Lausunto ympäristöministeriölle alueidenkäyttölain uudistuksesta

Kaupunginhallitus antaa ympäristöministeriölle seuraavan lausunnon:

Lakiehdotuksen keskeiset periaatteet

Helsingin kaupunki pitää hallitusohjelmaan kirjattua periaatetta kaavoitusmonopolin säilyttämisestä hyvänä. Kaupunki on kuitenkin huolissaan siitä, että lakiluonnos ei kaikilta osin toteuta tätä hallitusohjelman kirjausta. Kaupungin näkökulmasta on myös kannatettavaa, että lakiehdotukseen on tuotu oleellisia ajantasaistuksia mm. kaavojen sisältövaatimuksiin.

Maankäyttö- ja rakentamislain jakaminen osiin

Alueidenkäyttölain hallituksen esityksen perusteluissa, kohdassa 1.1 Tausta on todettu, että rakentamista koskevien lukujen ja säännösten kumoutumisen myötä alueidenkäyttölain rakenne ja selkeys heikkenivät huomattavasti. Kaupunki yhtyy tähän näkemykseen ja katsoo, että alueidenkäyttölain pilkkominen lopulta neljään osaan heikentää entisestään alueidenkäytön suunnittelun ja toteuttamisen kokonaisuuden selkeyttä ja toimivuutta. Mm. rakentamislain ja alueidenkäyttölain välinen suhde on osin ristiriitainen ja sitä kautta epäselvä johtuen siitä, että rakentamislakiin on sisällytetty pykäliä, jotka kuuluvat alueidenkäytön suunnittelun eli kaavoituksen piiriin. Esimerkiksi rakennusten käyttötarkoitusten muutoksiin liittyen on rakentamislailla rajattu alueidenkäytön suunnitteluun liittyvää kuntien harkintavaltaa. Kaupunki pitää tärkeänä, että vireillä olevien lakien valmistelussa huomioidaan nämä rajapinnat.

Lakiehdotuksen keskeiset ongelmakohdat

Lakiehdotukseen sisältyy pykäliä, jotka ovat kaupunkien kestävän ja sujuvan kehittämisen kannalta ongelmallisia ja vaativat muutoksia. Nämä liittyvät kaavoilta edellytettyyn valtakunnalliseen vakiomuotoisuuteen, maanomistajan aloiteoikeuteen, yhteistyömenettelyihin sekä alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän toimivuuteen.

Luvut 4, 5 ja 6: Kaavojen valtakunnallinen vakiomuotoisuus (24§, 35§ ja 55§)

On äärimmäisen tärkeää, että maakunnilla ja kunnilla säilytetään mahdollisuus laatia kaavoja, joiden ohjausvaikutus ja esitystapa on tarkoitukseensa soveltuva. Tekniset ratkaisut, digitalisointi tai vakiomuotoisuuden vaatimus eivät saa rajoittaa tarpeen mukaista kaavallista ohjausta. On suuri riski sille, että ”häntä heiluttaa koiraa” ja kaavoitus ja alueidenkäytön suunnittelu muuttuu liian määrämuotoiseksi. Valtakunnallisen vakiomuotoisuuden vaatimus heikentää mahdollisuuksia laatia erilaisten kuntien tai alueiden tai hankkeiden erilaisiin tarpeisiin räätälöityjä kaavoja. Esimerkiksi yleiskaavoja laaditaan hyvin erilaisiin tarkoituksiin. Tyyppiesimerkkejä ovat laaja-alaiset strategiset seutu- tai kaupunkitasoiset kaupunkikehitystä ohjaavat yleiskaavat, kaupunginosatasoiset aluevarausosayleiskaavat ja yksityiskohtaiset rakentamista ohjaavat yleiskaavat. Hallituksen esityksen perusteluista 31 §:ään liittyen käy ilmi tarkoitus, että yleiskaavoituksen tulee säilyä joustavana suunnitteluvälineenä.

