Lahjoituksen vastaanottaminen kaupunkiympäristön toimialalle

HEL 2025-009573
§ 29

Lahjoituksen vastaanottaminen kaupunkiympäristön toimialalle

Sektorchef

Päätös

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja päätti ottaa vastaan liitteestä ilmenevän, ********** japanilaisryhmän puolesta, Helsingin kaupungille antaman ja kaupunkiympäristön toimialalle osoitetun, Roihuvuoren Kirsikkapuistoon osoitetun lahjoituksen käytettäväksi kirsikkapuihin, mainituin ehdoin.

Samalla toimialajohtaja päättää kehottaa kaupunkiympäristön toimialaa ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin lahjoituksen vastaanottamiseksi.

Päätöksen perustelut

Japanilainen ryhmä on päättänyt antaa Helsingin kaupungille rahaa kirsikkapuiden hankkimiseksi Roihuvuoren kirsikkapuistoon (Sakura Koen).

Lahjoituksen vastaanottamiselle ei ole oikeudellista estettä.

Perintö- ja lahjaverolain (378/1940) 2 §:n mukaan lahjaveroa ei suoriteta omaisuudesta, joka lahjana on annettu kunnalle.

Lahjoituksen kirjanpidollinen arvo on 4 000 euroa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialajohtaja päättää ja hyväksyy tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää ottaa vastaan kaupungille lahjoitetun tai testamentatun ja toimialalle osoitetun omaisuuden, kun sen arvo on enintään 100 000 euroa.

Kaupunkiympäristön toimialan toimialajohtajan toimivaltaa ei ole delegoitu hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisissa asioissa. Kaupunkiympäristön toimialalle osoitetut ja alle 100 000 euron lahjoitukset vastaanottaa kaupunkiympäristön toimialan toimialajohtaja.

Detta beslut publicerades 19.06.2025

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Mer information fås av

Maria Sillanpää, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 36211

maria.sillanpaa@hel.fi

Beslutsfattare

Ville Lehmuskoski
kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Bilagor

1. Ilmoitus lahjoituksesta Roihuvuoren kirsikkapuistoon
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.