 6552 ja suunnitelmapiirustuksesta VIO 6552/1, joka on liitteenä 2.
Puisto sopeutuu alueella voimassa olevien asemakaavojen nro 9030, 11044 ja 12666 mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.
Luonnon monimuotoisuus ja kestävä kehitys
Puiston ratkaisuissa huomioidaan puiston nykyinen maisema ja kasvillisuus. Puiston toiminnot sijoitetaan paikkoihin, joissa nykyinen puusto säilyy lähes ennallaan muutamia vähäisiä puunkaatoja lukuun ottamatta. Valtaosa puiston nykyisistä metsäistä alueista säilyvät siis nykyisellään. Kasvillisuutta lisätään huomattavasti enemmän kuin sitä joudutaan poistamaan. Uuden kasvillisuuden valinnassa suositaan pitkälti luonnonläheistä lajistoa. Kookkaiksi kasvavien lehtipuiden lisäksi alueelle istutetaan myös havupuita, pienempiä kukkivia puita ja hedelmäpuita. Yksittäisten, poistettavien ja huonokuntoisten puiden rungot hyödynnetään osana luontoleikkiä. Iso osa puiston avoimesta alueesta on jo nyt niittyä. Osana uudistusta kukkivan niityn määrää lisätään myös muuttamalla nykyisin nurmikoina olevia paikkoja niityiksi.
Puiston topografiaa ei juuri muuteta, vaan ratkaisuissa hyödynnetään nykyistä maastonmuotoilua. Rakennustöistä syntyvä maa-aines pyritään hyödyntämään mahdollisimman pitkälle paikan päällä kohteessa.
Vuorovaikutus
Hankkeesta järjestettiin laajasti asukasvuorovaikutusta. Tämän aikana ideasuunnitelmaa esiteltiin useissa tilaisuuksissa, kuten asukasvuorovaikutustilaisuudessa Kontulan kirjastossa 19.3.2025, koulutyöpajassa yhdelle yläasteen yhdeksännelle luokalle ja yhdelle lukion ryhmälle Helsingin yhteislyseossa 27.3.2025 ja pormestarin asukasillassa 24.4.2025.
Tiedote asukasvuorovaikutustilaisuudesta lähetettiin suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille. Tiedote oli esillä myös verkossa Kontulan asukkaiden Facebook-ryhmässä. Tiedote pormestarin asukasillasta oli esillä kaupungin verkkosivuilla. Koulutyöpaja järjestettiin yhteistyössä koulun kanssa.
Asukasvuorovaikutustilaisuuteen osallistui noin 85 henkilöä. Koulutyöpajaan osallistuivat yläasteen ja lukion ryhmät. Paikalla oli 45 henkilöä, joista 18 oli yläasteelta ja 27 lukiosta.
Mainittujen vuorovaikutustilaisuuksien lisäksi päiväkoti Humikkalan viskareiden ryhmälle järjestettiin keväällä 2025 erillinen vuorovaikutusmahdollisuus, jossa lapset ideoivat piirtämällä unelmiensa leikkipaikkaa.
Ideasuunnitelmaan liittyen järjestettiin lisäksi erillinen asukaskysely, joka oli esillä kaupungin verkkosivuilla 19.3.2025–27.4.2025. Asukaskysely tavoitti yhteensä 410 vastaajaa.
Puistosuunnitelmaluonnos oli esillä kaupungin verkkosivulla 5.11.–18.11.2025. Puistosuunnitelmaluonnosta esiteltiin lisäksi osana Mellunkylän alueen asukasiltaa 6.11.2025
Saadut palautteet otettiin huomioon suunnittelussa. Eri tilaisuuksista, asukaskyselystä ja esilläolosta saadut palautteet olivat pääosin positiivisia ja koskivat enimmäkseen nykyisen talvikäytön säilyttämistä sekä toiminnallisuuden lisäämistä puistoon: toivottiin esimerkiksi kuntoilualuetta, leikkipaikkaa ja wc:tä.
Asukaspalautteet on kirjattu vuorovaikutusmuistioon, joka on liitteenä 3.
Lapsivaikutusten arviointi
Hanke parantaa toteutuessaan merkittävästi lähialueen lapsille ja nuorille suunnattuja toimintamahdollisuuksia sekä alueen yleistä turvallisuuden tunnetta ja valaistusta. Suunnitelmassa päivitetään alueen nykyiset, enimmäkseen nuoria palvelevat pelikentät. Puistoon lisätään alueelle sieltä nykyisin puuttuvat ulkokuntoilupaikka ja leikkipaikka. Leikkipaikka on teemaleikkipaikka, ja se sijoittuu puistossa lähelle alueen koillispuolella sijaitsevaa koulua.
Lapset ja nuoret osallistuivat puiston suunnitteluun. Asukasvuorovaikutustilaisuudessa 19.3.2025 lasten ja nuorten oli mahdollista ideoida puiston toimintoja keskustelun lisäksi piirtämällä. Koulutyöpajassa keskityttiin nuorten omiin toiveisiin, ja päiväkotivuorovaikutuksessa tarjottiin vaikutusmahdollisuus myös pienemmille lapsille. Ideasuunnitelman asukaskysely oli lisäksi suunniteltu niin, että myös lasten ja nuorten oli helppo vastata siihen. Vuorovaikutuksesta saadun palautteen ja piirustusten perusteella jäsenneltiin sekä alueen toimintoja että valittiin Kelkkapuiston leikkipaikalle teema.
Kustannukset ja aikataulu
Puiston rakentamisen kustannukset ovat toimenpiteitä sisältävän alueen osalta noin 2 750 000 euroa eli noin 150 euroa/m² (alv 0 %).
Suunnittelualueen rinnealueet kuuluvat pääosin hoitoluokkiin M2 lähimetsä ja A2 käyttöniitty, puiston keskiosan avoimet alueet ovat hoitoluokkaa R4 suoja- ja vaihettumisviheralue ja puiston toiminnalliset alueet ovat hoitoluokkia R3 käyttöviheralue ja R2 toimintaviheralue.
Suunnittelualueen vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat 33 100 euroa eli 1,50 euroa/m² (alv 0 %).
Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 09 03 03, Puistot uudisrakentaminen.
Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2026 alkaen.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 1 §:n 2 momentin 11 kohdan mukaan lautakunta päättää katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä lukuun ottamatta taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisiä suunnitelmia.
Puistosuunnitelma mahdollistaa puiston peruskorjauksen. Suunnitelman voidaan katsoa olevan taloudellisesti merkittävä.
Sovelletut säännökset
Alueidenkäyttölaki (132/1999) 90 § 1–3 mom. 62 §
Maankäyttö- ja rakennusasetus (895/1999) 30 §
Detta beslut publicerades 04.02.2026
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Yleistiedoksiantona toimitetun päätöksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon seitsemäntenä päivänä päätöstä koskevan ilmoituksen julkaisemisesta.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00-16.15.
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.