Helsinki ehdottaa tältä pohjalta yleiskaavoitusta koskevan pykälän (35.2§) täydentämistä seuraavasti: ”Yleiskaavan kaavakohteet ja -määräykset esitetään valtakunnallisesti vakiomuotoisena kartalla ja tarvittaessa erillisenä asiakirjana, ottaen huomioon kaavan tarkoitus ja merkitys”. Vastaava täydennys on tarpeen tehdä myös maakuntakaavaa (24.2§) ja asemakaavaa (55.1§) koskien.

Luku 12: Aloitteet ja yhteistyömenettely (90§, 91§)

Helsingin kaupungissa maanomistajat ovat perinteisesti voineet saattaa vireille omistamansa alueen asemakaavoituksen tai asemakaavan muuttamisen hakemuksella, jonka johdosta asemakaavamuutosta on voinut ryhtyä valmistelemaan virkatyönä. Menettely on ollut sujuva, eikä asemakaavanmuutoshakemuksia ole tarvinnut saattaa toimielinten päätettäväksi. Kaupunki ei pidä toivottavana sitä, että esitetty säännös muuttaisi tätä nopeaa ja mutkatonta toimintatapaa.

Esitetty 90 § aiheuttaa hämmennystä. Esityksen perustelujen nojalla, joissa mainitaan sekä hallintolain 19 § että kuntalain aloiteoikeus, on pykälän sisältö ymmärrettävä siten, että jokainen hakemus on saatettava monijäsenisen toimielimen käsiteltäväksi. Näin siis myös tilanteissa, joissa maanomistaja toimittaa kaupungille asiakirjan, jolla se hakee asemakaavaa tai asemakaavan muutosta omalle kiinteistölleen tai tilanteissa, joissa neuvottelujen aikana on voitu virkamieslähtöisesti todeta, että kaavoitus voidaan aloittaa ja maanomistaja toimittaa hakemuksen kaupungille, jotta asia saadaan virallisesti vireille kaupungissa.

Mikäli kaikki maanomistajan asemakaava- ja asemakaavamuutosaloitteet tulee joko hyväksyttää tai hylätä monijäsenisessä toimielimessä, tulisi tämä hidastamaan merkittävästi selkeidenkin hankkeiden etenemistä ja kuormittamaan tarpeettomasti luottamuselinten päätöksentekoa. Suuri osa maanomistajien aloitteista sekä yhteistyömenettelyistä on hyvinkin ongelmattomia ja niitä on nykyisin mahdollista edistää sujuvasti. Vaatimus aloitteen käsittelemisestä aina monijäsenisessä toimielimessä on hallitusohjelmaan kirjatun sujuvoittamistavoitteen vastainen. 90 §:n ja 91 §:n mukainen edellytys aloitteen käsittelemisestä monijäsenisessä toimielimessä puuttuu vakavasti kuntien itsemääräämisoikeuteen, lisää merkittävästi turhaa byrokratiaa ja kunnan työntekijöiden sekä luottamushenkilöiden työtaakkaa sekä viivyttää hankkeita.

On todennäköistä, että aloitteiden määrä lisääntyy useilla kymmenillä vuodessa jokaisessa suuressa kaupungissa. On myös odotettavissa, että kaupunkien kasvun siirtyessä entistä enemmän rakennetun ympäristön uudistamiseen lisääntyvät myös hankkeet yksityisten omistamille maille, mikä tulee sekin näkymään aloitteiden määrässä jatkossa. Hyvä tarkoitus aloitteiden edistämisestä kääntyy käytännössä hallitusohjelman sujuvoittamistavoitteen vastaiseksi.

