Valtuustoaloite, Laajasalon liikennejärjestelyiden parantaminen
Kaupunkiympäristölautakunnan vastaus valtuutettu Mirita Saxbergin ym. valtuustoaloitteeseen koskien Laajasalon liikennejärjestelyiden parantamista
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunta katsoi valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Valtuustoaloitteessa esitetään, että Laajasalon pohjoisosan liikennejärjestelyitä parannetaan pikaisesti autoliikenteen sujuvuuden parantamiseksi poistettuja ajoyhteyksiä palauttamalla, kadun levennyksellä ja uusilla autoliikenteen katuyhteyksillä.
Valtuustoaloite ei johda uusiin toimenpiteisiin. Liikennetilanne paranee, kun kaikki keskeneräiset ja suunnitellut kohteet valmistuvat tulevien lähivuosien aikana.
Kaupunki on laatinut maankäytön ja liikenteen suunnitelmia Laajasalon alueella runsaasti kuluneiden viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Merkittävimmät yksittäiset suunnitelmat ovat yleiskaava 2002 ja 2016 sekä Kruunuvuorenrannan osayleiskaava 2008. Näiden lisäksi merkittävimpiä muita maankäytön ja liikenteen järjestämiseen vaikuttaneita suunnitelmia ovat Kruunusillat raitiotiehanke ja Laajasalon kaupunkibulevardisuunnitelma. Näiden toteuttamiseksi on laadittu useita asemakaavoja sekä liikenne- ja katusuunnitelmia, jotka osaltaan täydentävät aiempia ja laajempia suunnitelmia. Kaikissa merkittävimmissä suunnitelmissa on selvitetty ja osaltaan ratkaistu liikenteen järjestäminen Laajasalon alueella. Kokonaisuuden toteutuminen on vielä kesken.
Laajasalon katuverkkoon vaikuttavista asemakaavoista Yliskylän lahden asemakaava (12834, Kaupunkiympäristölautakunta 17.12.2024 § 727 ) ja Yliskylän palvelukortteleiden asemakaava (12964, Kaupunkiympäristölautakunta 18.11.2025 § 594) eivät ole tulleet voimaan ja Ilomäentien asemakaavan (12547, voimaan 19.12.2022) tilavarausten mukaisia katu- ja liikennejärjestelyitä ei ole toistaiseksi toteutettu.
Valtuustoaloitteessa esitetyt liikenteen parantamiseksi tähtäävät toimenpiteet ovat:
- Kuvernöörintien palauttaminen kaksisuuntaiseksi
- Kuvernöörinkujalla läpiajavan autoliikenteen salliminen
- Marunakujan ajoesteiden poistaminen kaksisuuntaisen liikenteen mahdollistamiseksi
- Puomiesteiden poistaminen Yliskylän ostoskeskuksen läheisen huolto- ja pihaanajoväylän edestä, jotta liikenne ei kulkisi suojatien läpi
- Laajasalon autoteiden määrän lisääminen, jotta liikenne ei ruuhkautuisi saaren sisällä ja ainoalla ulosajoväylällä.
Kuvernöörintie on kaksisuuntainen, mutta katkaistu autoliikenteeltä eteläpäästään. Kuvernöörintien eteläpäähän on toteutettu asemakaavan mukaisesti huoltoasematontti ja läpikulkeva jalankulun ja pyöräliikenteen yhteys. Kuvernöörintielle on tilapäisenä järjestelynä Laajasalontieltä mahdollistettu suuntaisliittymä etelän suunnasta Kuvernöörintielle pohjoiseen. Yliskylänlahden asemakaavan mukaisten katu- ja liikennejärjestelyiden toteutuessa Kuvernöörintien pohjoispäähän tulee risteys Laajasalontielle, jonka kautta pääsee ajamaan kaikkiin suuntiin. Tällöin Laajasalon keski- ja eteläosiin Yliskylän pohjoisosasta ei tarvitse enää ajaa Marunapolun kautta.
Aloitteessa mainittu 4. kohta ei tarkennu tarkemmin, mutta sillä oletettavasti tarkoitetaan Kauppakeskuskorttelin pohjoispäässä olevaa suljettua entistä katuosuutta Yliskyläntien liittymässä. Yhteys on katkaistu alun perin kauppakeskuksen rakentamisen yhteydessä asemakaavan mukaisesti. Tuolloin toteutettiin ensin tilapäisenä katuliittymä Yliskyläntieltä Laajasalontielle siten, että Yliskyläntieltä oli mahdollisuus ajaa Kuvernöörintielle ja päinvastoin. Kuvernöörintien liittymä Yliskyläntielle oli erittäin lähellä Laajasalontietä ja siinä oli ainakin alkuun merkittäviä hankaluuksia ryhmittyä ja antaa toisille autoilijoille tilaa. Neljäs – mainittu katkaistu ajosuunta – ei olisi ollut toimiva, eikä turvallinen ratkaisu. Kyseinen yhteys on nykyisin myös tonttimaata. Yliskyläntien liittymä Laajasalontielle on sittemmin muodostunut pysyväksi katuyhteydeksi. Liittymän toimintaa on parantanut ajoyhteyden poistuminen Yliskyläntieltä Kuvernöörintielle pohjoiseen.
Autoliikenteen yhteyksiä on riittävä määrä sujuvan liikenteen järjestämiseksi. Tätä tukevat eri suunnitteluvaiheissa tehdyt selvitykset, jotka ulottuvat koko autoliikenteen yhteydelle Itäväylälle saakka.
Laajasalon autoliikenteen ja muidenkin kulkumuotojen muodostama saavutettavuus, sujuvuus ja liikenteen turvattu ja turvallinen järjestäminen paranevat kun kaikki rakenteilla olevat ja suunnitellut järjestelyt ovat toteutuneet. Kruunusillat hankkeen toteutus on jo loppuvaiheessaan.
Valtuustoaloite
Valtuutettu Mirita Saxberg ja 12 muuta valtuutettua ovat tehneet kaupunginvaltuuston kokouksessa 21.5.2025 valtuustoaloitteen koskien Laajasalon liikennejärjestelyiden parantamista.
Toimivalta
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallituksen on osoitettava aloite vastattavaksi sille lautakunnalle tai johtokunnalle, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu, mikäli aloitteen on allekirjoittanut vähemmän kuin 25 valtuutettua.
Detta beslut publicerades 16.01.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §