Sosiaalipäivystyksen kotipalvelutehtävän (tehtävä 823) hankinta
Sosiaalipäivystyksen kotipalvelutehtävän (tehtävä 823) hankinta
Päätös
Terveys- ja päihdepalvelujen johtaja päätti hyväksyä käydyn tarjouskilpailun perusteella Helsingin kaupungin sosiaalipäivystyksen kotipalvelutehtävän hankinnan palveluntuottajaksi 9Lives Pirkanmaa Oy:n.
Valinta on tehty tarjouspyyntöasiakirjoissa määriteltyjen ehtojen mukaisesti. Tarjousvertailu on tämän päätöksen liitteenä (liite 1 Vertailutaulukko).
Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo sopimuskaudella optiokausi mukaan lukien on 450 000 euroa.
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala ei sitoudu mihinkään hankintamääriin, vaan palvelua tilataan tarpeen mukaan.
Päätös on ehdollinen, sillä ehdolla, että valittu palveluntuottaja toimittaa asetettujen vaatimusten mukaisesti rikosrekisteriotteensa ja muut vaadittavat selvitykset ennen sopimuksen allekirjoittamista.
Lisäksi terveys- ja päihdepalvelujen johtaja päätti sulkea pois tarjouskilpailusta Medicare Oy:n.
Päätöksen perustelut
Hankinnan taustaa
Helsingin kaupunkistrategia ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palvelustrategia on otettu palvelujen järjestämisessä huomioon. Hankinnan kohteena olevien palvelujen hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen palvelujen tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi ja asiakkaiden palvelutarpeisiin vastaavien palvelujen riittävän saatavuuden takaamiseksi Helsingin kaupungilla. Hankintayksikkö on huomioinut hankintaa määritellessään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021, jäljempänä sote-järjestämislaki) vaatimukset palveluiden järjestämisvastuusta ja asiakkaiden palveluiden yhdenvertaisesta toteutumisesta.
Helsingin kaupungin sosiaali- terveys ja pelastustoimiala on huomioinut hankintalain (1397/2016) liitteen E mukaisen sote-palveluhankinnan valmistelussa lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) 8 §:ssä säädetyt vastuut ja palvelutoiminnan jatkuvuuden sekä lain 12 §:n edellytykset ja rajoitukset sote-palvelujen hankkimiseen hyvinvointialueella yksityiseltä palveluntuottajalta.
Sosiaali- ja terveysministeriö on tehtäväkäsittelyohjeessa määritellyt hankittavan palvelun sosiaalitoimen tehtäväksi.
Hankinnan kohde
Hankinnan kohteena on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys ja pelastustoimialan järjestämisvastuulle kuuluvan, sosiaali- ja terveysministeriön hätäkeskukselle antaman tehtäväkäsittelyohjeen mukaisen tehtävän 823 (sosiaalipäivystyksen kotipalvelutehtävä) tuottaminen.
Hankintamenettely
Sosiaalipäivystyksen kotipalvelutehtävä on lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016), myöhemmin hankintalaki, luvun 12 tarkoittamaa sosiaali- ja terveyspalvelua. Hankinnan ennakoitu arvo ylittää hankintalain tarkoittaman, sosiaali- ja terveyspalveluja koskevan kansallisen kynnysarvon.
Hankinnasta järjestettiin tarjouskilpailu avoimella menettelyllä.
Tarjouskilpailu käynnistettiin julkisten hankintojen sähköisessä ilmoituskanavassa Hilmassa 21.9.2025 julkaistulla hankintailmoituksella.
Hankintaa koskevat tarjouspyyntöasiakirjat olivat saatavilla kokonaan sähköisesti Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalissa. Tarjouspyyntöasiakirjoissa asetettiin vähimmäisvaatimukset tarjoajien soveltuvuudelle ja määriteltiin hankittava palvelu sekä hankittavan palvelun ja palvelun laadun vähimmäisvaatimukset. Vaatimusten tulee toteutua koko sopimuskauden ajan. Palvelun tulee täyttää Euroopan unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset.
Tarjoajien oli mahdollista esittää tarjousaikana hankinnan kohdetta ja tarjouspyyntöä koskevia lisätietokysymyksiä 3.10.2025 klo 10:00 mennessä Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalin kautta.
Hankintayksikkö sai määräaikaan mennessä yhteensä 40 kysymystä, joihin vastattiin 10.10.2025 Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalin kautta.