Edellä viitattujen haittojen välttämiseksi kaupunki näkee, että vaatimus käsittelystä monijäsenisessä toimielimessä on poistettava kaavanlaatimisaloitetta koskevasta 90 §:stä ja myös asemakaavan ja yleiskaavan laatimista yhteistyössä maanomistajan kanssa koskevasta 91 §:stä. Kunnan tulee voida itse määritellä aloitteiden käsittelytapa tarpeen ja tilanteen mukaan. Vähintäänkin pykälän sanamuotoa on muutettava seuraavasti: “Kunnan on maanomistajan niin vaatiessa päätettävä aloitteen hyväksymisestä tai hylkäämisestä monijäsenisessä toimielimessä ilman aiheetonta viivytystä.” Lisäämällä maanomistajan vaatimus monijäsenisessä toimielimessä päättämisen edellytykseksi olisi edelleen mahdollista käynnistää asemakaavan valmistelu aloitteen johdosta välittömästi, mikäli maanomistaja ei esitä vaatimusta päätöksenteosta monijäsenisessä toimielimessä. Tässä tapauksessa kunnalla olisi itse mahdollisuus määrittää, kuinka se järjestää päätöksentekonsa saapuneen hakemuksen/aloitteen osalta. Maanomistajalla olisi kuitenkin halutessaan oikeus vaatia käsittelyä monijäsenisessä toimielimessä.

Sujuvuustavoitteiden kannalta on joka tapauksessa ehdottoman tärkeää, että lakiehdotukseen sisältyy säädös siitä, että aloitteisiin ja yhteistyömenettelyihin liittyvät päätökset eivät ole muutoksenhakukelpoisia.

Luku 4: Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmä

Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmä on alueidenkäyttölain lähtökohta ja sen keskeistä sisältöä. Suunnittelujärjestelmän toimivuuden kannalta on tärkeää, että kullakin suunnittelutasolla on oma selkeä merkityksensä ja tehtävänsä tässä kokonaisuudessa. Kuten esityksen sivulla 6 on todettu vuoden 1958 rakennuslaki toi Suomeen kolmiportaisen kaavahierarkian, joka olennaisilta osin on vielä voimassa ja säilynyt ennallaan.

Valitettavasti alueidenkäyttölain valmistelussa on tätä alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän kokonaisuuden toimivuutta heikennetty kaikilla tasoilla. Tätä ei ole kirjoitettu hallitusohjelmassa alueidenkäyttölain muutoksen tavoitteeksi. Maakuntakaavan ohjausvaikutusta kavennetaan, yleiskaavan suhdetta asemakaavoitukseen heikennetään ja asemakaavan merkitys rakentamista ohjaavana instrumenttina on poistettu kokonaan rakennusten käyttötarkoituksen muutoksissa ja vihreän siirtymän hankkeiden toteuttamisessa.

Luku 4: Maakuntakaava

Maakuntakaavan tehtävän rajaaminen vain maakunnallisesti tai valtakunnallisesti merkittäviin alueidenkäytön kysymyksiin on kaavatasojen työnjaon selkeyttämisen kannalta perusteltu uudistus. Maakuntakaavalla ei ole perusteltua ohjata yksittäisten kuntien yhdyskuntarakennetta. On kuitenkin hyvä huomioida, että jos maakuntakaavan tehtäväksi rajataan aluerakennetasoinen ohjaus, on riskinä, että kuntien yleiskaavoituksen ja maakuntakaavoituksen väliin jäävän seudullisen yhdyskuntarakenteen ohjaus jää heikoksi. Esityksen 23 §:ää Maakuntakaavan sisältövaatimukset koskevassa perusteluosuudessa sivulla 87 todetaan, että muutos ei estäisi esimerkiksi maakunnan kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteeseen ja liikennejärjestelmään tai niiden yhteensovittamiseen liittyvien alueidenkäytön periaatteiden käsittelyä maakuntakaavassa, jos näillä kysymyksillä on vähintään maakunnallista merkitystä. Lisäksi perusteluissa todetaan, että tämä tulisi kuitenkin tehdä maakuntakaavan tehtävän mukaisella tarkkuudella. Jos siis esimerkiksi seudullisella liikennejärjestelmällä ei olisi maakunnallista merkitystä ei sitä voisi osoittaa maakuntakaavassa. Siksi ehdotetaan harkittavaksi, että maakuntakaavoitukselle säilytetään liikkumavaraa, joka tarvittaessa mahdollistaa myös seututasoisen ohjauksen. Suunnittelujärjestelmä mahdollistaa kuntien yhteisen yleiskaavan laatimisen, mutta käytäntö on osoittanut, että niiden laatiminen on haastavaa ja aikaa vievää ja siitä syystä kynnys niiden laatimiseen on korkea.

Luku 5: Yleiskaava

Yleiskaava on kaupungeille keskeisin väline kasvun kestävässä ohjauksessa. Oikeusvaikutteiset yleiskaavat mahdollistavat ja turvaavat pitkäjänteisen kaupunkikehityksen ja antavat selkänojaa yksittäisille asemakaavoille. Sopivasti joustavat ja ohjaavat yleiskaavat elävät ajassa ja varmistavat kaupunkikehityksen kannalta tärkeiden investointien ja hankkeiden etenemisen edellytykset sekä kunnan, kuntalaisten, että hankkeiden kannalta. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että yleiskaavojen asemaa suunnittelujärjestelmässä ei heikennetä.

Esityksen 41 §:ssä on ehdotettu, että samanaikaisesti laadittava yleiskaava ohjaa samanaikaisesti laadittavaa asemakaavaa, ei voimassa oleva yleiskaava. On käsitteellinen mahdottomuus, että asemakaavaa ohjaisi samanaikaisesti laadittava yleiskaava, kuten lakiluonnoksessa on esitetty. Yleiskaavahan ei ole edes olemassa ennen kuin se tulee lainvoimaiseksi. Pykälä mahdollistaa voimassa olevan yleiskaavan huomiotta jättämisen lähtökohtaisesti jokaisen asemakaavan ja asemakaavamuutoksen yhteydessä. Pykälässä ei edellytetä, että yleiskaava olisi vanhentunut, jotta pykälässä säädettyyn menettelyyn voitaisiin ryhtyä.

Säännös heikentää merkittävästi yleiskaavan asemaa suunnittelujärjestelmässä ja yleiskaavan sitovuutta. Yleiskaavan ja asemakaavan yhteismenettely on säädetty kunnille mahdollisuudeksi ja kunnan harkintaan, mutta Helsingin kaupunki katsoo, että säännös yhdessä hallituksen esityksessä esitetyn maanomistajan aloiteoikeuden kanssa voi johtaa siihen, että yleiskaavan vastaisten asemakaava-aloitteiden tekeminen lisääntyy. Tämä vaikeuttaisi kunnan suunnitelmallista kehittämistä ja toteuttamista ja lisäisi tarpeettomasti aloitteiden käsittelytyötä.

Tämä on täysin tarpeetonta, sillä esityksen 38 § 4 momentissa mahdollistetaan vanhentuneesta yleiskaavasta poikkeaminen ja toisaalta yleiskaavan tarkkuustaso yleispiirteisenä ja strategisena suunnitelmana mahdollistaa sen tarkentamisen asemakaavoituksella yleiskaavan osoittamissa joustavissa puitteissa. Tarpeettomat pienialaiset yleiskaavan muutokset, johon 41 §:ssä säädetty menettelyn mahdollisuus pahimmillaan johtaisi, aiheuttaisivat myös merkittävästi työtä kunnille. Tämä on pois muusta kaavoitustyöstä ja heikentää kaavoituksen sujuvuutta resurssien rajallisuudesta johtuen.

Kuntalaisten ja osallisten oikeusturvan kannalta on tärkeää, että jo asemakaavan valmistelun aikana on selvää, mikä on se yleiskaava, joka valmistelua ohjaa ja mitä alueelle on mahdollista toteuttaa. Jos voimassa oleva yleiskaava ei ohjaa alueen asemakaavoitusta, ei osallinen voi mitenkään varmistua siitä, toteutuuko lain edellytys yleiskaavan ohjausvaikutuksesta ja onko laadittava asemakaava tältä osin lainmukainen. Pykälä heikentäisi yleiskaavan ohjausvaikutusta ja vaikeuttaisi yleiskaavan mukaisten hankkeiden etenemistä, mikä olisi hallitusohjelmaan kirjatun sujuvoittamistavoitteen vastaista. Lainsäädännön tulisi edistää hankkeita suunnittelujärjestelmän kautta, eikä siitä poiketen.

