Puistosuunnitelma, Suutarila, Pohjantähdenpuisto, VIO 6514/1

HEL 2025-015089
Ärendet har nyare handläggningar

Pohjantähdenpuisto, puistosuunnitelma, Suutarila

§ 64

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä liitteenä 2 olevan Pohjantähdenpuiston puistosuunnitelman, suunnitelmapiirustus nro VIO 6514/1.

Päätöksen perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet

Puistosuunnitelma sijoittuu Pohjantähdenpuistoon Suutarilan kaupunginosassa 40, osa-alueella 401 Siltamäki. Puistosuunnitelma perustuu voimassa oleviin asemakaavoihin nro 10815, joka on vahvistettu 15.11.2000 sekä nro 11185, joka on vahvistettu 19.5.2003. Asemakaavoissa alue on varattu lähivirkistysalueeksi VL-merkinnällä. Suunnittelualue on esitetty suunnitelmapiirustuksessa VIO 6514/1. Pohjantähdenpuiston pinta-ala on noin 4,8 ha, josta suunnittelualueen pinta-ala on 3,0 ha.

Puistosuunnitelma koskee aluetta, joka rajautuu lännessä Pohjantähdenpuiston puistoraittiin, jonka toisella puolella virtaa Keravanjoki. Pohjoisosastaan puisto rajautuu Kehä III:n tiealueeseen, idässä Suutarilantien katualueeseen ja etelässä pientalotontteihin.

Pohjantähdenpuisto on tärkeä osa niittyverkostoa. Puiston eteläosassa virtaa uoma, jota voidaan pitää muusta niitystä poiketen perinneympäristönä. Uoma saa suurimman osan vedestään alueen hulevesiviemäristä, joka purkaa vetensä uomaan. Pohjantähdenpuiston puronvarsiniitty on luontotyypiltään erittäin uhanalaista kosteaa ruohoniittyä. Suunnittelualueen länsipuolinen Keravanjoki kuuluu erittäin uhanlaiseen luontotyyppiin keskisuuret savimaiden joet.

Suunnittelun tavoitteena on luoda puistoon luonnonmukainen tulvareitti ja sen avulla estää asuinalueen tulvimista ja vähentää tulvariskiä. Suunnittelun tavoitteena on tukea luonnon monimuotoisuutta luomalla ekologisia edellytyksiä eri lajien menestymiselle puistossa. 

Suunnitelma

Puistoon suunnitellaan luonnonmukainen hulevesien tulvareitti. Tulvareitti toteutetaan niittypintaisena, jolloin se tukee ja monipuolistaa puiston niittyalueita luomalla kostean niityn alueita uoman luiskiin. Tulvareitti suunnitellaan meanderoivaksi ja poikkileikkaukseltaan vaihtelevaksi uomaksi, jonka pohjalla on painanteita, joihin vesi kertyy ja hiljalleen imeytyy ja haihtuu. Puiston etelälaidalla kulkee nykyinen hulevesiviemäri, jonka loppuosa ja nykyinen purkupää korvataan avoimella uomalla ja samalla putken purkupään aiheuttamaa vastarannan eroosiota korjataan.

Puiston luoteisosaan sijoitetaan loivia maisemakumpuja, joihin saadaan sijoitettua osa kaivuumassoista. Maisemakumpuja ei sijoiteta arvokkaalle niittyalueelle. Kaivuussa erotellaan eloperäiset pintamaat, joita hyödynnetään muun muassa uuden uoman luiskissa ja maisemakumpujen muotoilussa hyödyntäen pintamaiden luonnollista siemenpankkia.  

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee suunnitelmapiirustuksesta VIO 6514/1, joka on liitteenä 2 ja suunnitelmaselostuksesta, joka on liitteenä 1.

Puistosuunnitelma sopeutuu alueella voimassa olevien asemakaavojen nro 10815 ja 11185 mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.  

Luonnon monimuotoisuus ja kestävä kehitys

Uusi uoma tukee ja lisää luonnon monimuotoisuutta tarjoamalla elinympäristöjä eri eläinlajeille. Runsaiden sateiden aikana hulevesialueet muodostavat lammikoita, mikä monipuolistaa viheralueiden maisemaa ja kaupunkiluonnon elinympäristöjä. Puistoalueen nykyistä kosteaa ruohoniittyä säilytetään mahdollisimman paljon. Tavoitteena on säilyttää alue niukkapuustoisena ja avoimena niittypintaisena viheralueena.

Hanke tukee kestävää kehitystä varautumalla ilmastonmuutoksesta johtuviin rankkasateiden yleistymisiin hallitsemalla hulevesiä luonnonmukaisin menetelmin. Sään ääri-ilmiöihin kuuluvat myös kesien kuumuus- ja kuivuusjaksojen lisääntyminen. Veden varastoiminen uoman painanteisiin parantaa alueen resilienssiä kuivumista vastaan. Hankkeessa on huomioitu kaivuumaiden hyödyntäminen puistoalueella muotoilemalla alueelle loivia kumpareita.

Vuorovaikutus

Puistosuunnitelmaluonnokseen oli mahdollista tutustua Helsingin kaupungin verkkosivuilla 4.–17.2.2026.

Puistosuunnitelmaluonnoksia esiteltiin esittelyvideolla, joka oli katsottavissa esilläoloajan. Videota katsottiin esilläolon aikana noin 120 kertaa. Kirjallisia palautteita saatiin esilläolon aikana yksi.

Kirjallisesti saatu palaute on kirjattu vuorovaikutusmuistioon, joka on liitteenä 3.

Kustannukset ja aikataulu

Puiston rakentamisen kustannukset suunnittelualueelta ovat noin 323 000 euroa eli noin 11 euroa/m² (alv 0 %).

Pohjantähdenpuistossa on alueita, jotka kuuluvat RAMS-hoitoluokkaan A3 maisemaniitty, A5 maisemapelto, R2 toimintaviheralue, R4 suoja- ja vaihettumisviheralue, M2 lähimetsä ja M4 suojametsä.  

Suunnittelualueen arvonlisäverottomat vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat 12 543 euroa eli 0,25 euroa/m² (alv 0 %).

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 04 01 01 Puistojen peruskorjaus.

Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2026 alkaen.

Sovelletut säännökset

Alueidenkäyttölaki (132/1999) 90 § 1–3 momentit, 62 §

Maankäyttö- ja rakennusasetus (895/1999) 30 §

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 5 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan maankäyttöjohtaja päättää taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisten katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelmien hyväksymisestä.

Puistosuunnitelma mahdollistaa puiston peruskorjauksen. Suunnitelmaa voidaan pitää periaatteellisesti ja taloudellisesti vähäisenä.

Detta beslut publicerades 06.05.2026

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava fyysisesti tai postitse valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Valitus on toimitettava sähköisesti valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Yleistiedoksiantona toimitetun päätöksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon seitsemäntenä päivänä päätöstä koskevan ilmoituksen julkaisemisesta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00-16.15.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi, postiosoite ja muut yhteystiedot. Hallintotuomioistuimelle on soveltuvalla tavalla ilmoitettava myös valittajan henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Jos jokin tieto myöhemmin muuttuu, siitä on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös sähköinen tai mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Valituksen tai muun asiakirjan toimittaminen hallintotuomioistuimen sähköiseen asiointipalveluun katsotaan ilmoitukseksi sähköisen asiointipalvelun käyttämisestä prosessiosoitteena. Jos valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, hallintotuomioistuin voi valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Beslutsfattare

Namn
Rikhard Manninen

Titel
Maankäyttöjohtaja

Upplysningar