Tarjousten jättämiselle asetettuun määräaikaan 24.10.2025 klo 10:00 mennessä tarjouksensa jättivät:
- 9Lives Pirkanmaa Oy
- AddSecure Smart Care Oy
- EMA Finland Oy
- Med Group Ensihoitopalvelu Oy
- Medicare Oy
- Uudenmaan Sairasautokeskus Oy
Tarjousten käsittely
Tarjoukset avattiin 24.10.2025 klo 10.20 sähköisestä järjestelmästä.
Hankintayksikkö on tarkistanut tarjoajien soveltuvuuden ja soveltuvuusvaatimukset täyttäneiden tarjoajien tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden.
Tarjoajien soveltuvuutta koskevat vaatimukset oli määritelty tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Tarjouspyynnön mukaisesti tarjoajalla tuli olla palvelun laatuun ja laajuuteen nähden riittävästi kokemusta hankittavan palvelun tuottamisesta. Riittävänä kokemuksena pidettiin hankittavaa palvelua vastaavan palvelun tuottamista vähintään kuuden (6) kuukauden ajan ajalla 1.10.2020–30.9.2025. Hoidettujen tehtävien määrän tuli olla ollut vähintään keskimäärin yksi (1) tehtävä vuorokaudessa.
Medicare Oy oli tarjouksellaan ilmoittanut, että heidän referenssinään ilmoittama palvelu ei vastannut hankittavaa palvelua. Medicare Oy ei täyttänyt tarjoajalle asetettua soveltuvuusvaatimusta eikä Medicare Oy:tä ei otettu mukaan tarjousvertailuun.
Soveltuvuusvaatimukset täyttäneiden tarjoajien tarjoukset todettiin tarjouspyynnön mukaisiksi ja ne otettiin mukaan tarjousvertailuun. Kaikkien tarjousvertailuun hyväksyttävien tarjousten tuli täyttää tarjouspyyntöasiakirjoissa tarjoukselle asetetut vähimmäisvaatimukset.
Tarjousvertailu ja kilpailutuksen tulos
Julkisia hankintoja koskevat yleiset periaatteet on lueteltu hankintalain 3 §:ssä. Tarjousten valinnat on tehtävä etukäteen asetettujen valintakriteerien mukaisesti eikä valintakriteereitä voi muuttaa tarjousten vertailu- tai valintavaiheessa. Hankintamenettelyn aikana on kohdeltu kaikkia hankintamenettelyyn osallistuneita ja muita toimittajia hankintalain mukaisesti tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toiminut suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Tarjousten valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jossa hinnan painoarvo on 100 %. Tarjoukset vertailtiin tarjotun hinnan perusteella. Kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetään halvinta hintaa, koska tarjouspyyntöasiakirjoissa on asetettu tarjoajille korkeat soveltuvuusvaatimukset ja palvelulle korkeat laadun vähimmäisvaatimukset.
Sopimus
Hankinnan sopimuskausi on 1.1.2026–31.12.2028. Hankintaan sisältyy tilaajan niin päättäessä yksi (1) enintään 12 kuukauden mittainen optiokausi.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 24 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan viranhaltijan päätöksen perusteella tehtävät sopimukset allekirjoittaa se viranhaltija, joka on päättänyt sopimukseen sitoutumisesta, tai hänen määräämänsä henkilö.
Helsingin kaupunkia ja palveluntuottajaa sitova päätös ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla vaan vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus voidaan allekirjoittaa aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoajat ovat saaneet tai heidän katsotaan saaneen päätöksen ja valitusoikeuden tiedoksi.
Sosiaali-, terveys ja pelastustoimiala on myös ottanut huomioon tässä sote-palveluhankinnassa ja hankintasopimuksessa järjestämislain 15 §:n asettamat velvoitteet.
Hankintavaltuuksista päättäminen
Hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 3 kohdan mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita.
Terveys- ja päihdepalvelujen johtajan oikeus toteuttaa hankinta perustuu sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätökseen hankintavaltuuksista sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla 17.12.2024 § 281.
Detta beslut publicerades 11.11.2025
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun
asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaa-timus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvit- tavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaa- timuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoi- tettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa ha- luaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimi- tettu viranomaiselle.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika
Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vas- taanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa si- ten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivä- nä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksian- non tapahtuneen myöhemmin.
Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka ku- luessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkina- oikeudelle.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava vali- tusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen va- litusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapun- päivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä en- simmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään markkinaoikeudelle.
Markkinaoikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | markkinaoikeus@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 43314 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 43300 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipal- velussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaati-
muksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva pää-tös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on vali- tuksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (pro- sessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden pro- sessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoit- teista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, taimuu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayk- sikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimi- tetaan markkinaoikeudelle.
Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Odotusaika
EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen
tiedoksi.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.