Jos lainsäädännön lähtökohta on, että yleiskaavaa voi helposti muuttaa tai siitä poiketa, heikentää se yleiskaavan asemaa ja merkitystä kuntien pitkäjänteisenä alueidenkäytön runkona. Ehdotuksesta tulee poistaa 41 § tarpeettomana ja suunnittelujärjestelmää rapauttavana menettelynä.

Luku 8: Tuulivoima

Suomen kilpailukyvyn kannalta on erittäin tärkeää, että tuulivoiman toteuttamiselle ei aseteta tarpeettomia esteitä. Tällä on vaikutusta paitsi kotimaisen teollisuuden toimintaedellytyksiin ja kotitalouksille kohdistuviin kustannuksiin myös Suomen houkuttelevuuteen ulkomaisten investointien näkökulmasta. Suomen nykyinen kilpailukykytekijä on toimiva runkoverkko ja matala energian hinta. Tätä suhteellista etua ei tule omin toimin heikentää. Tuulivoiman edistäminen on myös kaupunkien energiamurroksen kannalta keskeisen tärkeää. Näistä lähtökohdista Helsingin kaupunki katsookin, että lakiehdotuksessa määritelty etäisyysvaatimus on kohtuuton ja perustelematon. Laissa ei tule määritellä mitään vähimmäisetäisyyksiä, vaan jättää tämä suunnittelussa ratkaistavaksi asiaksi hankkeiden ja suunnitelmien ympäristövaikutusten perusteella.

68 §:n momentit 2 ja 3 tulee poistaa.

Luku 11: Kaavoitusmenettely ja vaikutusten selvittäminen kaavaa laadittaessa

Esityksessä ei ole nykyistä AKL 62 §:ää vastaavaa säännöstä vuorovaikutuksesta kaavaa laadittaessa, mikä heikentää vuorovaikutuksen keskeistä asemaa kaavoituksessa ja typistää sen pelkäksi ilmoittamiseksi ja tiedottamiseksi. Myöskään lausuttavana olevassa asetusluonnoksessa ei ole esitetty vuorovaikutusta koskevia tarkentavia säännöksiä, joten niihin mahdollisesti suunnitelluista muutoksista ei ole nyt mahdollisuutta lausua.

78 §:n 3 momentissa säädettäisiin, että asemakaavaa laadittaessa on arvioitava kaavan todennäköisesti merkittävät vaikutukset rakentamisen kustannuksiin. Rakentamisen kustannukset vaihtelevat ajassa muun muassa taloussuhdanteiden, inflaation, materiaalin hintojen ja työvoimakustannusten mukaan. Sen sijaan asemakaavat ohjaavat alueiden rakentumista pitkällä aikavälillä, usein useiden vuosikymmenten ajan. Tämän vuoksi kustannusten arviointi lyhyellä aikajänteellä hetkellisen markkinatilanteen pohjalta ei ole tarkoituksenmukaista, eikä välttämättä kuvaa kaavan vaikutuksia realistisesti. Arviointi ei ole tarkoituksenmukaista erityisesti kaavoissa, joissa on joustavia määräyksiä esimerkiksi käyttötarkoituksesta. Säädös aiheuttaisi tarpeettoman ja raskaan uuden selvitysvelvollisuuden asemakaavoitukselle, mikä lisäisi kaavoituksen kustannuksia ja kestoa ja olisi siten hallitusohjelman sujuvoittamistavoitteen vastainen.

78 § 3 momentti tulee edellä mainituista syistä poistaa. Kaupunki huomauttaa, että esitetyn alueidenkäyttöasetuksen 1 §:ssä säädettäisiin jo tarkemmin siitä, millaisia vaikutuksia 78 §:ssä tarkoitetaan.

Kaupunki kannattaa 79 §:ssä ehdotettua siirtymistä kaavoituskatsauksesta yleisessä tietoverkossa ylläpidettävään kaavatietoon. Pykälän kirjaus “lähiaikoina vireille tulevat kaavat” vaatii kuitenkin tarkennusta pykälään ja perusteluihin sen osalta, miten ”lähiaikoina” määritellään.

Kaupunki kannattaa ilmoitus- ja tiedoksiantosäännösten yhtenäistämistä yleislakien mukaiseksi. Kaupunki kuitenkin katsoo, että olisi vuorovaikutuksen toteuttajan ja osallisten kannalta selvempää, että sekä kaavoituksen valmisteluvaiheen että ehdotusvaiheen vuorovaikutuksesta tiedottaminen toteutettaisiin samaa menettelyä noudattaen.

Myös osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan ja kaavan vireilletuloon liittyvien menettelyvaatimusten yhdistämistä 80 §:n 2 momentin ja 81 §:n 3 momentin esittämällä tavalla pidetään kannatettavana, mutta kyseisten pykälien rakennetta ja selkeyttä olisi syytä kehittää.

Esitettyyn 80 §:ään on sisällytetty osallisen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman määritelmät ja vireilletulosta ilmoittaminen, mikä tekee siitä rakenteeltaan epäselvän ja heikentää lain ymmärrettävyyttä.

Luvut 5 ja 6: Rakennuskielto, 33§ ja 49§

Helsingin kaupunki pitää esitettyjä rakennuskiellon ajallisia rajauksia liian lyhyinä ja sitä kautta toimimattomina. Erityisesti yleiskaavan laatiminen ja voimaantulo koko kaupungin alueelle ja myös joissain tapauksissa kaupungin alueen osalle voi joissakin tapauksissa viedä kaikkine selvityksineen, vaihtoehtoistarkasteluineen ja muine arvioineen pidemmän ajan kuin kahdeksan vuotta. Kaupunki esittää, että yleiskaavan osalta rakennuskiellon kestoa ei muutettaisi, vaan sääntely pysyisi vastaavana kuin voimassa olevassa laissa. Rakennuskiellon voisi määrätä viiden vuoden määräajaksi ja yleiskaavan laadinnan keskeneräisyydestä johtuen pidentää enintään viidellä vuodella ja erityisestä syystä vielä enintään viidellä vuodella.

Asemakaavojen rakennuskiellon ajallinen rajaus kuudeksi vuodeksi on joissakin tapauksissa liian lyhyt. Ajallista rajausta nimenomaisesti kuuteen vuoteen ei ole perusteltu esityksessä. Asemakaavoituksen keston pitkittyminen yli kuuden vuoden voi johtua monesta syystä, myös maanomistajasta, ja tämän vuoksi on tarkoituksenmukaista, että rakennuskiellon kokonaiskesto olisi mahdollista määrätä pidemmäksi kuin kuusi vuotta. Kaupunki esittää, että aika rajattaisiin edes kahdeksaan vuoteen siten kuin voimassa olevassakin laissa on tällä hetkellä määrätty enimmäiskestoksi niihin tapauksiin, kun asemakaava-aluetta on laajennettu. Kahdeksan vuoden jälkeen kunnalla tulisi vielä olla mahdollisuus pidentää rakennuskieltoa kahdella vuodella erityisestä syystä.

Esityksessä ehdotettu rakennuskiellon voimassaolo myös alueella, jolle on hyväksytty asemakaava tai asemakaavan muutos, kunnes hyväksymispäätös on saanut lainvoiman, voimassa olevan lain tapaan, on kaupungin näkemyksen mukaan tarkoituksenmukainen ja välttämätön.

Luku 16: Pakkokeinot ja seuraamukset

Esityksessä ei ole perusteltu tarkemmin, mitä tilanteita ajatellen 105 §:ssä on annettu rakennusvalvontaviranomaiselle mahdollisuus velvoittaa teon tai laiminlyönnin oikaisemiseen tarvittaessa myös uhkasakolla tai teettämisuhalla. Kun rakentamisen sääntely on eriytetty rakentamislakiin, kaupunki ei näe syytä sille, että nimenomaisesti rakennusvalvonta olisi alueidenkäyttölain pakkokeinojen osalta toimivaltainen. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen sijaan olisi tarkoituksenmukaisempaa säätää kyseinen oikeus esimerkiksi kunnan monijäseniselle toimielimelle.

Luku 17: Kaavan ja muun päätöksen tiedoksiantoa koskevat säännökset

Laissa käytettyjen termien yhtenäisyyden vuoksi 108 §:ssä olisi toivottavaa säätää kaavan hyväksymisestä ilmoittamisesta yhteystietonsa ilmoittaneille osoitteensa ilmoittaneiden sijaan, kun yhteystietojen ilmoittamista on käytetty myös esitetyssä 83 §:ssä.

Luku 18: Muutoksenhaku

Esitetyn 114 §:n 1 momentin mukainen valitusoikeuden rajaaminen vain asianosaisille ei oletettavasti juuri vähennä valitusten määrää, sillä suuri osa valittajista on nykyäänkin asianosaisia. Hallintotuomioistuimen tulee joka tapauksessa selvittää, onko valittajalla valitusoikeutta, joten valitusoikeuden rajaaminen ei erityisesti nopeuttane kaavan voimaantuloa, vaan synnyttänee uudenlaista oikeuskäytäntöä asianosaisen määritelmän ja yleiskaavan ohjausvaikutuksen tulkinnasta.

Esitetyn 114 §:n 3 momentin mukainen yhteisöjen valitusoikeuden sitominen muistutuksen jättämiseen ei myöskään nopeuttane asemakaavan voimaantuloa edellä mainitulla tavalla. Esimerkiksi momentin kohdan 1 tulkitseminen sen suhteen, onko kaavaehdotusta muutettu nähtävilläoloajan jälkeen yhteisölle epäedullisempaan suuntaan, voi olla käytännössä hankalaa. Lisäksi esityksessä tai sen perusteluissa ei ole huomioitu, miten 89 §:n mukainen vaatimus pyytää lausuntoja keskeisiltä yhteisöiltä vaikuttaa asiaan.

Luku 19: Kaavan ja muun päätöksen tiedoksiantoa ja voimaantuloa koskevat säännökset

Esitetyn 115 §:n mukainen kaavan voimaantulon yhdistäminen hyväksymispäätöksen lainvoimaisuuteen yksinkertaistaa nykyistä sääntelyä ja lisää sen ymmärrettävyyttä. Kunnan tehtävät kaavan voimaantuloon liittyen eivät kuitenkaan juuri kevene, kun aiemman kaavan voimaan kuuluttamisen sijaan voimaantulosta tulee tiedottaa kuntalain 108 §:n mukaisesti.

Alueidenkäyttölain muuttaminen (liitelaki, nimike muuttuu laiksi kaavojen toteuttamisesta)

101 a §

Kaavojen toteuttamisesta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 101 a § maanomistajan oikeudesta saada maakunta-, yleis- tai asemakaavan suojelumääräyksestä johtuvasta rajoituksesta metsätalouden harjoittamiselle kunnalta korvaus, jos rajoituksesta aiheutuu vähäistä suurempaa taloudellista menetystä.

Kaavojen sisältövaatimuksiin lisätyt vaatimukset mm. sään ääri-ilmiöiden ja ilmastonmuutoksen sekä luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen vaalimisen huomioon ottamisesta saattaisivat edellyttää joissakin tapauksissa metsän säilyttämistä tai sen käytön rajoittamista. Tällaisissa tapauksissa kunnat saattavat nyt esitetty 101 a § huomioon ottaen jättää varmuuden vuoksi merkitsemättä suojelukaavakohdetta metsäisille alueille peläten korvauskynnyksen täyttymistä. Kaavaa laadittaessa on vaikea arvioida, täyttyykö pykälässä säädetyt edellytykset korvauksen maksamiselle, koska arvio tehdään 103 §:n mukaan lunastuslakia noudattaen.

Lunastuslain noudattaminen korvausta arvioitaessa tuottaa merkittäviä korvausten maksumääriä kunnille, jos vireillä oleva lunastuslain muutos 25 %:n kiinteän korotuksen hyväksymisestä korvaukselle tulee voimaan. Tämä on omiaan johtamaan siihen, että suojelumääräyksistä luovutaan myös niissä tapauksissa, joissa se olisi välttämätön turvaamaan ilmastonmuutokseen sopeutumista tai esim. luonnon monimuotoisuutta.

Kaupunki vastustaa 101 a §:n lisäämistä lakiin kaavojen toteuttamisesta edellä lausuttu huomioon ottaen, ja lisäksi se on vastoin elinkeinoharjoittajien yhdenvertaista kohtelua, jos ainoastaan metsätalouden harjoittamisen rajoittamisen korvaamisesta säädettäisiin oma pykälä. Pykälän lisäämistä lakiin ei ole mitenkään perusteltu nyt puheena olevassa esityksessä. Lisäksi kaupunki katsoo, että on kohtuutonta, että kunta joutuu korvaamaan, jos maakuntakaavassa osoitettu suojelumerkintä täyttäisi ehdotetun 101 a §:n edellytykset. Esityksen perusteluissa on todettu, että kunta on myös mukana maakuntakaavan valmistelussa ja tällä on puollettu lähtökohtaa kunnan korvausvelvoitteesta. Kaupunki katsoo, että kunta ei yksin pysty vastustamaan suojelumerkinnän asettamista alueelle esimerkiksi, jos maakuntakaavan kokonaisuus ja sisältövaatimukset huomioon ottaen merkinnän asettaminen kunnan alueelle olisi perusteltua.

101 a § tulee poistaa laista.

Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja alueidenkäyttölain uudistuksesta. Lausuntojen antamisen määräaika on 11.7.2025 mennessä. Ympäristöministeriö on myöntänyt kaupungin pyynnöstä lausunnon antamiselle lisäaikaa 12.8.2025 asti. Hallintosäännön 19 luvun 5 §:n mukaan kaupungin lausunnot ulkopuoliselle antaa kaupunginhallitus.

Luonnoksen hallituksen esitykseksi eduskunnalle uudeksi alueidenkäyttölaiksi tavoitteena on uudistaa alueidenkäyttöä koskevat säännökset Petteri Orpon hallitusohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi. Uusi alueidenkäyttölaki muodostuu valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita, kaavoitusta ja merialuesuunnittelua koskevista säännöksistä (nykyisen alueidenkäyttölain lukujen 1–10 a ja 24–26 a alueidenkäytön suunnittelua koskevat pykälät).

Alueidenkäyttölain valmistelua varten asetettiin työryhmä, jonka tehtävänä oli valmistella ehdotus uudeksi alueidenkäyttölaiksi hallituksen esityksen muotoon (ympäristöministeriön päätös 1.11.2023). Työryhmän toimikausi oli 10.11.2023–30.9.2024.

Esityksen tavoitteena on uudistaa alueidenkäyttöä koskevat säännökset Petteri Orpon hallitusohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi. Esityksen tavoitteena on myös, että alueidenkäyttöä koskevia säännöksiä uudistettaessa otetaan huomioon alueidenkäytön suunnittelun tulevaisuuden haasteista, muuttuvasta toimintaympäristöstä sekä aluehallinnon rakenteiden muutoksista aiheutuvat kehittämistarpeet. Lisäksi uudistuksen tavoitteena on selkeyttää ja sujuvoittaa alueidenkäyttöä koskevia säännöksiä ja tehdä niihin tarvittavat lakitekniset ja kielelliset korjaukset.